ALUKSI

Otetaanpa aluksi positiivinen asenne, sillä asenteella on helpompi näitä juttuja lukea. Tärkeää on myös, ettei pipo kiristä. Tämä ikäihmisen syksy, se se on vasta mukavaa aikaa. Kun yrittää muistella mennyttä aikaa, niin ei muista kuin pätkiä sieltä sun täältä. Mutta onneksi  "erikoisimmat jutut", eli ne joissa on ollut jotakin särmää (hyvää tai huonoa) ovat muistissa. Kyllähän ne tavallisetkin asiat muistaa kuin eilisen päivän, mutta se eilinen päivä tahtoo vaan olla joskus hukassa. Kun sen löydän, niin kirjoitan heti muistiin mitä sieltä löysin. Joku voi, ja ajatteleekin näitä juttuja lukiessaan, että pitääkö sitä kaikkea ja kaikki "paskatkin" kertoa. No ei pidä, ja siksi kerronkin vai nämä miedoimmat särmät sekä tavanomaiset, eli jätän ne mehevimmät jutut ainakin toistaiseksi kertomatta.

Jokainen meistä on jossakin syntynyt sekä elänyt. Joten jokaisella meillä olisi juttuja kerrottavana, mukavia tai ikäviä, tavanomaisia tai vähemmän tavanomaisia, jotkut kertoo ne, jotkut ei, Maailma on erilaisia ihmisiä tulvillaan, ja samoin on erilaisia elämäntarinoita/juttuja maailma tulvillaan, Korostan sanaa erilaisia, koska monikaan ei ymmärrä, tai ei halua ymmärtää, sitä tosi asiaa, että on ihmisiä, jotka voivat/uskaltavat tehdä asiat erilailla. Yleensä ihmiset toimivat eri elämäntilanteissa sen yleisesti hyväksytyn kaavan mukaan. Mutta aina on henkilöitä jotka toimivat toisin, eli niin kuin parhaaksi näkevät. Mutta kuitenkin suurinpiirtein lain sallimissa rajoissa. Jokaisella ihmisellä kun on oikeus onneen ja ihmisarvoiseen elämään, omalla tavallaan. Minä olen elänyt omalla tavallani. Paskalla tavalla sanovat varmaan jotkut, mutta olen kuitenkin elänyt.  

Nämä minun muistelot ovat erillisiä tositarinoita/juttuja/tuokioita 50 - 80 luvulta. Niissä kuuluu tavallisen ihmisen ääni, vai kuuluuko? Olen tavallinen ihminen, mutta kuitenkin hyvin itsenäistä elämää elänyt mies. Vahva, välittävä, hurmaava, vastuuntuntoinen, uuttera, elämäniloinen ja täyspaskiainen, eli kerrassaan ikimuistoinen ihminen? 

HUOM! Teksti on suoraan tänne kirjoitettua, virheitä on, joten teksti voi olla jollekkin vaikeaa luettavaa. Oikolukua ei ole tehty. Jos luet tätä tekstiä, pääasiana etsiä pilkku ym muita virheitä, niin anna olla, älä lue tämän pitemmälle, Mutta jos keskityt tarinaan/juttuun niin ole hyvä, se alkaa tästä.

MUUTAMA KOULUAJALTA

Lapsuudestani ennen koulua, ei ole jäänyt muistoihin mitään sellaista erikoista, mitä voisi kertoa. Synnyin tavalliseen työläisperheeseen maaseutukylään, meitä sisaruksia oli ja on edelleen viisi. Elin onnellisen lapsuuden.

KILPAILUT

Koululussa menestyin hyvin, silloin kun halusin. Voitin valtakunnallisen kirjoituskilpailun (Kirjoitin aineen alkoholismista) sain hymypoikapatsaan, mutta en suostunut ottamaan kirjoituskilpailun palkintoa enkä hymypoikapatsasta vastaan, äitini oli ottanut ne. En käynyt koulua kilpailumielessä, En harrastanut mitään urheilua. Mutta kerran kävi vahinko, kun voitin koulun juoksukilpailut, siitä seurasi koulujen väliset kilpailut, voitin nekin. Tämän seurauksena minut valittiin edustamaan kotikaupunkia/kuntaa, kesällä käytäviin isompiin kisoihin. Kesällä kun oli aika lähteä kilpailemaan, niin menin koululle, koululla minua odotti opettaja ja repa. Repa oli  samasta koulusta, ja päässyt myös niihin kilpailuihin. Ope antoi linja-auto rahat, ja me repan kanssa lähdettiin kaupunkiin. Kun saavuttiin kaupunkiin, ensimmäiseksi mentiin kaupungin uimarannalle. Siellä repa ehdotti käymistä miesten pukukopissa. Ihmettelin, mitäs katsomista siellä pukukopissa on, mutta suostuin kuitenkin käväisemään siellä. Pukukopissa ei ollut ketään, oli vaan vaatteita pitkin penkkejä sekä naulakoissa. Repa alkoi vimmatulla vauhdilla penkoa niitä vaatteita, käski minun olla ovella, ja sanoa heti jos joku tulee. Tajusin mikä oli homman nimi.  , Kun repa oli käynyt kaikki vaatteet läpi, hän läimäytti minua hartioille, ja sanoi, nyt häivytään. Me lähdettiin pukukopista rauhallisesti humiota herättämättä. Kadulle päästyämme juostiin vesitornille, se oli pientä alkuverryttely kilpailuihin, sinnehän oltiin menossa. Noustiin vesitorniin katselemaan kaupunkia yläilmoista. Vesitornissa repa sitten kaivoi taskuistaan saaliin, näytti minulle, aika paljon oli rahaa. Hän lupasi tarjota kilpailujen jälkeen limsan ja jäätelön, jos pidän suuni kiinni, ja pidinhän minä, mitäpä sitä muille huutelemaan. Aika vesitornissa vierähti mukavasti. Jopa niin mukavasti että myöhästyimme kilpailuista. Menimme kuitenkin sinne urheilukentälle, siellä kilpailut oli kilpailtu, ainakin ne lajit, mihin meidän piti osallistua.  Kotikaupungin koulujen urheilu "pomo" vai mikä se lienee ollut. Kuitenkin se henkilö jolle meidän piti ilmottautua, alkoi rähjäämään minulle,- Saisit antaa palkintolusikkasi takaisin hänelle, mitä olet saanut, et ansaitse niitä -. Siinä se räkytti kaiken maailman muistakin asioista meille. Suuttui siitä kun me myöhästyttiin. Muuten niitä palkinto lusikoita ei minulla ollut, en niitä koskaan ottanut kilpailuista, häivyin paikalta aina ennen palkintojen jakoa. Tämän räkytyksen myötä selvisi ettei meitä siellä kaivata, joten läksimme takaisin kaupungille. Kävimme limsalla ja jäätelöllä, niin kuin olimme vesitornissa sopineet. Ilta-autolla palattiin kotikylään. Menimme koululle seuraavana päivänä (vaikka oli kesäloma) kertomaan opettajalle, meidän kilpailu menestyksestä?, Kerroimme hänelle eksyneemme kaupungissa. ja sen takia myöhästyimme kilpailuista. Selitys kelpasi opettajalle, hän uskoi sen, tai ainakin oli uskovinaan. Tämä opettaja oli minulle vain alakerran setä, hän asui meidän alakerrassa. Minun urheilut oli urheiltu. Kintuissa olisi voinut vauhti riittää paljon pitemmälle, mutta kun ei kiinnostanut niin ei???

HIRTTOKÖYSI

Toinen muisto alakoulu vuosilta on vähän erikoisempi tapaus. Silloin 50-luvun lopun ja 60-luvun alun vuosina maalaiskouluissa oli lapsia erilaisista elämän ympyröistä. Oli mehtäläisten lapsia sekä lapsia niin sanoituista paremmista perheistä. Mehtäläisiksi sanottiin niitä jotka asuivat  jossakin tiettömän taipaleen takana metsänkeskellä savupirteissään. Näillä savupirttien lapsilla oli omat tavat, ja heidän oli vaikeaa sopeutua koulu systeemiin. Tällainen perhe joka asui metsässä savupirtissä tiettömän taipaleen takana, oli kotikyläni nuohoojan perhe. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, on sanonta. Tässä tapauksessa nuohoojan pirtissä ei ollut savupiippua. Tällä nuohoojalla oli vaimo ja kaksi lasta, pojat Leo ja Lauri. Nämä pojat olivat isoja ja rotevia miehen alkuja, mutta tavoiltaan oikeita metsäläisiä. Koulussa he riitelivät opettajan kanssa jatkuvaan, varsinkin Leo oli kovin riitaisa luonteeltaan. Kerran Leo suuttui oppitunnilla opettajalle. Kun sitten tuli välitunti, niin Leo kävi laittamassa luokkahuoneen vieressä olevien puiden väliin riun, ja siitä roikkumaan hirttonuoran. Sen nuoran Leo kävi varastamassa opettajan lehmältä koulun navetasta. Alkoi seuraava oppitunti, me oppilaat olimme asettuneet omilla paikoillamme sekä opettaja pöytänsä taakse luokan eteen. Silloin Leo nousi seisomaan ja sanoi opettajalle - se on kuule äijä asiat nyt sillä mallilla, että jos tuo saatanan äniseminen ja vittuilu ei lopu, niin seuraavalla välitunnilla tuolla roikkuu muutakin kuin vain tuo köysi -, ja osoitti ikkunaan, josta näkyi Leon rakentama kiikku. Opettaja katsoi ikkunasta, ja läksi luokasta vauhdilla. Meni toimistoonsa, ja palasi hetken päästä luokkaan. Oppitunti jatkuu normaalisti, aivan kuin mitää ei olisi tapahtunut. Muutaman tunnin kuluttua koululle tuli kylän taksimies Alpo kyydissään kyläpoliisi Samppa. He ottivat Leon ja hänen veljen Laurin mukaansa, ja läksivät pois. Myöhemmin sitten saimme tietää että pojat oli viety kasvatuslaitokseen. Lauri joutui ikään kuin veljensä Leon "siivellä" syyttömänä lähtemään, vaikka hän ei ainakaan silloin tehnyt mitään pahaa. Leosta ja Laurista ei kuultu sen jälkeen mitään. Ei minkäänlaista tietoa heidän myöhemmästä elämästään. Kun tämä hirttoköysi episodi koululla tapahtui, niin ei muilla koululaisilla ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaisista oloista nämä pojat tuli. Heidän isänsä, tämä kylän nuohooja kyllä tunnettiin, kävihän hän kylän taloissa nuohoamassa, ja mukava mies olikin. Enempää heistä ei sitten tiedettykään.

Tämä hirttoköysi juttu ei järkyttänyt ketään. se oli tavallaan normaalia ja tavanomaista, siihen oli totuttu siinä maalaiskoulussa. Oppilaita tuli kouluun joilla oli rautatangot saappaiden varsissa ja polkupyöränketjuista tehdyt ruoskat. Nämä olivat mehtäläisillä koulumatkojen turvaksi, eikä niihin opettajatkaan mitenkään puuttuneet

PIILOSILLA

Olin siinä kolmentoista ikäinen kun saman ikäluokan tytöt ja pojat kokoontuivat koulunpihalle syysiltoina. Jotkut tytöt olivat innokkaita leikkimään piiloleikkiä, sitä sitten leikittiin tytöt ja pojat yhdessä. Tämä piiloleikki oli ainakin yhden tytön osalta sellaista, että tämä tyttö halusi mennä aina samaan piiloon minun kanssa, oli varmaan ihastunut minuun??, minä olin ainakin häneen, tyttö oli erittäin kaunis. Tämän tytön perhe oli muuttanut aiemmin kesällä asumaan vuokralle minun vanhempieni vanhaan taloon. Tämä perhe oli näitä mehtäläisiä, eli he asuivat ennen muuttoa jossakin mökissä metsänkeskellä. 

Kun olin sen tytön kanssa ensimmäisen kerra siellä piilossa, niin se tyttö otti minua kaulasta kiinni, ja pussas niin maanperusteellisesti. Sitten se tarttui ranteestani ja työnsi käteni housuihinsa, siihen tavaran päälle, ja käski helliä sitä. No tämähän ei minulle ollut ennestään tuttua, enkä oikein osannut MITEN sen hellimisen teen. Mutta tyttö neuvoi mistä ja miten. Tällä tavalla sitten pääsi lähemmin tutustumaan tytön alapään anatomiaan. Tyttö samalla tutustui minun alapään anatomiaan, tai ei se mitään tutustunut, "homma" tuntui oleva tytöllä tuttua ennestään, tyttö sai sen tapahtumaan minulla ensimmäistä kertaa, niin niin just sen, voi vide jees mikä..no. En tiedä mistä tyttö oli oppinsa saanut. Vai oliko hän vaan oivaltanut tällaisen kimppakivan lisukkeeksi piiloleikkeihin. Mutta en minä näistä piiloleikeistä kuitenkaan mieltäni pahoittanut. Sitä en tiedä mihin tämä "piiloleikki innostus" olisi johtanut, ellei tämä tyttö olisi muuttanut pois kylältä, Talvi kun tuli niin tytön perhe muutti pois. Meni pari vuotta ja tapasin tytön seuraavan sekä myöskin viimeisen kerran, se tapahtui seurakunnan leirillä. Tyttö oli tavoiltaan edelleen samanlainen, erittäin aktiivinen pyytelemään mukaansa metsäretkille. Kävimme leirikeskuksen maastossa aina tilaisuuden tullen verestämässä muistoja, ja silloin ei enää riittänyt... . Mietin usein sitä tyttöä ja sen tapoja. Se tyttö kun kulki joka koulupäivä aamuin ja illoin sitä pimeää metsätietä kouluun ja kotiin, ennen kuin ne muuttivat siihen meidän vanhaan taloon. Se kulki ohi hämäräperäisten asunto rakennelmien sinne metsänkeskelle kotimökilleen. Olisiko joku opettanut sitä tyttöä koulumatkalla. Kun siellä metsissä ja peltojen laidoilla oli niitä mökkejä, eikä kukaan tiennyt mitä porukkaa niissä asusteli.

KIEKONHEITTO

Alakoulu vuosilta muistan hyvin tälläinenkin tapauksen. Kerron tämän siksi koska silloin ei niitä piipaa autoja tilailtu maaseudulle pikkujuttujen takia, eikä aina isommankaan hädän hetkellä. Silloin kun tämä tapahtui oli syksy ja koulut olivat jo alkaneet, siltä päivältä koulu oli jo tosin loppunut ja oli iltapäivä. Minä ajelin polkupyörällä kylän baarille, kurvasin baarin pihaan, baari ei vielä ollut auki. Mutta baarin pihassa näin Kirsti tytön. Olin tietoinen että Kirstille sattui aamupäivällä koululla tapaturma. Mutta miksi hän nyt hortoili pääpaketissa baarin pihassa. Menin Kirstin luo ja kysyin miksi. Kirsti kertoi linja-auton kääntyneen baarin kohdalla takaisin kaupunkiin ja jättäneen hänet siihen. Kirstiä pyörrytti ja päähän koski, eikä ihme sillä Kirstiä heitettiin kiekolla päähän. Se tapahtui koulun välitunnilla. Välitunnilla koulun pihalla pojat pelasi omia pelejään ja tytöt omiaan. Siellä koulussa oli poika jota pidettiin vähän omituisena, jolla ei "kaikki ollut kotona", se oli sellainen "minä en syö maksalaatikkoa" poika, serkusten sisäsiittoinen tuotos.. Tämä poika haki urheiluvälinen varastosta kiekon, ja heitti kiekon sinne missä tytöt hyppäsi ruutua, siellä se osui Kirsti päähän. Päähän tuli aikamoinen haava tai voiko sanoa lommo. Paikalle tuli kylän terveys-sisar, hän asui siinä koululla. Kirstin vietiin luokkaan jossa terveys-sisar antoi ensiapua, eli kääri Kirstin pään kääreeseen. Sitten hän vei Kirstin linja-autolle tienvarteen, siinä tienvarressa maitolaiturilla istuen he odottelivat sitä autoa tovin, kun sitten auto tuli niin terveys-sisar lähetti Kirstin yksin kaupunkiin sairaalaan. Kylältä kaupungin sairaalaan oli matkaa n. 25 km. Eikä linja-auton reitti kulkenut sairaalan läheltä, joten Kirsti joutui jäämään siitä pääkadunpysäkille. Siihen pysäkille terveys-sisar oli käskenyt linja-auton kuljettajan hänet jättämään. Siitä Kirsti sitten kävellen läksi etsimään sairaalaa. Nyt tämä kiekon päähänsä saanut  13v Kirsti tyttö hortoili baarin pihassa. Minä kysyin Kirstiltä mitä ne sairaalassa olivat sanoneet ja tehneet. Hän kertoi haavaan ommellun yhdeksäntoista (19) tikkiä ja hänellä oli aivotärähdys. Minä sanoin  että sinun pitää päästä kotiin, ootappa hetkonen niin käyn tuossa kaupassa. Menin työväentalon (baari oli työväntalossa) lähellä olevaan kauppaan, kerroin kauppiaalle Kirstin tarinan. Kauppias läksi heti viemään Kirstiä kotiin, matkaa kotiin kaupalta oli noin viisi kilometriä (5). Tämä kyseinen kauppias oli huipputyyppi kaikin puolin, aina auttamassa kun apua tarvittiin. Hän muun muassa möi viikonloppuisin ja vaikka keskellä yötä jos joku jotain tarvitsi. Tästä Kirstin tapauksesta vuosia myöhemmin, kun keskiolut vapautui kauppoihin, niin tämä kauppias möin aina sitäkin, ja se oli jogurttia....kuitissa.

NUORUUS JA MUUTAMA MUISTELO

LIFTIREISSU

Nuoruusvuosilta muistan eristyisen hyvin erään liftireissun. Olin silloin viidentoista ikäinen ja serkku ere kuudentoista. Oli juhannuspäivä ja erittäin kuuma, oikea hellepäivä. Olin eren sekä muutaman muun kaverin kanssa tuttavien kesämökillä, viettämässä juhannusaaton jälkeisiä, eli oli juhannuspäivä. Mutta ei se lorviminen ollut mukavaa, joten eren kanssa mietettiin mitä tehtäisiin, Sitten saimme ajatuksen, että lähdetään liftaamaan Helsinkiin, käydään moikkaamassa siellä sukulaisia. Menimme heti kotia kertomaan, että lähdemme liftaamaan Helsinkiin, kotona meidän suunnitelmaa ei tyrmätty. Laitoimme äkkiä kamat kasaan, otimme mukaan teltan sekä reput, repuissa oli vaihtovaatteet sekä vähän evästä. Saimme tietysti mukaamme myös vähän rahaa ja eikun tienpäälle liftaamaan. Helsinkiin oli n. 700 km. Liftaaminen läksi mukavasti käyntiin. Ei tarvinnut kauaa tienvarressa peukaloa heilutella kun jo eka kyyti saatiin, Matka jatkui siitä ettenpäin tyyliin, yksi kun jätti niin toinen jo otti. Ensimmäisen yö vietimme maitolaiturissa. Levitettiin teltta maitolaiturin lattialle alustaksi ja pehmikkeeksi, reput toimivat tyynyinä. Seuraavana aamuna menimme jo aikaisin läheiselle huoltoasemalle, joka ei kuitenkaan ollut vielä avoinna, joten jäimme istumaan huoltoaseman rappusille. Baarin avauduttua juotiin aamukahvit. jonka jälkeen katselimme huoltoaseman seinillä olevia julisteita artisteista ja bändeistä, jotka olivat vierailleet kyseisellä huoltoasemalla ja jättäneet julisteensa "muistoksi vierailusta", sitten matkamme jatkui, Vaikka oli aikainen aamu, niin aurinko jo porotti kuumana pilvettömältä taivaalta, uusi vasta tehty pikitie hehkuin kuumana. Näissä tien pällysteissä käytettiin 60-luvulla jäteöljyä, mistä nimikin öljysoratie tulee. Laitoin kotoa lähtiessäni jalkaani kesän muotikengät eli retut, niiden päällinen oli vakosamettia ja pohja solukumia. Kuumaa pikitietä kulkiessa se solukumipohja suli, pohja taittui sulaessaan kengien reunoilta ylöspäin kippuraan, kengänpohjaa oli kaikkialla muualla paitsi pohjassa, ne kengistä oli entiset. Päättin kuitenkin niillä Helsinkiin asti mennä. Matka jatkui  tai piti jatkua. Autoja kyllä kulki mukavasti, mutta kyytiin eivät ottaneet. Ehkä vauhti oli se syy miksi eivät halunneet pysähtyä? Uusi pikitie kun oli niin sitä oli varmaankin mukava paahtaa eikä jarrutella. Koska kyytiin ottajia ei ollut, siispä otimme toistaiseksi suunnitelma B:n käyttöön. Emme enää liftanneet, vaan paremminkin kaappaasimme. B suunnitelma oli sellainen, että menimme teitten risteykseen, toinen toiselle puolen tietä. Kun risteysalueelle pysähtyi auto, joka oli sopiva kaapattavaksi, eli autoa ajoi yksin vanhempi mies-,tai naishenkilö. Auton täytyi olla neliovinen sekä suunta sama kuin meilläkin. Kun risteykseen tuli nämä vaatimukset täyttävä auto, niin silloin me toimimme. Juoksimme toinen toiselta puolen tietä autoon, ja kysyimme "saisiko kyytiä". Kieltäviä vastausta ei tullut, ja matka Helsinkiä kohti jatkui. Etelä-Suomen alueellella autoja kulki enemmän, joten kyytiä oli helpommin tarjolla, Pääsimme myös nuoren ja kauniin tytön kuplavolkkarin kyytiin. Menin kuplan takapenkille, ere meni eteen. Matkan edetessä höpöteltiin kaikenlaista mukavaa. Tyttö pyysi ereä antamaan hänelle tupakan hansikaslokerosta, ja sytyttämään sen. Ere otti kaksi tupakkaa, toisen antoi tytölle ja toisen jätti omaan suupieleensä. Siitäkös se tyttö riemastui, huusi kuin palosireeni, että "kukas helvetti sinulle on tupakan luvannut". Ere sanoi tytölle "no johan on nyt, minä maksan tämän". Tyttö sanoi vihaisesti "Ei tässä rahasta ole kyse, vaan tavoista" Ere rupesi kaivamaan taskujaan ja löysi sieltä muutaman kolikon, jotka heitti hansikaslokeroon ja sanoi tytölle "minulla on tapana maksaa virheestäni, jos raha kelepoo". "Et ainakaan polta sitä tupakkaa tässä autossa" tyttö tiuskas. "Poltathan sinä itekkii" Ere vastas. "Tämä onkin minun auto, ja täällä poltan vain minä" Ere vilkaisi minua ja sanoi tytölle. "Jäekö suamatta viime yönä, vae sylykäskö jätkä jo tunnelin suulla, kun nuin keljuttaa, että pittää kiukuta". "Mitä". Tyttö sanoi ja katsoi vihaisesti ereä. Sitten se karjaisi "Et sinä maalaispentu saamisesta mitään tiedä" ja painas kuplan jarrutpohjaa. Ere sanoi tytölle " Oelpa hyvä että pysäätit". Me kiitettiin kyydistä ja poistuttiin autosta, Ere siinä lähtiessään, vielä kiitteli mukavasta tupakka tuokiosta, Tyttö vastasi siihen, "Olisit voinut pyytää, niin olisit saanut",  Ere vastasi siihen. "Jaa, minultapa olisit suanu pyytämättä. nyt et sua ennee vaekka pyytäsit, se herkes seesomasta sillon kun aloet rähjätä, se säekähti ja rupes levolle, joten ee kun heeppa ja ajelehan varovasti" Ja laittoi kuplan oven kiinni. Tyttö huusi jotain, mutta ei me enää siitä saatu selvää, mitä se huusi, Tyttö läksi paikalta niin "rajusti" kuin nyt kuplalla voi lähteä. Me jäimme siihen tienvarteen naureskellen.
Seuraavaksi meidät otti kyytiin Volvo 544.llä ajeleva mies. Tässä kyydissä pääsimme perille Helsinkiin asti. Volvo miehellä oli hauskaa kun puhuimme savon-murteella, hän sanoi meidän murteemme kuulostavan humoristiselta vaikka puhuimme kuolemasta. Se sanoikin "puhukaa te pojat, hän kuuntelee" ja nauraa hekotteli. No mehän höpöteltiin sitten koko matkan. Hän toi meidät sitten Helsingin linja-autoasemalle. Menimme eren kanssa linja-autoasemalla kahvioon ottamaan vähän palasta ja hörppäämään kahvit. Siinä kahvia hörppiessä ja juustosämpylää nauttiessa,  katselimme ympärillemme näkyiskö pari kappaletta vapaan näköisiä kauniita tyttö ihmisiä. Voisimme unohtaa toistaiseksi savon-murteen, ja lähteä jututtamaan tyttösiä hesalaisittaan. Mehän ei oltu eka kertaa hesassa, meidän mollemman äidin suku asui hesassa, joten puhekkin onnistui hesalaisittain jos niin haluttiin. (Ere oli isäni puolelta minun eka serkku ja äitini puoleta toka serkku). Niin siinä kahvilla istuessa ja tyttöjä katsellessa huomasin kahvioon saapuvan kauniin punatukkaiseen nuoren linja-auton rahastaja naisen. Tönäisin ereä ja sanoin -"Hee kato, saakelin hyvän näkönen naenen",- Ere katsoo naista ja rupesi nauramaan ja sanoi - "Etkö sinä tosiaan tunne tuota naista" -  Vastasin  - "En tunne, pitäisikö muka tuntee".- Ere siihen -"Sehän on sinun tätis Kaino"- , - "Ahaa niinpä onkin, ilimankos se niin kaanis on, kun on sukkuusa tullu"-. Sanoin minä. En ollut nähnyt Kainoa moneen vuoteen, ja silloinkin vain vilaukselta. Ere vinkkasi Kainon luoksemme. Kaino käväisi siinä pikaisesti moikkaamassa, jatkoi sitten matkaa töihinsä. Minulla ja Kainolla on ikäeroa vain kymmenisen vuotta. Hesassa me oltiin pariviikkoa. Kotiin palattiin sitten lomalle maalle matkanneiden sukulaisten kyydissä, 

TÖISSÄ HUOLTOASEMALLA

Olin kesällä veljeni kanssa tuttavien maatilalla, kesätöissä oltiin olevinaan tai ei velipoika ollut olevinaan, hän kyllä teki oikeasti töitä, Mutta minä olin haluton tekemään niitä maatalon töitä, joten kulutin vain aikaani jotakin rassaillen. Kuten starttaillen maatilan Porsche traktoria sammutin päällä, niin kauan että sen startti paloi. Talon isäntä ei ollut siitä moksiskaan, naurahti vaan. Sitten eräänä päivänä emäntä huuteli päärakennuksen rappusilta puhelimeen, olin siinä pihassa silloin MZ moottoripyörän kimpussa. Kävin aikaisemmin alkukesästä kyselemässä kesätöitä huoltoasemalta. Silloin niitä ei ollut tarjolla. Mutta nyt huoltoasema yrittäjä soitti ja tarjosi töitä. Hän oli soittanut ensin kotiini, sieltä olivat antaneet maatalon puhelinnumeron. Aloitin työt huoltoasemalla, aivan ummikkona, ei olleet auto eikä muutakaan moottori hommelit kovin tuttuja. Mitä nyt sen verran tunsin tekniikkaa, että pystyin aikanikuluksi suunnittelemaan ja piirtämään auton. Tein piirustukset auton korista ja tekniikasta ym, NSU auto oli suunnitellessa esikuvana. Eräs autoalan ammattimies sanoi piirustukset nähtyään, että auto voisi olla ihan toimivapeli. Minulla kun oli tapana tehdä kaikenlaista erikoista aikanikuluksi, joskus sävelsin myös musiikkia, tein myös tekstit niihin kappaleisiini. Niin siitä autoalan kokemusta ei ollut muuta kuin se Porsche traktori ja MZ-Moottoripyörä joita räpläsin siellä maatilalla. Mutta kyllä ne hommelit oppi nopeaan, ainakin suurin piirtein. Mitä en osannut, niin silloin käytin kekseliäisyyttä ja luovuutta. Jouduinkin sitten jo kokeeseen parin viikon huoltoasema kokemuksella, minut määrättiin yksin ilta ja viikonloppu vuoroihin. Oli toinen iltani kun olin yksin töissä, huoltoaseman pihaan ajoi Porsche 911 auto, Porschen kuljettaja valitti auton ohjauksen reistailevan, on liikaa välystä jossakin, ratti pyörii tyhjää. Kuljettaja kertoi ajaneensa pitkän matkan huonokuntoista tietyön alla ollutta maantietä, ja ohjaus oli sitä tietä ryttyttäessä ruvennut reistailemaan

Pyysin Porsche miestä ajamaan autonsa huoltoaseman halliin, niin vilkaisen voinko asialle tehdä jotakin. Olihan minulla jo kokemusta näistä Porscheista, kylläkin vain traktorista ja etenkin särkemisestä. Menin monttuun ja käskin Porsche miestä pyörittämään ohjauspyörää, jotta näen onko missään ??? mitään. Yhdessä kohtaa näyttäisi olevan tyhjänpäiväistä liikettä, nivel se oli. Tarkistin onko auton toisella puolella samanlaista juttua ja olihan siellä, mutta siinä ei ollut sitä tyhjänpäiväistä yhtään. Näin tulin siihen tulokseen että vika täytyy olla tuossa tyhjänpäiväisessä, että sitä ei kuulu olla. Mietin siinä hetken että miten sen saa korjattua. Mutta mietin vain hetken sen takia, ettei Porsche mies rupea epäilemään, minun mekaanikon taitojani. Kehittelin siihen rikoista sellaisen kyhäelmän, joka toimi ja ohjaus oli jämäkkä. Takuuta en sille remontille tarjonnut, mutta onneksi sitä ei myöskään pyydetty. Porsche mies kävi koeajamassa ja oli tyytyväinen. Oli maksun aika, ja mies kysyi paljonko korjaustyö maksaa, minä sanoin summan, ja mies kaivoi laukustaan rahat ja sanoi, tässäpä se talon osuus. Sitten mies kaiveli vielä uudelleen laukkuaan, otti sieltä seteleitä, antoi niistä muutaman minulle ja sanoi, nämä on sitten sinulle, pidä nämä itse. Minä kiittelin vähän hämillääni. Sitten Porsche ja mies läksivät. Ajattelin siinä silloin että aika hyvä palkkio muutaman rikan laitosta,,, johonkin. Mutta kuntoon se tuli, ainakin hetkeksi??. On ne ammattiasentajat varmaan oikealla korjaamolla ihmetelleet ja nauraneet sille minun patentille. Mutta väliäkös sillä minä sain rahaa ja toivottavasti porsche mies pääsi edes vähän matkaa.

Kun erään toisen kerran olin yksin iltavuorossa, niin huoltoasemalle tuli laulaja Markku Suominen yhtyeineen sitikkaansa tankkaamaan, tai oikeammin niitä sitikoita oli kaksi. Kun tankkaukset oli suoritettu ja maksettu. He aikoivat lähteä jatkamaan matkaansa, mutta kumpikaan sitikka ei käynnistynyt, startit vai naksahteli molemmissa. Markku Suominen hermoili ja kiroili, on kiire keikalle. Suominen käski porukkaa työntämään autot käyntiin. Suominen sanoi minulle sitikoiden tekevän sitä liian usein. sanoi autojen joskus käynnistyvän virta-avaimesta rumppaamalla. Minä olin jo saanut oppia huoltoaseman huoltomieheltä miten autot käynnistetään. Joten uskalsin ehdottaa Suomiselle vain hyvin pientä auton tönäisyä, ja autot käynnistyy starttaamalla. Kerroin myös syyn miksi sitikat ei starttaa. Eli ne ei startanneet koska starttien puslat olivat kuluneet, ja ankkuri otti kenttään. Neuvoin heitä käynnistämään autot siten että auton kuljettajaa menemään autoon kuskinpaikalle, laittaa ykkösvaihteen päälle ja starttaa, eli kääntää virta-avaimen starttiasentoon. Muu porukka tönäisee autoa eikä kuljettaja saa painaa silloin kytkintä, vasta sitten kuin auto alkaa starttaamaan ja käynnistyy. Jotkut porukasta vähän epäili näitä minun neuvojani. Mutta kuitenkin kokasivat. Ensin tönäisivät Suomisen sitikkaa noin vajaan metrin, ja kas kummaa ihme tapahtui, sitikka alkoi starttaamaan ja käynnistyi. Sitten sama toiselle autolle, ja sekin käynnistyi. Suominen tuli minun luokse, antoi viisikymmentä markkaa ja kiitti hyvästä neuvosta ja sanoi että riittääkö, sanoin että riittääpä hyvinkin. Laitoin rahasta puolet huoltiksen kassaan ja puolet omaan taskuun. Olin vain hultiksen myyjä joka ei tiennyt autoista mitään.
Huoltoasemalla kävi kaikenlaista asiakasta, kerran sinne tuli auto jonka tankkasin, tankkauksen jälkeen bensat läksi maksamaan kyydissä ollut reippaassa humalassa ollut mies. Kassalla se ei löytänyt rahojaan, viimein se löysi ne housujen taskusta ja yritti saada niitä sieltä taskustaan, ja viimein saikin, mutta osa niistä seteleistä repeytyi. Mies kysyi missä on roskis, sanoin, tuossa on iso tuhkakuppi, se silppusi ne repeytyneet setelit siihen tuhkakuppiin. Sanoi että vittuako minä näilla repeytyneillä teen, kun ehjiä on vaikka muille jakaa. Se silppusi ne repeytyneet setelit siihen tuhkakuppiin, ja ehyvillä maksoi bensat. Sanoi olevansa menossa kertausharjoituksiin. Kun se asiakas läksi niin minä kippasin ne setelin palaset pussiin. Seuraavana päivänä vein sen pussin Kansallis-osake pankkiin ja sain vastineeksi kahden viikonpalkan verran ehyttärahaa. Pankin neiti sanoi vielä että olisi riittäänyt ne palaset joissa on sarjanumero, muu osa setelistä on arvotonta paperia.

Tältä huoltoasemalta muistan myös tapauksen joka ei varsinaisesti liity tähän huoltoasema toimintaan, mutta tapahtui kuitenkin siellä. Minun harrastuksiin kuului musiikki, soittelin ja harjoittelin siellä sun täällä, ei mitää vakituista. Erään tälläisen siellä sun täällä kokoonpanon eli yhtyeen rumpali, tuli moikkaamaan minua sinne huoltoasemalle. Juttelimme siinä kaikenlaista, kerroin muun muassa käyneeni soitinliikkeessä katsomassa bassoja ja vahvistimia, sekä ottaneeni selville mitä maksaisi jos hankkisin sellaiset itselleni. Minulla kun ei ollut kunnon soittimia, oli vain itse kyhätyt basso ja vahvistin. Tälläiset itse tehdyt kitarat oli yleisiä siihen aikaan, jopa tunnetut ja levyttäneet bändit soittelivat sellaisilla, kuten muun muassa suomessa The First ja maailmalla The Spotnicks.  Minulla oli siis tiedossa summan minkä tarvitsen, voidakseni ostaa ne uudet soittovehkeet. Tämä huoltoasema-yrittäjä kuuli minun ja kaverini juttelun. Hän tuli luokseni, sanoi lainaavansa minulle rahat soittimien ostoon, sanoi ottavansa rahat takaisin vähitellen minun palkasta. Työnantajani eli tämä huoltoasema-yrittäjä kirjoitti minulle shekin summalle minkä tarvitsin. Kävin sitten ostamassa uuden puoliakustisen Arian basson kuolettajalla (Jazz), sekä 80w käytetyn bassovahvistimen. Ostin lisäksi vihkosen nimeltään "BASSOKITARA - Ingmar Englund", tässä vihkosessa Englund opetti bassonsoiton alkeet. Eli kaikki mitä tarvitsi tietää, että alkuun pääsi. Hyvä opetusvihkonen olikin, muuta en sitten tarvinnutkaan.

Tästä huoltoasema ruppeemasta vielä pikkusen. Tämä huoltoasema oli kaupungissa n. 25 km päässä kodistani, joten isäni oli järjesteänyt minulle kortteerin kaupungista. Se oli isäni sedän ja tämän vaimon luona. He olivat vanhoja ihmisiä, ja laativat minulle aikatauluja joka asiaan, esim milloin pitää tulla asunnolle ym tällaista. Joten en yöpynyt heidän luonaa kuin pari ensimmäistä yötä, ja sitten sain siitä kortteerista tarpeekseni. Yövyin siitä eteenpäin milloin missäkin, Joskus istuin ja nuokuin koko yöni erään toisen huoltoaseman yöbaarissa. Kerran jopa yövyin paikallasen sahalaitoksen katsoksen alla, sateelta suojassa. Muutaman kerran vietin yöni uimarannan kioskin penkillä. Monesti yövyin myöskin työpaikkani eli huoltoseman sosiaalitiloissa. Seurustelin silloin yhden tytön kanssa, olin jopa kihloissa hänen kanssaan muutaman kuukauden. Hänellä oli yhteiskämppä kahden muun tytön kanssa, sain siellä yöpyä joskus. Joskus vain siksi koska hänen vuokranantajansa ei sallinut siellä ylimääräistä porukkaa. Olin siellä silloin kun onnistuin sinne salaa pujahtamaan, silloinkaan sänky ei saanut natista. täytyi olla hiiren hiljaa. Joskus hyppäsimme linja-autoon ja menimme tytön kotipaikalle, ainakin silloin kun teki mieli natisuttaa sänkyä vähän enemmän. Se oli talo oli vain kesä ja loma käytössä. Kerran menimme sinne ilta pimeän aikaan, ja tietysti rupesimme heti natisuttamaan sänkyä. Kun sängyn natina oli kovimmillaan, niin tyttö sanoi, joku taitaa katsella meitä ikkunasta. Natina loppui siihen, ja tyttö vetäisi äkäiseen jotain riepua päälleen ja juoksi ulko-ovelle huutelemaan, että kuka perkele siellä ikkunantakana kyttää. No naapuri se vain oli katselemassa ketä siellä asunnossa on. Olivat sopineet, että naapuri valvoo, jottei siellä asiattomia pyöri. No se siitä, naapuri varmaan meni näkemästään innostuneena kotiin vaimonsa kanssa natisuttamaan?  Mutta monesti kävi niin, että tyttö vain heitti herätyskellon kämppänsä ikkunasta minulle, jotta herään töihin, sieltä, missä nyt satuinkaan nukkumaan, Tästä kihlaukseta sen verran, että vanhampani eivät tienneet siitä mitään, miksi kertomaan heille? Kun kävin kotona, laitoin sormuksen taskuuni.

TANSSIREISSU

Se nuoruus oli hyvää aikaa, tyttöjä riitti, oli jopa ylitarjontaa. Yksi tälläinen ylitarjonnan tapaus on jäänyt erityisesti muistiin. Se tapahtui kotikyläni työväentalon tansseissa. Olin sopinut sinne treffit kahden tytön kanssa. Näitä tupla puukkauksia sattui useinkin. johtui kai siitä etten osannut päättä kumman kanssa olen, joten annoin ratkaisun tapahtua luonnostaan, ken ensin kerkiää. Ne molemmat tytöt tulivat sinne tansseihin. Mutta olin jo ennättänyt tavata siellä uuden tytön, joten heidän kohtalo oli siirtyä syrjään, Olin sen illan siellä tansseissa sen uuden tytön kanssa ja sitä seuranneen yökylän. Tyttö menetti neitsyytensä sen yökylän seurauksena, sitä se halusikin.

Tämä ei kuitenkaan jäänyt yhden illan ja yön reissuksi. Tyttö alkoi tämän jälkeen oleskella baariille seurassani, aikaisemmin hän ei baarissa käynyt. Porukka baarilla luuli minun seurustelevan vakavammin, koska sama tyttö istui joka ilta vieressä, se tyttö kun vielä soitteli levyautomaatista hempeitä rakkauslauluja.

Meni aikaa jonkun verran. Oli perjantai-ilta ja olimme baarilla lähdössä kirkolle tansseihin. Sinne oli lähdössä lisäkseni tämä pariviikkoa aikaisemmin tansseissa tapaamani tyttö sekä kolme muuta tyttöä. Olin aikaisemmin sopinut kylän taksin kanssa kyydistä kirkolle. Taksi tuli ja heitti meidät kirkolle tanssipaikalle.
Menin lippuluukulle. Sanoin lipunmyyjälle ja ovimiehille että hetkonen, niin käväisen tuolla salin puolella. Kävin hakemassa tansseissa soittavan yhtyeen rumpalin paikalle,. Joka sanoi ovimiehille että me ollaan heidän porukkaa. Näin me pääsimme sisälle maksutta. Tämä rumpali oli se sama kaveri joka kävi minua huoltoasemalla moikkaamassa. Olimme olleet jonkin aikaa tansseissa niin yksi porukkamme tytöistä ehdotti, että lähdetään paikalliseen ottamaan muutamat. Minulle se sopi mainiosti, mutta minun tytölle ei, koska hän oli vain 16v, joten hän ei pääsisi kapakkaan. Mietimme  mitä tehdään, loppujen lopuksi sinne kapakkaan oli lähdössä lisäkseni vain tyttö, joka alunperin ehdotti kapakkaa, Joten me menimme sinne kahdestaan. Kapakassa ilta oli rattoisa. läksimme pois kun valomerkki tuli. Kävelimme kapakalta tanssipaikalle kaulakkain, välillä kiihkeästi suudellen, jos olisi ollut kesä, niin pelkkä suutelu ei olisi riittänyt, luonto olisi kutsunut sen verran se viisari jo värähteli, silloin oli syksy ja luntakin jo hivenen maassa. Tanssipaikka oli pimeä ja hiljainen kun tulimme sinne, tanssit olivat päättyneet, paikalla ei ollut ketään. Joten me päätettiin ajaa taksilla kotikylälle. Rahat laskettuamme totesimme ettei se onnistu, sillä niillä meidän rahoilla ei saisi edes yhtä ryynimakkaraan grilliltä. Kävelimme kirkonkylän torille, siellä oli yögrilli. Kävi siitä grilliltä hakemassa tytölle ruoka annoksen ja juoman. Sitten sanoin tytölle, odota tässä, älä lähde minnekään. Kävin vielä sanomassa grillimyyjälle, laita minun piikkiin jos tyttö tarvitsee jotain. Menin vielä tytön luo, suutelimme kiihkeästi. jonka jälkeen sanoin, viisari värähti. Tyttö sieppasi minua kaulasta kiinni ja jatkoi kiihkeää suutelua, ymmärsin yskän ja sanoin, lopetetaan kohta se jo on osoittaa kahtatoista. Sitten läksi pois torilta, kiiruhdin läheiselle huoltoasemalle. Menin huoltoaseman taakse ja potkaisin ovenlasin rikki,  menin toimistoon. Arvasin missä kassa oli, laitoin kassasta kolikot takkini sivutaskuun ja setelit povitaskuun, sitten poistuin huoltoasemalta reippaasti kävellen. Menin takaisin torille, missä maailman paras viisarin väräyttäjä odotti minua. Hän ei kysellyt mitään, mikä oli hyvä. Menin grillille ja kysyin, paljonko olen velkaa. Myyjä sanoi ettei mitään velkaa ole, minä kiitin tarjoilusta. Sen jälkeen meidän oli tarkoitus ottaa taksi ja lähteä kotikylälle. Kun olimme torilta lähdössä, niin siihen karautti Ford Gaprillan paikallisen portsari. Jäimme hänen kanssaan siihen juttelemaan, hän lupautui viemään meidät kotikylälle, sisäoppilaitoselle jossa tyttö opiskeli. Siellä tyttö koputteli kämppänsä ikkunaan, kämppis aukaisi ikkunan, josta me pääsimme kömpimään sisälle. Kiersimme käytävien kautta patjavarastoon, siellä patjoja päällä vietimme muutaman tunnin. ja viisari pysähtyi näyttämään kahtatoista. Tämä suhde ei voinut jatkua pitempään, kuin vain sen yön, sinä yönä kuitenkin saimme nauttia toisistamme. Tyttö oli kihloissa ja minäkin olin tavallaan varattu, olihan minulla se 16v tyttö, joka oli siellä tansseissakin mukana. Se tyttö oli myös sen sisäoppilaitoksen oppilaita, hän silloin myös siellä oppolaistoskella kun minä patjoilla nautiskelin. kylläkin omassa huoneessaan, eikä hän tiennyt minun patjavarasto vierailusta.

Tämä grillinpitäjä sekä kapakan portsari olivat minun vanhoja tuttuja ja siksi asiat järjestyivät kuin itsestään. 

Olin juhannusaattona käymässä vanhempiensa luona kotikylällä.  Tästä tanssireissusta oli kulunut silloin jo vuosia,  Puhelin soi, äitini vastasi siihen ja sanoi että joku nainen kysyy sinua. Menin puhelimeen ja soittaja oli tämä tyttö, joka sai viisarin näyttämään jatkuvaan kahtatoista. Tyttö kysyi että voisinko minä tulla hänen seurakseen juhannukseksi, hän oli menossa jonnekin mökille juhannuksen viettoon. Tämä oli yksi niitä pahimpia tilanteita mitä elämässäni tiedän, "minä haluan, haluan, mutta en voi" tätä minun teki mieli huutaa. Kerroin tytölle olevani naimisissa, enkä voi sen takia tulla. Tyttö puhelimessa sanoi vain "harmi" ja huokaisi, sen jälkeen vain heipat ym toivotukset ja puhelu loppui. Minä puhuin silloin puhelimessa totta, mutta vain osittain. Kun kerroin olevani naimisissa se oli totta. Mutta en kertonut sitä, että hän myöhästyi, sillä oli jo lupautunut toisen naisen seuraksi juhannuksen viettoon Kalajoelle, en suinkaan sen vihityn vaimoni kanssa, avioliittoni oli silloin jo niin sanotusti kaput. 

Lisään tuosta öisestä huoltoasemalla vierailusta sen että tuollainen toiminta ei kuulunut tapoihini. Silloin siellä kirkonkylän yössä täytyi vain kehittää helppo ja nopea ratkaisu rahapulaan. Humalaisen päässä syntynyt ajatus, no se ratkaisu toimi. Kyseessä ei ollut minun entinen kesätyöpaikka. Olin töissä kaupungissa, tämä paikkakunta oli kirkonkylä. Siitä keikasta ei tullut mitään jälki seuraamuksia.

AVIOLIITTO - ARMEIJA - MOSSE

AVIOLIITTO

Sisäoppilaitoksen sen vuosikurssin opiskelijoiden opinnot tuli täyteen ja tytöt palasivat kotikonnuilleen. Tämä minun tyttöystävä (ei hän nyt varsinaisesti mikään tyttöystävä ollut, jos rumasti sanon, niin hän oli vain sellainen hätävara, vaikka kaunis tyttö olikin), myös hän palasi kotiseudulleen, joka ei ollut naapuripitäjässä vaan vähän kauempana. Ei mennyt kauaa kun tyttö soitti minulle ja kertoi palaneensa pohjaan eli odottavansa lasta. Siis tämä minun ja tytön tarina ei loppunutkaan samalla aikaa vuosikurssin kanssa. Tyttö oli kuudentoista ikäinen, mutta naimisiin kuitenkin mentiin presidentin luvalla. Kihlat ja muut sormukset oli ostettu, oli, sanon sen takia koska minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa moisista tapahtumista, eli mistä ja milloin ne ostettiin. Varmaankin tapahtunut jonkin, minulle tärkeämmän asian sivussa. Se muista kuitenkin kun sovin tytön kanssa etten ota osaa hääjärjestelyihin mitenkään, tyttö saa äitinsä kanssa järjestää kaiken. Sanoin tulevani paikalle sitten kun häät on. Muistan miten korostin tytölle, että häiden täytyy ehdottomasti olla pienet, jos vieraita kutsutaan, niin vai lähimmät sukulaiset. Eikä mitään pippaloita eikä muutakaan hää hölynpölyä saa olla. Sanoin tytölle että ilmoittaa sitten minulle missä ja milloin häät ovat, niin tulen paikalle. Meni jonkun aikaa ja tyttö ilmoitti minulle häitten ajankohdan ja paikan. Meillä oli ollut puhetta ihan pienistä häistä. Mutta tyttö oli järjestänyt äitinsä kanssa isot kirkkohäät. Minua tämä otti vähän pattiin, eikä niin vähääkään. Ajattelin silloin ettei tuohon tyttöön voi luottaa, ei siitä vaimoksi ole, ainakaan minulle. Minua se koko avioliitto systeemi ja etenkin se hää hälynpöly närästi. Kyllä sen joten ymmärsi että naiset, mutta kun miehetkin, voi voi. Ne oli muuten ainoat häät, missä olen ollut mukana. Minä en tykkää häistä, nimenomaan sen huonon teatterimaisuuden takia, teatterista kyllä tykkään, mutta en huonosta teatterista. Minut on kyllä vihitty toiseenavioliittoon, mutta mitään häitä ei ollut, kerron tästä Helsinki jutussa.
Tuli sitten se hääpäivä. Äitini tuli herättelemään minua, patisteli nousemaan ylös ja rivakkaan, menemään pesulle ja pisulle. Tein aamutoimet ja vetäisin häävetimet ylle. Sitten lähdettiin ajamaan toiselle paikkakunnalle, sinne kirkolle missä häät olivat. Mukaani läksivät äitini, isäni sekä pikkuveli ja siskotyttö. Kun siinä ajelin puoliunessa ukkomies tuomiota kohti. Muistan ajatelleeni sitä, mitä se avioliitto merkitsee minulle, eli tuleeko mikään muuttumaan. Tulin siihen tulokseen että ei sillä käytännön merkitystä ole. En ollut tätä avioliitto kysymystä edes ajatellut aikaisemmin, nyt kun se ukkoutuminen oli näin lähellä, niin täytyi muutama ajatus sille suoda. Puoliunessa ajelin koska en ollut ehtinyt kunnolla nukahtaa, kun piti jo nousta. Olin edellisenä iltana tanssikeikalla bändin kanssa. Keikan jälkeen menin yöksi erään tytön luo. Se tyttö oli romaani pojan kanssa kihloissa ja kaikki oli sen takia vähän salamyhkäistä touhua, ettei vaan tämä tytön romaani sulho saa tietää tästä meidän lemmenyöstä, ja tule kutittelemaan minua, ja silloin ei varmaankaan kyseessä olisi sormi millä kutittelisi,tämä sulho oli ravimiehiä ja oli silloin jossakin kauempana raveissa. No kaikki meni hyvin ja minulla oli sen tytön kanssa mukavat leikit "naks naks". Kotiin tulin sitten aamulla kukonlaulun aikaan. Tästä tämä puoliunisuus johtui. Vaimon tekele oli siellä kirkolla jo odottamassa kun saavuimme sinne. Hän oli varannut minulle parturi/kampaajan, joten menin ensin sinne. Mutta parturi/kampaaja sanoi ettei minun hiuksille kannata tehdä yhtään mitään, ne ovat jo hyvät. Minulla oli sellainen "Beatles-tukka + mini-vogue", se oli siihen aikaan nuorilla miehillä in. Sitä hiustyyliä kutsuttiin kansanomaisesti, tiekarhun repimäksi turpeeksi joka oli päässään. Vaimon tekele oli käynyt tällä samalla parturi/kampaajalla aikaisemmin aamulla. Ei saatana minä ajattelin kun näin hänen hiuksensa. Mutta vai ajattelin, en sanonut mitään. Tavallisesti hänellä oli pitkät suorat hiukset, mikä hiustyyli sopi hänelle hyvin. Mutta nyt hänellä oli permanentti, ei saakeli. Tytöstä oli tehty vanha akka, siis näytti vanhalta akalta.
Kun tyttö oli laitettu valmiiksi, mekot ym, niin hän tuli kirkon eteiseen. Missä minä jo odottelin. Minulla oli täydellinen vitutus päälle kun seisoin siinä eteisessä. Koska näin siitä kirkon eteisestä kirkon puolelle. Kirkon käytävän vasen puoli on ihan täynnä porukkaa (morsiamen kutsuma porukka) ja käytävän oikealla puolella oli vain neljä henkilöä. Eli minun isä ja äiti sekä sisko ja veli. Vanhin veljeni ja toinen siskoista eivät olleet. En muista olinko heitä edes kutsunut. Tai en minä ketään kutsunut, en varmaankaan ollut edes maininnut heille että menen naimisiin. He eivät asuneet enää kotona, siis lapsuudenkodissa. Minulle se oli ihan sama, vaikka ei olisi ollut ketään. Kävi jopa siinä kirkon eteisessä seistessä sellainen ajatus mielessä, jospa lähtis lätkimään. Vitutti niin rankasti. No en kuitenkaan lähtenyt. Sen kirkko jutun jälkeen menimme valokuvaajalle, se kuvaaja oli siellä kirkossakin kuvaamassa. Hääkuvaa ottaessa kuvaaja sanoi minulle, saisiko vähän hymyä, sanoin siihen ettei tässä pahemmin hymyilytä. Eikä minun hymyä niissä kuvissa näy. Häävastaanotto oli tytön (vaimon) vanhempien maatilalla. Siellä me otimme onnitteluja vastaan, pöydän takana seisten, siinä pöydällä paloi kaksi kynttilää ja jotakin muuta roinaa siinä oli myös. Kumarruin siinä pöydän lähellä jotain tekemään, niin hiukseni syttyivät palamaan, ne käväisin lähellä kynttilään. Onnistuin äkkiä sammuttamaan sen tulen hiuksista. Eikä siitä suurempaa vahinkoa tullut. Vähäisen hiukset olivat toiselta puolen lyhyemmät. Äitini kertoi myöhemmin että olin siinä tilanteessa, kun hiukset syttyivät palamaan, sanonut jotain ei kovin nättiä. Häävieraat olivat vähän aikaa monttu auki katselleet toisiaan, minun kommenttini jälkeen. Itse en muista mitä silloin tuli sanottua, enkö kysynyt sitä äidiltäkään. Myöhemmin ihmiset kyselevät meidän hääyöstä. Vastasin heille ettei minulla ole minkäänlaista muistikuvaa mistään hääyöstä. Huomautin vielä, ettei tämä muistamattomuus ei johdu päihteistä tai muusta vastaavasta. Vaan se voi olla seurausta siitä ettei se hääyö ollut kummoinen, jos sitä oli laisinkaan. Voi olla että minulla on ollut silloin muuta touhua, jolla on ollut suurempi merkitys elämääni. Kun tätä kysellään minulta tai kun ihmiset kertovat kihlojen ostoistaan ja hääyöstään, niin minä olen yrittänyt miettiä silloin että mitenkä se oikein itseni kohdalla meni, mutta ei muistu mieleen mitään, enkä ole kysellyt toiselta osapuoleltakaan mitään, kun olemme tavanneet. Mutta onko sillä mitään merkitystä, muistaako vai ei. Yksi asia siinä vaimon perheessä ja vaimossa myöskin, erityisesti ärsytti minua, se asia oli se että täytyi olla samanlainen kuin muutkin. Tällä tarkoitan lähinnä vaatetusta ja ulkonäköä. Täytyi olla pukeutunut samoin kuin muutkin, ja tukkaleikattu samalla lailla kuin muillakin, partaa ja viiksiä ei saanut olla. Minusta tuntui että olenko ollenkaan Suomessa, vai olenko Kiinan tai Neuvostoliiton maaperällä. No se oli 70 - luvun alkupuolta toppatakki, teryleenihousut, mustapuku ja valkoinen kauluspaita aikaa. Tässä tapauksessa oltiin vielä pienessä kirkonkylässä maaseudulla. Häitten jälkeisinä päivinä, vaimo ja hänen vanhempansa kuljettivat minua kaiken maailman enojen, setien ja tätien ym sukulaisten luona näytillä. Tässä on nyt se meidän tyttären aviomies. Suurin osa heistä oli kuitenkin minut jo nähnyt häissä. Mutta kuitenkin vielä piti kiertueelle lähteä, kuin olis ollut jokin sirkus erikoisuus kyseessä. Minä olin aviomies jolla oli musta puku, valkoinen liian suuri kauluspaita, kravatti sekä saatanan kiiltävät mustat kolmekymmenluvun nahkakengät. Nämä vaatteet oli minulle tälle kiertueelle hankkinut vaimoni äiti, siis anoppi. Häissä minulla oli omat ja ainoastaan tätä häätilaisuutta varten Helsingistä ostettu viirukaspuku (musta/vaaleansininen), paksupohjaiset ja kaksiväriset kengät (pääväri tummansininen ja mustia raitoja), kellertävä paita ja sininen rusetti. Mutta nämä ei anopille kelvanneet tälle kiertueelle, ei ne vaatteet olisi varmaan kelvanneet häihinkään, mutta sille hän ei onneksi voinut mitään. En kuitenkaan ollut kenellekään tämän näyttely kierroksen kohde henkilöille miellyttävä uusi tuttavuus, vaatetuksesta huolimatta, näin uskon. Yritin tosin käyttäytyä kunnolla ja... mutta...mutta ei se tainnut onnistua, teatteria teatteria. Kahvit minä join ja pullan söin, mutta muuten olin turhautunut ja poissa oleva. Ja sen varmaan kaikki älylliset huomasi.

ARMEIJA

Pariviikkoa näitten häitten jälkeen minun oli lähdettävä armeijaan, vai oliko se asepalvelusta.  Sinne kuitenkin menin. Siihen aikaa ei ollut siviilipalvelus mahdollisuutta, oli ainostaan aseista kieltäytyminen, jos sen valitsi, niin se tiesi vankilaa 13 kk. Minua ei kiinnostunut vankila eikä myöskään armeija. Molemmat paskajuttuja. Mutta valittava oli. Valitsin armeijan sen vapaamman ja lyhemmän palvelusajan vuoksi (yhdeksän kuukautta). Joten kävin armeijan, mutta omalla tavallani, joka ei ollut kovin yleinen tapa. En kuitenkaan ollut siellä ainoa mies, joka käytti free-tyyliä. Sanon mies, koska ei me mitään sotilaita haluttu olla, oltiin vain armeijassa olevia miehiä. Toinen tätä samaa free-tyyliä suosinut mies oli Jussi. Hän oli siviilissä ratamoottoripyöräilijä, kilpa-ajaja (TT-ajaja). Me ei tunnettu toisiamme ennen armeijaa. Tutustuttiin komppanian tupakkapaikalla eka iltana, siinä jutellessa huomasin hänen ajatusten  olevan niistä armeijan touhuista samanlaiset kuin itselläni. Eihän meillä armeijan touhua vastaan, noin yleisesti ottaen ollut mitään. Mutta me itse, emme antaneet arvoa koko touhulle. Esimerkiksi sanonta, siellä sinusta tehdään mies. Höpöhöpö, ei siellä mitään miehiä tehdä, mutta sehän onkin vain sanonta, joka ei pohjaudu mihinkään todellisuuteen. Tämä sanonta on ajalta sotavuosien jälkeen, kun äidit lähettivät kullannuppujaan armeijaan, he rinnastivat armeijan sotaan. Eli miehet tehdään siviilissä, jos on ainesta sellaiseksi. Joku lesbo nais-sotilas ehkä toivookin että hänestä armeijassa tulisi mies, mutta yhtä munattomia nekin on sieltä lähtiessä kun sinne tullessa. Tämä meidän armeija vastaisuus johtui siitä, että se oli tyhjänpäiväistä ajankulua ja hömppää. Jokainen osaa ampua, ne jotka eivät osaa, heille voisi järjestää pakollisia aseenkäsittelyä kursseja. Aseen käsittelyn oppii hyvin jo parissa viikossa. 

Nyt  kerron omasta free-tyylin (me annoimme tämän nimen) armeija ajastani, sekä siitä miten sen hömpän kiersin. Tämä juttu ei ole mikään kehumisjuttu. Tämä on vain yksi juttu armeijasta, minun juttu, kaikki tässä jutussa on totta, Armeija ei minua tippaakaan kiinnostanut, se sotki vain siviili eläämääni, oli riesa, josta ei ollut mitään hyötyä, joten en sitä ajatellut, meinas unohtua. Tämän jutun tapahtumat voivat tuntua mahdottomilta, eli ei ole mahdollista armeijassa. Mutta joka näin ajattelee, niin sanon hänelle, onko kokemusta vai luuletko vain? Kaikkihan tässä maailmassa on mahdollista, kun vain uskaltaa ja tekee. Ei kaikkien tarvitse massan mukana juosta. Se että joku voi tehdä ja ajatella asioista erilailla, on joillekkin mahdoton ajatus.

Minun armeija reissu alkoi unohduksella, olin unohtanut koko armeijaan lähdön, Olin ollut  edellisen yön vieraissa naisissa (vaimoni asui toisella paikkakunnalla) ja tullut aamuyön tunteina kämpälleni. Isäni soitti aikaisin aamusta, kertoen että litterot ym armeijapaperit oli heillä, tarttet niitä kun lähdet nyt armeijaan. Ne paperit oli aikoinaan tulleet siihen osoitteeseen ja jääneet sinne. Voi perhana kirosin minä, olin unohtanut koko armeija. Käväisin hakemassa paperit, jättin samalla autoni velipojalle, sitten junalla kohti varuskuntaa. Kun saavuin kaupunkiin jossa varuskunta sijaitsi, niin free-tyyli oli päällä jo. Lappusessa jonka olin saanut, sanottiin että ilmoittautumisen pitää tapahtua varuskunnassa viimeistään klo 24.00. Oli ilta kun saavuin  varuskuntakaupunkiin, menin ekaksi ottamaan paikalliseen muutamat, koska oli krapulan poikasta. Kun olin istunut siellä tovin, vilkaisin kelloa, se oli melkein yksi (klo 01). Läksin heti kävelemään rautatieasemalle, mistä oli kuljetusvaruskuntaan (maininta tästä oli siinä lapussa). Ajattelin, näinköhän sieltä enää kuljetusta on. Oli siellä armeijan kuorma-auto, Meni siihen auton luo ja kysyin kuljettajalta, saisiko kyytiä varuskuntaan. Kumpaan, kysyi auton kuljettaja. Kaupungissa oli kaksi eri varuskuntaa. Sanoin kumpaanko olin menossa. Kuski sanoi, tule tänne hyttiin, nyt kun muita ei näytä olevan tulossa, Se oli siinä kahden maissa (klo 02) kun olin siellä varuskunnassa, pikkusen myöhästyin mutta ottivat kuitenkin vastaan, eivät käskeneet pois.
Niin se armeija sitten alkoi. Ensimmäisenä aamuna istuin komppanian tupakkapaikalla ja katselin krapulaisena, miten yli-innokas alikersantti komenteli pelokkaita alokasraukkoja. Itse kävin heti aamusta vastaanotolla, ja olin vp.ssä. Aloitin sen free-tyylin heti ekasta päivästä. Siinä tupakkapaikalla istuessa ja katsellessa sitä touhua, ajatukseni vain vahvistui free-tyylin käytöstä, Touhu oli täyttä pelleilyä. Joten kieltäydyin sellaisesta alusta lähtien. Kyllähän sitä alussa tuli eri tahoilta kaikenlaista uhkailua ja ukaasia, se oli sellaisia kokeiluja, säikähtääkö se, en säikähtänyt, joten se loppui jo alkuunsa. Sellaisen huomion tein että mitä yksinkertaisempi kaveri, niin sitä enemmän se hyppi, koulutetut ja älykkäät innostuivat vähemmin hyppimistä. Näinhän se on siviilissäkin, hölmö hyppii ja viisas pääsee vähemmällä. Eräänä viikonloppuna minuun ja Jussiin iski pitkävetisyys, kaivattiin jotain toimintaa olihan lauantai-ilta, eikä kahvi ja munkki sotkussa kiinnostanut. Saimme sitten ajatuksen, voisikohan siellä kasarmialueen rajalla olevalla henkilökunnan kerholla mennä piipahtamaan, eräs kessu oli kertonut meille siitä kerhosta.  Tämä kerho sijaitsi sota-ajan varuskunta rakennuksessa armeijan alueella, mutta ei kuitenkaan varsinaisella kasarmialueella. Tämä kerho oli sellainen jossa kaikki varuskunnan työntekijät viettivät vapaa-aikaansa, eli ei mikään upseerikerho. Siellä oli upseereita sekä varuskunnassa työskenteleviä siviilejä. Niin se ajatus että piipahdetaampa katsomassa minkälainen paikka se oikein on, samalla voitais ottaa muutamat, jos myyvät, jos eivät myy, niin sitten täytyy löytää sieltä joku tuttu, jonka avulla saamme juomia. Läksimme käymään kerholla, olimme menossa puntikselle. Löysimme rakennuksen ja menimme sisälle. Ovella katselimme näkyykö ketään tuttua, olihan siellä meidän luti. Hän saisi nyt olla illan isäntänä. Menimme hänen luo, siinä pöydässä istui myös pari kapiaista patteriston puolelta. Kysyimme saako liittyä seuraan. Luti katsoi ihmeissään, naurahti ja sanoi - Varmaan tiedättekin, tämä ei ole teille tarkoitettu paikka,  nämä tilat on tarkoitettu henkilökunnalle, ei varusmiehille. Olette nyt kasarmialueen ulkopuolella, onko lupa. Jussi sanoi siihen, ei me sellaisia tarvita. Luti siihen. Tästä ei hyvää seura, mutta istukaa nyt siihen -. Illasta muodostui oikein rattoisa ja hauska, eikä jano päässyt yllättämään, juoma oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Eikä siitä hyvää seurannut, tai toisaalta hyvää vai huonoa se riippui siitä miten siihen asennoitu. Eikä se minusta ainakaan niin huono juttu ollut. Saimme siitä kerho reissusta kumpikin kaksikymmentäneljä (24vrk) vuorokautta putkaa, siellä vuorokausi rytmi oli tällainen, putkassa istuttiin 23 tuntia kirjoja lukien, 1 tunti käveltiin parkkipaikalla. Se vastaa nykyajan vankilan pyttyä. Mutta mieluummin sitä, kuin jotain polkupyörämarssia. Erikoista näissä meidän putkatuomioissa oli se, kun meidän täytyi tuomiot lusia eri varuskunnissa. Miksi näin?? Tämmöisen selityksen sain kun kysyin päivystävältä upseerilta. Koska putkavartio on varusmiehistä koostuva, ja kun on olemassa sellainen vaara. että te (minä ja Jussi) samassa vartiossa ollessanne voisitte keksiä jonkin extraa, aiheuttaen hämminkiä. Näin ollen on parempi ettette ole saman päävartion tiloissa. No saatoimmehan me joskus jotakin piristystä keksiä. Kaikenlaiset juoksut ja pyöräilyt sekä hiihtelyt sai minun puolestani olla, en osallistunut niihin laisinkaan. Toisaalta minun oli helppo laistaa ne, menin vain lekurille, josta sai tarvittaessa vapautusta palveluksesta, jos se ei muuten onnistunut, Normaali kehon lämpöni on 37.3 C , joten se tulkittiin aina kuumeeksi. Kävimme myös muutaman kerran kaupungille ottamaan vähän näkäräistä, mitään lupia ei tietenkään ollut varuskunnasta poistumiseen. Käytiin Jussin moottoripyörällä, mistä johtui että hattuja meni aika paljon. Moottoripyörällä ajellessa ne eivät pysyneet päässä, eikä niitä kehdannu etsimään ruveta, varuskunnasta sai aina uuden. Rangaistuksia niistä reissuista tietysti tulla tuli, mutta ei ne haitanneet. Kerran ajattelimme lähteä pitemmälle lomalle. Menimme komppanian vääpelin kotiin, oli ilta., Kerrottiin hänelle että ollaan lähdössä lomille, mutta meiltä puuttuu luvat, olisiko mahdollista saada ne. Vääpeli kieltäytyi mitään lomia antamasta. Kun sitä siinä aikamme vielä jututettiin, niin se suostuikin antamaan litterot. Se ilmoitti komppaniaan että olemme lähdössä lomille ja loma on kaksi päivää.
Se sanoi vielä että hiukset on sitten lyhyet kummallakin, kun palaatte lomilta. Meillä kun oli hiusten leikkuu jäänyt väliin. Läksimme lomille, kumpikin omaan suuntaansa. Sitten aikanaan tulimme lomilta. Minä olin viisi päivää ja Jussi viikon, pikkisen lomamme venähtivät alkuperäisestä suunnitelmasta. Hiukset unohtui kummaltakin lyhentämättä. Taas kilahti putkaa, tälläkin kertaa myöskin kaksikymmentäneljä (24 vrk) vuorokautta molemmille, ja eri varuskuntiin. Pikku hiljaa kapiaisetkin alkoivat antamaan löysää, kun huomasivat ettei meistä sotilaita saa mitenkään. Saimme joitakin erivapauksia, eli meidän tekemisiä katsottiin välillä sormienvälistä. Aika omaehtoisesti saimme toimia. Mutta ei me hölmöilty. Eihän me edes osattu hölmöillä, pelleillä kylläkin. Minä olin armeijassa reilut 11 kk, yli palvelusaika mukaan lukien. Sain vain kaksi virallista lomaa koko armeijan aikanaan. Ne olivat valaloma ja sitten kolmen vuorokauden loma, joka minulle myönnettiin kun anoppi oli soittanut komppanian vääpelille. Hän oli pyytänyt antamaan minulle lomaa, koska vaimoni oli synnyttänyt pojan. Vääpeli myönsi kolmen vuorokauden loman. Sanoi kun läksin lomalle, muista sitten käydä poikaa ja vaimo katsomassa. Se päivä kun läksin "isyyslomalle" oli juhannusaatto. Niinhän siinä kävi että juhlin  juhannuksen, ja vasta lomalta palatessani kävin kaameassa krapulassa katsomassa poikaa ja vaimoa sairaalassa. Mistähän ylivääpeli tiesi minun muistin olevan ajoittain huonon. Meidän komppanianpäällikköä pidettiin kovana ja vittumaisena miehenä. Hän kutsui minut kerran juttusilleen. Puhuimme asiat halki, tein muun muassa komppanianpäällikölle selväksi mitä en sulata armeijan systeemissä. Hän oli ainakin ymmärtävinään kantani, mutta sanoi kuitenkin joka tilanteessa antavansa ainakin muodollisen rangaistuksen, jos siihen on aihetta. Näin täytyy toimia, koska muuten muutkin varusmiehet luulevat saavansa tehdä mitä itse haluavat. Tämän jutustelu tuokion jälkeen minusta tuli eräällä tapaa komppanianpäällikön luottomies. Aina kun tuli sellaisia tapauksia, jossa tarvittiin varusmies saattajaa. Niin minut valittiin tehtävään. Jouduin kuljettamaan yksinään, seonneita ja muuten hulluja sekä linnankundeja ym, lääkärille sekä hoitoon. Kysyin kerran päälliköltä, miksi juuri minä, päällikkö sanoi että sinä olet sellainen mies luonteeltasi, että et sinä ketään ampuisi, ellei olisi tosipaikka kyseessä, eli jonkun henkeä uhattaisiin. Minulle oli päällikön kanssa syntynyt järkevä toiminta ja keskusteluyhteys. Keskusteltiin keskenämme kuin mies miehelle, ilman minkäänlaista pokkurointia. Tosin tämä käytäntö vain kun olimme kahden, ei toisten varusmiesten nähden eikä kuullen. Kerran päällikkö kutsui minut luokseen, silloin oli vähän sekava tilanne päällä. Eräs alokas uhkaili tappavansa kaikki ja etsi asetta. Päällikkö sanoi minulle, auto tulee komppanian eteen, ota ase ja vie alokas lääkärille, (lääkäri oli toisessa varuskunnassa). Sinä tiedät, miten toimitaan. Sanoin että tiedänpä hyvinkin. Kuorma-auto tuli komppanian eteen. Otin konepistoolin ja lippaallisen kovia. Sanoin kaverille jonka vartiosotilaat olivat tuoneet putkasta. Lähetään ajelemaan kohti siviiliä, kavutaanpa tuonne lavalle kuljetuskoppiin. Kaveri oli hyvin rauhallinen, se varmaankin huomasi että saattaja ei olekaan mikään tavallinen nipottaja solttu, vaan oikea asiallinen ihminen, kylläkin ase sylissään. Matkan aikana me juttelimme niitä ja näitä. Meidän reitti kulki kaupungin halki. Se kaveri esitti minulle kysymyksen vähän ennen kaupunkia, mitä teet jos hän hyppää kyydistä ja lähtee pakoon. Sanoin siihen että elä ihmeessä tee sitä ainakaan nyt, ootetaan että auto pysähtyy liikennevaloissa, niin hyppäät sitten, jos on tarvis, sillon et säre ihtees. Jatkoin siihen vielä, mutta kannattaako sinun karata, sillä kun pääsemme lääkärille, saat punaiset paperit ja pääset heti pois, sen takaan. Mutta jos karkaat, sinut saadaan kiinni kuitenkin ja se sitten ainakin muutama päivä posessa. Kaveri mietti vähän aikaa, ja kysäisi sitten, ampuisitko perään. Sanoin siihen, en varmasti ampuisi, tapoihini ei kuulu ampuilla ihmisiä, en ampuisi edes varoituslaukausta, ei sitä rauhan aikana toisiamme ampuilla. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kaveri jota tällä lailla saattelin punaisia papereita hakemaan. Ylipalvelusajan joka oli 48 vrk toimin ryhmänjohtajana ja päivystäjänä (en apupäivystäjänä). Päivystäjänä ollessa tehtäviini kuului aamulla komppanian herätys ja kokoaminen erilaisiin tehtäviin. Lopuksi tarkistin kaikki tuvat että ne oli kunnossa. Kerran yhdessä tuvassa olikin vielä yksi alokas vaikka komppanian piti olla tyhjä, se touhusi siellä hurjana. Minut nähdessään se säikähti ja teki asennon. Minä sanoin älä turhia, ei tässä ole aikaa tuollaisiin hömpötyksiin, lepo vaan. Kysyin mikä mättää, alokas kertoi ettei hän osaa patinmurskaajaa kivääriin laittaa. Alokkaalla oli lisäksi rensselit ym päälle laittamatta, kaiken lisäksi se alkoi itkeä. Annoin hänelle nenäliinan, ja sanoin hänelle tämä touhu täällä olevan vain leikkiä, ei tätä kannata noin vakavasti ottaa. Kerroin alokkaalle patinmurskaajan tulevan rynnäkkökivääriin, jota ei nyt oteta mukaan, otetaan vaan tavallinen vanha harjoittelukivääri, jolla ei edes saa ampua. Annoin ohjeita alokkaalle miten toimia ja mitä laittaa päälle. Sitten vein hänen ulos riviin muiden joukkoon ja tein kessulle ilmoitukset. Minä olin jo aikaisemmin kiinnittänyt huomion tähän pieneen ja hiljaiseen alokkaaseen, hän ei liikkunut iltaisin tuvastaan mihinkään. Ei käynyt sotilaskodissa (sotkussa). Minä päätin käydä alokkaan juttusilla. Ruokailun jälkeen suurin osa alokkaista läksi sotkuun, tekivät ilmoituksen päivystäjälle (minulle). Oli tapana että päivystäjä tenttaa ilmoitusta tekeviä alokkaita, kuten arvomerkkejä. Minä en sitä tenttiä koskaan tehnyt alokkaille (en minä niitä merkkejä osannut itsekkään), ainoastaan huomautin jos huomasi jotain epäkohtia, esimerkiksi vaatetuksessa. Kun suurin osa porukasta oli mennyt jo sotkuun tai jonnekin muualle ja komppaniassa oli hiljaista. Menin siihen tupaan, missä hiljainen alokas oli. Kun meni tupaa, niin tämä alokas loikoili punkassa, alokas säikähti taas ja hyppäsi ylös punkasta. Ryhtyi kauhealla tohinalla kenkiä jalkaansa vetämään. Sanoin sille, seis seis seis seis ota iisisti, kaikki hyvin. Kysyin miksi et mennyt sotkuun. Alokas siihen että, en minä pääse. Minä että, häh et pääse, kukas sen kieltää. Alokas kertoo että hän oli kaksi kertaa yrittänyt, mutta päivystäjä ei päästänyt se vain nauroi. Minä siihen, no johan nyt on perkele, laita päällesi niin lähetään sotkuun. Pyysin yhtä korppia päivystämään sen aikaa kun me ollaan sotkussa. Niin me sitten mentiin sotkuun, tämä alokas ei ollut vielä ennen käynyt siellä. Joimme munkkikahvit ja katseltiin paikkoja. Ja mikä tärkeintä että tämä alokas sai soitettua kotiinsa sotkun puhelinkopista. Tätä soitto mahdollisuutta varusmiehillä ei ollut muualla kuin sotkussa. Siinä illan mittaan tuli juteltua kaikenlaista. Kun palasimme komppaniaan, niin muistutin vielä alokasta, siitä että niin kauan kuin minä olen täällä. Aina kun haluat sotkuun ja et onnistu pääsemään sinne, niin tulee käymään minun luonaan ja homma järjestyy ja ilman mitään pelleilyä. Sanoin myös että jos sinulla tulee muita ongelmia, niin heti vaan tulet luokseni niin asiat järjestyy . Useamman kerran meidän tuli käytyä yhdessä sotkussa. Ennen kuin alokas sinne yksin uskaltautui. Päivystäjälle ilmoituksen tekeminen alkoi luonnistaa. Tosin minä olin päivystäjän vierellä alokkaan tehdessä ilmoitusta ensimmäisiä kertoja. Ihan vaan varmistamassa ettei asiattomuuksiin mennä. Niistä alikessuista ja korpeista kun ei aina tiennyt, heillä useimmalla oli yleensä erittäin paljon kusta päässä, ja valtava pätemisen tarve toisia kiusaamalla, ainakin sellaisilla jotka olivat hankkineet natsat puska hyppelyllä, ei esim siviilikoulutuksen ansiosta.
Tuosta minun armeija jutusta vielä sen verran että olin hyvä ampuja, ammuin monta valiota. Sai niistä valioista lomankin, mutta poltin sen kun tuli käytyä kaupungilla. Minut valittiin tarkka ampuja ryhmään, mutta siitä minut erotettiin epäasiallisen sotilas käytöksen takia. Minä olin ennen armeijaan ampunut siviilissä vain starttipistoolilla ja ilmakiväärillä joka oli tehoton, panos jäi piippuun kun sillä yritti ampua. Muut varusmiehet luulivat että minä olin siviilissä kova metsämies, koska olin niin tarkka ampumaan. Kun kerroin heille etten ole siviilissä harjoitellut muilla aseilla kuin starttipistoolilla. Ei sitä kukaan uskonut. Jotkut metsämiehet jopa suuttuivat minulle kun neuvoin heitä ampumisessa, se neuvoni heille oli yksinkertainen, että tähtää vain siihen taulun keskelle olevaan mustaan kohtaa ja laukaisee aseen, ei se sen vaikeampaa ole.
Minun yleiskunto romahti armeijan aikana. Kun pääsin siviiliin niin kunto alkoi kohota. Se on se oikeanlainen liikunta, mitä ei armeijassa ollut. Minun siviiliin lähtö ei mennyt joidenkin mielestä ihan niin kuin olisi pitänyt, omasta mielestäni se meni ihan ok. Nimittäin kun oli passikuvaukset sotilaspassiin, sen passikuvan hinta oli 3 mk jonka maksoi sotilas itse. Tämähän ei sopinut minulle, minä en maksanut, periaatteen takia. Se armeija kun on valtion juttuja, niin maksakoon valtio kaikki kulut. Ensin pakotetaan sinne ja sitten pitää vielä maksaa, hyvä kun ei tarvinnut omia eväitä tuuva ja vaatteita maksaa. Rahastahan siinä ei ollut kyse, vaivaiset 3 mk, vaan peri aate, mitäs kutuitta. Yhteisymmärrykseen ei asiasta päästy. Joten minä läksin siviiliin ilman sotilaspassissa olevaa kuvaa. Menin kotikaupungin poliisilaitokselle hakemaan leimaa sotilaspassiin. En sitä tietenkään saanut, koska ei ollut sitä kuvaa siinä passissa. No se oli siinä sitten, mitä nyt yhdestä passista, mihin sitä tarttee, ei mihinkään. Meni muutama vuosi ja minun tytär tarvitsi vihkoa kauppa leikkeihinsä, joten annoin sen sotilaspassin hänelle kassakirjaksi, näin siitäkin oli jotain hyötyä.
Meni muutama vuosi armeijasta ja minulle tuli kutsu kertausharjoituksiin. Ei minä innostunut siitä kutsusta. Olin siihen aikaan töissä eräässä metallifirmassa työnsuunnittelijana ja työparina minulla oli insinööri Masa. Masa sai myös kutsun samoihin kertausharjoituksiin. Konepajapäällikkö ja muu johtoporras laati kaikenlaisia anomuksia ja papereita sotilasläänin esikuntaa, ettei insinööri Masa voi tulla kertausharjoituksiin. Hänellä tärkeitä projekteja meneillään ja häntä tarvitaan työpaikallaan, mikä olikin totta. Tuli sitten se lauantai jolloin klo 12.00 mennessä täytyi viimeistään, ilmoittautua kertausharjoitus paikkakunnalla. Insinööri Masa ei saanut vapautusta, joten hän ilmoittautui siellä ja odotti tapaavansa minut myös siellä. Mutta minä olin suunnitellut asiat toisin, noin klo 11.30 soitin erään pienen kirkonkylän kunnantalon vieressä olevasta puhelinkioskista puhelinnumeroon joka oli kutsuntalapussa. Puhelu meni jonnekin puolustusvoimien komentokeskukseen sinne kertausharjoitus paikkakunnalle. Puhelimeen vastasi ensin joku pienempi arvoinen kapiainen, hän antaa puhelimen toiselle kapiaiselle joka oli arvoltaan joku kapteeni, tai jotain sinne päin. Kerroin tälle etten voi nyt tulla kertausharjoituksiin. Koska minulla on meneillään perheen majanmuutto, joka on vielä pahasti kesken. Ja kaiken lisäksi meidän tytär on kipeä (kahden vuoden ikäinen, minun uudesta avioliitosta). Joten valita mutta en voi tulla, en voi nyt jättää vaimoa ja lasta tässä tilanteessa. Kapteeni sanoi siihen että, on tultava tänne paikan päälle, (n.85 km) koska tätä asiaa ei voi puhelimessa käsitellä. Minä sanoin siihen, että onhan siellä paikalla oltava sellaisiakin henkilöitä jotka voivat päätöksiäkin tehdä ja päättää tämän asian nyt tässä puhelimessa, kapteeni siihen, ei ole, minä siihen, no minä voi sentään päättä tässä puhelimessa, ja päätökseni on tässä, tässä tilanteessa kun en muuta voi, kuin että täytyy olla tulematta sinne. Kapteeni on hetken hiljaa sitten "he..he hetkinen.. hetkinen, sotilasläänin komentaja everstiluutnantti astui juuri sisään... hetkinen". Seuraavaksi puhelimesta kuului everstiluutnantti xxxxxxxxx puhelimessa, minä esittelin itsensä hänelle, sekä kerroin aivan rehellisesti ja suoraan kaikki samat asiat mitkä olin kertonut jo aiemmin puhelimessa olleelle kapteenille. Everstiluutnantti sanoo siihen että, asia selvä, laita kaikki edellä kertomasi paperille ja lähetä se paperi hänelle henkilökohtaisesti sotilasläänin esikuntaan. Teidät on nyt vapautettu näistä kertausharjoituksista. Pikaista paranemista tyttärelle ja onnea uuteen kotiin. klik puhelu loppui. Minä lähetin esikuntaan everstiluutnantille henkilökohtaisen kirjeen, laitoin siihen kaiken mitä olin hänelle puhelimessa kertonut. Pyysin siinä kirjeen lopussa myös vapautusta kaikesta rauhanaikaisesta toiminnasta. Eikä minua ole sen jälkeen häiritty puolustusvoimain taholta. Insinööri Masa palasi kertausharjoitusten loputtua töihin. Ihmetteli kun ei nähnyt minua siellä kertausharjoituksissa. Kerroin että olin saanut vapautuksen. Masa tietysti heti utelemaan että miten se oli mahdollista. Kerroin hänelle miten se onnistui. Mutta tätä selitystä Masa ei uskonut, tivasi vaan. että mikset sinä voi kertoa rehellisesti miten sait sen vapautuksen. Minä vannoin hänelle puhuvani totta ja olen kertonut kaiken rehellisesti. Mutta ei Masa, eikä kukaan muukaan uskonut minun. Lyhyt suora totuus kun on joskus parempi, kuin iso nippupaperia. Minä pärjäsin armeijassa erittäin hyvin, koska olin rehellinen, ja osasin puhua asiat oikealla tavalla, sama päti kertausharjoituksiin. Ei tarvinnut mitään pokkurointia ja valtavia paperpinoja, asiallinen puhekin riitti.

Tämä juttu ei liity mitenkään armeijaan. Mutta kun tuli mainittua tuo ampuminen tuossa armeija jutussa, niin siitäpä muistui mieleeni toinenkin ampumisjuttu, mutta siviilin puolelta. Minulla itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia aseita, enkä ole harrastanut ammuntaa. 

Meidän kylällä oli kylien yhteiset kyläpäivät, siellä oli ohjelmaa, esittelyjä ja myyntiä. Kävelin sillä alueella, katsellellen mitä oli tarjolla. Pysähdyin yhden varaston kohdalle. Siinä paikallinen urheiluseura järjesti ilmakivääriammuntaa. Jäin seuraamaan etäänpää sitä ammuntaa. Kymmenen laukausta maksoi yhden markan, osumien yhteistulos laitettiin ylös, ja illalla päivän parhaat palkittiin. Näkyi ne osuvankin, mutta kuitenkin enimmäkseen taulujenlaitoihin. Ilmakivääri oli huono, ei sillä voinut osua, oli tietenkin ampujien tuomio. Ammuntaa pyörittävä hyvä tuttuni vexi, oli eri mieltä, kyllä sillä osuu, ei aseessa mitään vikaa ole. Mutta ampujat vain väittivät vastaan, huono pyssy se on, roiskii minne sattuu. Vexi huomasi minut jo silloin kun tulin paikalle, ja moikkasimme silloin. Nyt hän vinkkasi minut luokseen.
Meni hänen luokseen. Vexi sanoi, tuossa on viisi panosta ja pyssy, ammuppa ne tuohon tauluun. No minäpä ammun, kun noin nätisti pyysit, sanoin. Sillä samaisella ilmakiväärillä olin ampunut aikaisemmin neljä kertaa. Ne ampumiset tapahtui vexin omakotitalon pihassa. Olin käymässä hänen luonaan, istuimme pihassa puutarhatuoleissa ja juttelimme. Siinä pihassa kaksi poikaa ampuili ilmakiväärillä, aitanseinään kiinnitettyihin tauluihin. Ampumisen lopetettuaan toivat pyssyn sekä panokset siihen meidän luo. Otin kiväärin käteeni ja kysyin vexiltä, saanko ampua. Hän sanoi, tähtää sitten aitan seinään, niin osuu varmemmin. Latasin aseen ja ammuin, kuului ääni piuh, vexi kysyi, mikä ääni. Sanoin että ammuin tuohon aitan kulmassa törröttävän morapuukon kahvaan, niin se päästi tuollaisen äänen. Mihinkä tähtäsit, vexi kysyi. No siihen puukon kahvaa, sanoin. Vexi naurahti, vahinko. Latasin kiväärin ja ammuin uudestaan. Taas sama ääni, ja vahinko varmaankin, sanoin. Vexi vaan hymyili. Sitten se sanoi, ootappa ja meni navettaan, tuli sieltä punainen pullonkorkki kädessään, kävi laittamassa se korkin aitanseinustalla olevalle penkille. Käveli sitten luokseni ja sanoi, kokeilepa osua tuohon korkkiin. Minä ammuin ja korkki kimposi penkiltä maahan, jossa se jäi näkyviin, joten ammuin sitä vielä kerran, siitä osumasta se kimposi jonnekin. Vexi kysyi miten sinä tuon teet, pojat väittä ettei sillä osu mihinkään, eikä hänkään ole sillä osunut. Matkaa siihen aitalle oli sellaiset reilut 20 m siitä meidän luota. Vexi oli kova metsämies, mutta hän ampuikin haulikolla. Niin siellä kyläpäivillä ammuin ne viisi panosta tauluun, ja kaikki osui siihen mustaan siinä taulun keskellä. Sen jälkeen vexi sanoi kuuluvalla äänellä. No niin nyt se on todistettu, aseessa ei mitään vikaa. Tervetuloa ampumaan. Paikalla olleet vanhemmat miehet läksivät pois, muutama poika jäi siihen ampumaan. Vähänajan kuluttua tuli siihen miehiäkin ampumaan, miehiä jotka eivät olleet paikalla silloin kun suoritin "aseen tarkistusammunnan". Joten heillä oli kanttia kokeilla osuvatko, jos eivät niin huono pyssy oli syyllinen. Mitä tästä opimme, ainakin sen että joissakin tapauksissa, olisi hyvä harjoitella tarkkuusammuntaa myös tai vain starttipistoolilla. En tarkemmin rupea selostamaan ammunta tyyliäni/tapaani, sen sanon vaan, älä jää tähtäilemään, ammu heti kun se on kohdalla. Niin mikä on kohdalla? Niin no tuota.. anna olla jos et tiedä. 

AVIOLIITON LOPPU

Kun armeijaan lähtiessä menin naimisiin, niin ajatus oli katsoa tuleeko siitä liitosta mitään. Siviillin tultuani asetuin asumaan kotikuntaani. Vaimo asui pojan kanssa omassa kotikunnassaan, rakensivat sinne meille taloa. En osallistunut talohommaan mitenkään, se oli vaimon ja hänen vanhempiensa idea, häälahja, perintöä ennakkoon. Mutta Jo  alkumetreillä huomasin ettei avioliitto tulisi toimimaan. Tyttö, siis tämä vaimoni oli sellaisista eee ee, en minä, eee myö, eee ee sorttia. Hänelle ei kelvannut mikään ja tämä eee johtui varmaankin osin siitä kun kaikki suunnitelmat avioliittomme suhteen teki hänen äitinsä, siis minun anoppi. Minulle vain saneltiin mitä tehdään tai mitä teen. Koska olin ja olen sellainen itse elämästäni päättävä tyyppi, niin tämä sanelu systeemi ei minulle sopinut, sen siitä avioliitosta. Siitä eteenpäin jatkoin elämääni kuin poikamies konsanaan. Vaimo ei tiennyt tästä päätöksestäni mitään. Hän tuli asunnolleni. Kysyin, mitä hän täällä teki. Hän vastasi että tuli ikävä. Sanoin siihen ahaa vai niin, mutta nyt minulla on kiire ja täytyy lähteä. Minnekkä on kiire hän kysyi, vastasin että on tapaaminen. Vaimo kaseli minua epäröiden vähän aikaa kysyen sitten. Onko sinulla toinen. Vastasin että on toinen ja kolmaskin. Vaimo rupesi pillittämään ja kysyi miksi, missä tein väärin. Vastasin, sillä ei ole väliä mitä teki oikein mitä väärin, asia vain on näin. Vaimo pyysi etten jättäisi häntä, siihen pyyntöön en suostunut. Sitten keskusteltiin asiat selviksi, sovittiin se että vaimo hoitaa ero järjestelyt, minä tulen sitten erokäräjille jos on tarvis. (olisi ollut tarvis, mutta lähetin asianajajan paikalle) Keskustelun jälkeen itkuinen vaimo soitti serkulleen, joka haki hänet. Seuraavana päivänä sain puhelun vaimoni äidiltä, anopiltani. Hän kysyi mistä tässä on kysymys, tyttö ei osaa muuta kun itkeä, Sanoin siihen, kyllä tyttö on varmaan teille kertonut mistä on kysymys, ja kertokaa sille tytölle hyvä vitsi niin se voi välillä nauraakkin, yksi vitsihän  tämä meidän avioliittokin oli. Siihen rakastettava anoppi vastasi, jos näen sinut vielä joskus, niin saat kirveen otsaasi. Vastasin siihen, kannatko kirvestä aina käsilaukussasi ja katkaisin puhelun. Siihen aikaan avioerolle täytyi olla syy ja tässä tapauksessa syy oli minun huorinteko (eräs tyttö kävi todistamassa että olin ollut hänen kanssaan) ja ero myönnettiin heti. Minut tuomittiin vielä maksamaan korvauksia vaimolleni henkisestä kärsimyksestä. No se oli siinä ja matkani jatkui. 


Mutta sepä ei siinä ollutkaa, Koska me oltiin vuosia myöhemmin taas yhdessä eksäni kanssa avioerokäräjillä. Hänen uusi aviomiehensä syytti häntä huorinteosta ja haki avioeroa, ja avioero myönnettin heille. Olin todistajana tässä avioero oikeudessa, koska huorinteko tapahtui minun kanssa. Tapaus oli tälläinen. Olin eksäni kotikylän kapakassa esiintymässä, erään nykyisinkin hyvin tunnetun artistin kanssa. Eksäni tuli sinne kuuntelemaan meitä. Keikan jälkeen menin hänen luokse yöksi, taloon joka oli alun perin rakennettu meille häälahjaksi. Eksäni aviomies oli matkoilla, mutta tulikin pahaksi onneksemme aamuyöllä kotiin, vaikka hänen piti olla vielä reissussa. Läksin eksäni pyynnöstä tienpäälle, koska hänen aviomies alkoi riehua. Kävelin paljain jaloin paikalliselle taksiasemalle, taksimies etsi minulle ensin töikseen sukat jalkojeni lämmikeeksi, jalkani oli aivan jäässä, olihan syksy ja lunta maassa. Sitten taksimies soitti sen kapakan vastaavalle, jossa olin ollut esiintymässä, tämä naisvastaava käski taksia tuomaan minut luokseen. Seuraavana aamuna töihin mennessään eksäni toi kenkäni ja sukkani vastaavan asunnolle. Eksäni tiesi missä olin, sillä vastaava oli aamuyöllä soittanut hänelle. Menin sitten taksiasemalle ja kysyin mitä olen velkaa viime öisestä, vastaus oli että asia on hoidettu. Seuraavaksi menin paikalliseen kukkakauppaan, kysyin onko ruusuja, kauppias näytti ruusut. En tiennyt  paljoko niitä oli, enkä sitä kysynytkää, mutta paljon niitä oli. Sanoin kauppiaalle että vie illalla asunnolle mennessäsi kaikki ruusut eksälleni, lähetä lasku minulle, annoin laskutus tietoni. Mainittakoon että tämä kukkakauppias asui vuokralla siinä eksäni talossa. Siihen alarinteeseen oli tehty 2h + keittiö ym asunto "talonmiehelle", varsinaisen asunnon lisäksi. Kun olin hoidellut asiat kylällä, menin sen jälkeen linja-autoasemalle josta matkasin linja-autolla lähinpään kaupunkiin, sieltä jatkoin matkaani kotia. Tämä tunnettu artisti ja bändi läksi jo silloin keikan jälkeen pois kylältä. 

Minun silloinen vaimo sai tietää tästä tapauksesta, kun kukkakaupan lasku tuli ravintolaamme. Meillä oli kolme omaa ravintolaa. Vaimoni tiesi myös että olin todistajana eksäni avioerokäräjillä, syykin oli hänellä tiedossa.  Sellaista elämä on.... joskus. 

Muuten tuolla eksäni kotikylällä (kirkonkylä silloin nykyisin kaupunki) melkein kaikki tiesi kuka olin, vaikka en itse siellä paljon ollutkaan vaikuttanut, mutta eksäni kautta, ja erilainen eläjä kun olin. Tarinoita siellä minusta piisaa ja kaikki on jonkun, minä luulen tuotetta, eli ei pidä paikkaansa.

Tämän silloisen vaimoni tapasin, tai olin tavannut hänet jo aikaisemmin, mutta meidän tarinamme alkoi. 

Silloin oli viikonloppu, olin menossa työväentalon baarille. Menin ensin kuitenkin työväentalon naapuritaloon. Minulla oli mukana kahvilikööri pullo jonka ajattelin vetäistä naamaan siinä naapuritalossa asuvan tapsan kanssa. Tapsa ei kuitenkaan ollut kotosalla. Joten nautiskelin kahvilikööriä tapsan äidin kanssa. Likööri oli nautittu ja tein lähtöä  työväentalon baariin, niin ere tulla pölähti taloon, hän tiesi missä olin. Ere kertoi että joku tyttö kyselee minua baarin eteisessä, Lähdin heti koska kyseesä oli nainen/tyttö niin silloin ei pidä hidastella, voi olla hyvääkin tiedossa.
Siellä työväentalon eteisessä seisoi kaunis vaaleatukkainen tyttö. Kysyin mitäpä hänellä oli mielessä, ei hänellä mitään erikoista tyttö sanoi, halusin vain tavata sinut, ollaanhan me jo tavattu mutta näin kahdestaan, tiedäthän. Tyttö ei löytänyt oikeita sanoja miten asian esittäisi. Mutta ymmärin yskän ja sanoin, ymmärrän, olen halunnut samaa jo siitä lähtien kun näin sinut eka kerran. Tyttö kallisti päätään ja hymyili kauniisti. Laitoin käteni  tytön olkapäiden yli seinää vasten, jonka vieressä tyytö seisoi tyttö seisoi ja suutelin häntä, tyttö ei vastustellut, se oli hyvä merkki, tästä voi tulla jotain hyvää. Tyttö seurusteli aikaisemmin Jounin kanssa. Jouni oli lähtenyt töihin Etelä-Suomeen ja tyttö oli nyt vailla kaveri. Olin istunut baarissa samassa pöydässä tytön kanssa silloin kun hän seurusteli jounin kanssa, siitä olin jäänyt tytön mieleen. Tyttö avasi siinä eteisessä käsilaukkunsa ja näytti minulle, mitä siellä on, siellä oli tietysti meikit sun muut, mitä nyt tytöillä yleensä on mukana, mutta oli siellä koskenkorva pullokin. Jahaas sanoin, meinaatko meikata minut?. Tyttö naurahtaa, ei kun ajattelin että voisimmeko yhdessä jossakin rupatella ja ottaa pienet. Ulkona on viileää, ettei sillä ainakaan voi nauttia mistään, eikä mitään, joten  ehdotin tytölle, että mennään tuohon naapuritaloon. Tyttö suostui. Siellä sitten nautittiin koskenkorvaa samalla jutustellen, ilta meni nopeasti ja tuli aika lähteä, mutta minne. Rakel tämä tapsan äiti ehdotti, menkää tuonne vintille siellä voi kyllä olla kylmä. Tyttö sanoi ettei meille siellä ainakaan kylmä tule. Joten Rakel kävi tekemässä meille sinne petin, laittaa siihen sängylle monta täkkiä. Kylmähän se yö oli, mutta meillä ei ollut kylmä, me pidettiin kylmän loitolla omalla tyydyttävällä jumppa ohjelmalla. Aamulla mentiin alas tupaan ja Rakel keitti meille aamukahvit, jonka jälkeen minä menin kotiini, ja tyttö sisäoppilaitokselle. Illalla tapasimme baarilla ja yön vietimme Rakelin talon vintillä.

MOSSE

Oli talvi ja tytön opiskelut loppuivat, joten hän palasi kotiinsa, toiselle paikkakunnalle. 

Pakkanen paukkui nurkissa, oli kylmä tammikuinen perjantai iltapäivä. Velipoika toi minut autolla baarille. Velipojalla oli asioita hoidettavana, hän tarvitsi autoa,Niin sitä olisin tarvinnut minäkin. Me sovittiin, että minä etsin itselleni auton tai kyydin, ja velipoika ottaa isän auton, tällä kertaa. Kun menin baarin, kuulin heti eteisessä että myös sepi on siellä. Sepi oli sellainen humu pekka tai paremminkin humu sepi, oikein sanavalmis huumorimies, hän murehtinut asioita. Kerroin hänelle että tarvitsen auton nyt heti. Sepi tarjosi heti autoa käyttööni, hänellä oli Mosse (Moskvich 403) joutilaana. Se kylläkin oli katsastamaton peltoauto, eikä sitä ollut käynnistetty pitkään aikaan. Minä kiinnostuin heti tästä autosta, sanoin sepille että se kelpaa kunhan se käy ja kulkee. Me läksimme katsomaan sitä mossea. Se oli sepin talon pihassa, vajan ja halkopinon välissä olevan lumikasan alla. Otettii vajasta lumilapiot sekä rappuharjan, niillä putsattiin lumet mossen päältä. Mosse oli tietenkin jäässä kaikin puolin, ovi saatiin auki, virta-avain oli paikallaan. Kun avaimesta käänsi niin ei tapahtunut mitään, mikä olikin arvattavissa. Käynnistykseen tarvittiin apuja, totesimme että ainoa keino yrittää käynnistää on vetää sitä. Sepin autolla ei kannattanut edes yrittää, se oli pieni Austin A40. Päätimme kutsua apuun taksimies Mannin, hänellä oli iso ja tehokas mersu, sen perässä mosse voisi liikahtaa. Taksi Manni tulikin apuun. Mersun takakonttiin vielä lisä painoksi pieni hella, se hella oli erittäin painava, näin saatiin pitoa mersun renkaille. Emme tienneet onko mossessa bensaa. Sepi sanoi vaihdelaatikon vuotavan, se saattaa olla kuiva. Akku oli umpijäässä sekä syylärin vesi hyhmässä. Lähtihän se mosse mersun perään, aikansa sai vetää, ennen kuin alkoi yskimään, viimein se käynnisty. Bensaa käytiin ostamassa kyläkaupasta. Valittavaan ja metelöivään vaihdelaatikkoon laitettiin sepin naapurintallissa traktorin ja moottorisahan jäteöljyä, Sen jälkeen mosse laitettiin traktorilla uudestaan käyntiin. Moottorinlämmöt olivat aluksi aivan tapissa, mutta laski sitten normaaliksi, kun vesi alkoi kiertää moottorissa. Sisälle ei lämmintä puhaltanut yhtään, vähäisen kylmän puhalluksen laitoin puhaltamaan tuulilasiin, jotta näkisin ajaa. Lähdin sitten ajamaan sen tytön luokse, jonka kanssa vietin öitä siellä Rakelin talon vintillä..Sinne tytön luokse oli matkaa noin kolmekymmentä kilometriä. Matka meni muuten mukavasti mutta meinasin jäätyä, pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta. Lunta sateli hissukseen ja mosse halusi luistella lumisella tiellä, renkaat eivät ole sopivat talvikelille. Muita liikkujia ei tiellä ollut, johtui siitä kun ajelin sivuteitä, lyhintä reittiä. Eikä ollut asutustakaan. Minä pääsee perille, tytön luokse. Siinä tytön kotikylän keskustassa oli korkeamäki ja mäenpäällä mylly. Ajoin mossen sinne myllynmäelle, siten että voin siitä helposti lähteä alamäkeen, käynnistää auton mäkistartilla. Akku oli yhä jäässä. Kävelin mäkeä alas kylänkeskustaan, menin baariin, tyttö oli siellä baarissa niin kuin oli sovittu. Olin aivan jäässä, halusin heti kupin kuumaa kahvia. Menin baaritiskille, kaadoin kahvin kuppiin ja tarjosin maksua kahvista. Baarin omistava rouva sanoi, anna olla. Menin pöytään juomaan kahvia ja ihmettelin tytölle kahvin hintaa, koska kahvi maksoi vain "anna olla". Tyttö naurahti, näin meillä, menepä hakemaan kalja, niin se sanoo, maksa lähtiessä, Kahvin juotuani meninkin hakemaan kaljat. Pyysin kahta kaljaa (keskiolutta), rouva sanoi ota tuosta lasikosta, maksa sitten lähtiessäsi kaikki kerralla. Siinä baarissa meno oli a rentoa sekä lupsakkaa, baari oli koko illan aivan täysi.
Kun me läksimme baarista muihin "hommiin", niin tyttö sanoi baarin rouvalle, käyn viikolla kuittaamassa tämän piikin, baarin rouva nyökkäsi hyväksyvästi ja hymyili. Tyttö kertoi hänen entisen poikakaverinsa istuneen myös siinä baarissa koko ajan,.Se oli häntä vähän jännittänyt, miten se reagoi minun siellä oloon. Mutta ei mitään ongelmia ollut. Minulla oli sellainen käsitys, ettei sitä suhdetta oltu vielä kokonaan taputeltu, se oli tilanteessa ollako vaiko eikö. Mutta ei minua tällaiset pikkuasiat haitanneet. Eihän kukaan voi toista ihmistä omistaa tai omia. Olin siellä tytön luona aamuun asti, läksin aamu hämärässä ajelemaan. Sain tytöltä lähtöhalauksien sekä suukkojen lisäksi pipon, viltin ja lapaset, etten palellut kotimatkalla, minun kylmäkuljetus mossessa. Tyttö sanoi hakevansa veljeltään pitkät kalsarit minulle. Hän näki kun puin päälleni, ettei minulla ole kuin pikkuhousut farkkujen alla, Minä kieltäydyin, sanoin etten käytä, en ole käyttänyt pitkiä kalsareita sitten lapsuuden. Kävelin mäkeä ylös myllylle, pakkanen tuntui kiristyneen, oli varmaan lähempänä kolmeakymmentä. Menin mossen luo, etsin autosta raapan tapaisen, jolla tein tuulilasin jäähän aukon josta näki ajaa. Menin autoon, laitoin viltin ympärilleni. Käänsin virta-avaimesta virranpäälle, mutta ei tapahtunut mitään, ei edes syttynyt mittarin valot, ei ne kyllä syttyneen edellisenä iltanakaan kun tulin sinne mäelle, jos ne olisi nyt syttynyt niin ihme olisi tapahtunut. Oli vain yksi mahdollisuus käynnistää mosse. Mosse läksi rullaamaan alamäkeä, ensin hiljakseen, sitten vauhti kiihtyi ja kiihtyi, kun vauhti oli sopivaa nostin kytkimen, mosse hytkyi ja yski sekä luisteli alamäkeä, ja viimein käynnistyi. Kotimatka alkoi, vaihdelaatikko piti pahaa ääntä, vaihdelaatikon öljyt jäi varmaankin sinne myllynmäelle. Kotimatka sujui kommelluksitta ja tytön antamat viltti sekä lapset ja pipo olivat tarpeen. Ainoa mikä pelotti, oli että kestääkö vaihdelaatikko, tai yleensä se mosse perille asti. Meteli mossessa oli loppumatkasta jo aivan mahtava, Ajatus että auto hajoaa pimeälle syrjäseudulle, jos sen tekee, niin kusessa olen, jäisessä kusessa.. Ei asutusta lähimailla, ei muuta liikennettä, lunta satoi ja oli kireä pakkanen. Mutta mitäpä nuori mies ei tekisi, sen eteen, niin juuri sen eteen, kun se on tiedossa hyvässä ja kauniissa vartalossa. Vaihdelaatikko kesti ja pääsin kotia, ajoin mossen kotitalon pihaan. Menin sisälle, isäni oli herännyt valtavaan vaihdelaatikon meteliin, hän kysyi, millä traktorilla sinä tulit. Sen mossen tarina päättyi siihen, seuraavana päivänä kutsuttiin taksi Manni vetämään mossea käyntiin. Mutta mosse ei enää suostunut käynnistymään, joten hinasimme sepin naapuriin, samaan naapuriin missä ne öljytkin laitettiin. Rutattiin mosse traktorin kauhalla, näin mosse niputettiin. Sitten kun lumet ja jäät suli, niin mosse vietiin viime
iseen leposijaansa suohautaan.

HESASSA

RAUTATIEASEMALLA

Kun olin vaimon kanssa tehnyt asiat selväksi, eli avioliitto on loppu. Olin tosin vielä virallisesti naimisissa, mutta sehän oli vain paperi. Mutta uusi tyttöystäväni oli todellisuutta, häneltä oli loppunut opiskelut. Joten olimme valmiit vaihtamaan maisemaa. Suuntasimme Helsinkiin, muutto kuormani oli putkikassi, jossa oli vaatteet.
Oli kuuma kesäyö kun saavuimme junalla Helsingin. Meillä ei ollut asuntoa eikä muutakaan paikkaa minne mennä, mutta se ei ollut ongelma. Minulla oli kyllä sukulaisia kaupungissa. Tyttö oli ollut aikaisemmin Helsingissä töissä, joten tuttuja olisi ollut. Mutta ei me toisten nurkkiin. Mummoa (äidin äiti) kävin morjestamassa, muita sukulaisia en. Meidän tarkoitus oli ensi alkuun vain pyöriä hesassa jonkin aikaa, siellä sun täällä ja katsoa mitä eteen tulee. Työpaikat oli molemmilla jo etukäteen sovittu, mutta sitä milloin tulemme töihin ei ollut sovittu, eihän sitä nyt heti töihin. Ensimmäisen yön tai paremminkin aamuyön vietimme rautatieasemalla. Torkuimme asemaravintolan edessä olevilla penkeillä.
Muutaman vuorokauden pyörittyämme asemanliepeillä, oli meininki ja aseman vakioporukka jo tuttua. Esim., kun rautatieaseman lähistön ravintolat menivät kiinni ,alkoi päihtyneitä ihmisiä kertyä rautatieasemalle ja sen ympäristöön. Päihtyneitten lisäksi asemalle tuli myös maksullisia naisia sekä poikia myymään itseään. Tuli viinanmyyjiä sekä kaikenkarvaista alamaailman porukkaa. Rautatieasema heräsi hetkeksi elämään aamuyön tunteina. Mekin tilasimme joskus viinapullon tutulta trokarilta unilääkkeeksi. Trokari toi pullon bussilaiturille, tämän jälkeen yleensä kävelimme makkaratalon suunta ottamaan ryypyt, eka ryypyn otti trokari, kunnon ryyppy täytyi ottaakin, eikä kielen kostuketta. Tällä varmistettiin juoman juomakelpoisuus.
Usein yövyimme myös matkustajakodissa, joka oli rautatieaseman lähellä. Kerran kun olimme viettäneet illan ja alkuyön asematunnelissa asemanjengin kanssa, olimme nauttineet juomia, mutta ei kuitenkaan huumeita. Meidän oli tarkoitus mennä matkustajakotiin, olimme menossa siinä teatterin kohdalla kun poliisi-Maija kurvasi viereemme. Poliisit alkoivat kysellä kaikenlaista paskaa, kyselyn tulos oli, - kuten he itse sanoivat -, tämä neiti täytyy ottaa kyytiin, koska hän on kykenemätön huolehtimaan itsestään (siis juuri sopiva heille).Me tietysti olimme eri mieltä, sanallisesti ei fyysisesti. Sanoin muun muassa heille, siis poliiseille, että minä tässä kännissä olen, eikä tyttö, mikä olikin totta. Ei poliiseja meikäläisen känni kiinnostanut. Poliisit laittoivat tytön maijaan, minä yritin puhua järkeä, mutta ei auttanut. Vanhempi poliisi tuli minun luokse, katsoi vähän aikaa tuimasti, melkein nenä kiinni minun naamassa ja sanoi, haluatko turpaasi, kohta losahtaa jos et pidä turpaasi kiinni. Minä tietysti auvoin naamaani siinä tilanteessa, mikä oli täysin normaalia. Siihen poliisin esittämään kysymykseen, haluatko turpaasi, vastasin, oonko minä mitenkään hevostellut, kun turpaan meenoot. Siihen poliisi ei enää vastannut, vaan meni autoon. Meni maijan viereen ja koputin oveen, kysyin, minne tytön viette. Poliisi vastasi siihen, vittu, sehän ei sinulle kuuluu. Vastasin siihen , ee se kuulukaan, se kuuluu tytölle, mutta minulla vuan on tällä hetkellä siihen käyttöoikeus. Poliisi laittoi ikkunan kiinni. Menin maijan taakse ja koputin takaoveen ja huusin tytölle, tule aamulla rautatieaseman alaravintolaan, ootan siellä. Minua vitutti sen verran rankasti, etten kehdannut mennä yksin matkustajakotiin, kävelin öisiä Helsingin katuja, siellä sun täällä. Kävely alkoi väsyttämään. Rupesin kävellessäni kokeilemaan kerrostalojen ovia, olisiko mikään auki. Yhden kerrostalon ovi oli auki, menin talon rappukäytävään. Rupesin nukkumaan rappukäytävän lattialle. Humalan ja vahvan väsymyksen takia ei tullut katsottua sen tarkemmin paikka mihin rupesin. Heräsin siihen kun jokin osui päähän, nousin istumaan ja katsoin ylös, vieressäni seisoi nainen ja asunnon ovi oli raollaan. Nainen katsoi minua ihmeissään, ihmeissäni olin minäkin. Heräsin krapulaisena rappukäytävästä, ovella päähän lyötynä. Vähän aikaa kelasin ennen kuin tajusin/ hämärästi muistin miksi olin siinä. Nainen siinä asunnon ovella, kertoi olevansa lähdössä töihin, aikaiseen aamuvuoroon. Hän oli erittäin miellyttävä, sekä kohtelias naisihminen, mikä sellaisessa tilanteessa on varmaankin harvinaista. Kysyin, paljoko kello on, sekä pyysin anteeksi häiriötä. Siinä häpeissäni sanoin ettei tällainen kuulu tapoihini, taisin illalla ottaa vähän liikaa. Nainen naurahti ja sanoi, hänelle myös on sattunut muutama juttu, jotka ovat mahdollisia vain humalassa. Siinä sitten yhtä matkaa alas kävellessä naureskeltiin ja laskettiin leikkiä tilanteesta. Kun pääsimme ulos, siinä kadulla kerrostalon edessä kysyin naiselta, missä me olemme. Olemme kallion kaupunginosassa x linjalla, nainen sanoi. Toivotin naiselle hyvää työpäivää, nainen kiitti, sekä sanoi, toivottavasti sinulla on pehmeämpi patja ensi yönä. Sitten läksimme kävelemään eri suuntiin, hymyillen huiskutimme kättä toisillemme. Läksin kävelemään Hakaniemeen päin ja ylittämään Hämeentietä, silloin kuului tööt tööt ja kiskot kirskui, ratikka oli ajaa päälle Hämeentiellä. Onneksi ratikka pysähtyi, ei siitä sen pahempaa seurannut, Mitä nyt herätti puoliunessa ja kohmelossa kulkeneen matkaajan. Jatkoin matkaani rautatieasemalle. Siellä sitten odottelin tyttöä ja juttelin tuttujen kanssa. Vartijat huomasivat minut valvontakameroistaan, ne kävivät tutkimassa minut, ettei minulla ollut mitään kiellettyä. Kävin alaravintolassa syömässä aamupuuron, kaurapuuroa joka maksoi markan, lasillinen maitoa, sai samaan hintaan. Tyttö tulla tupsahti samaan aikaan siihen. Hän haki myös puuron ja maidon itselleen. Hän oli pahalla päällä, häneltä oli hävinnyt kello, sormus ja kaulaketju, tällä poliisi keikalla. Ehdotin tytölle että käydään kysymässä poliisiasemalta, mahtaisiko siellä olla tietoa missä ne ovat. Tyttö sanoi siihen, vitut ne mitään tietää, ei hän missään poliisiasemalla ole ollut, eikä missään putkassa. Sitten se kertoi, poliisien vieneen hänet jonnekin meren rannassa olevaan kerrostalon asuntoon. Siellä hän oli koko yön tapellut niiden kanssa, ne korut ja kello olivat hävinneet siinä tapellessa. Saatana sanoin, otin tytön mukaa ja kävelimme rautatieaseman poliisin toimistoon, esitimme asiamme. Poliisit kuuntelivat meitä, sitten heittivät ulos. Näin me arveltiin käyvän jo sinne mennessämme. Hullua oli sellaista poliisi asiaa mennä kertomaan itse asianomaisille, mutta kokeilla sai. Siinä olisi voinut saada ....turpaansa, kuten maija poliisi oli aiemmin aamuyöllä luvannut. En kysellyt tästä asiasta enempää, eihän se mikään tentti asiaa muuttaisi miksikään, tapahtunut (jos oli) oli mitä oli?. En halunnut tietää enempää. Ne rautatieaseman vartijat sitten saivat tarpeekseen minun ja tytön majailustaan siellä. Eräänä päivänä kun kävelin rautatieasemalla, vartijat pysäyttivät minut, ottivat henkilötiedot ylös, ja antoivat minulle porttikiellon Helsingin rautatieasemalle ja asematunneliin. Syy oli että asuin siellä. No joo olihan se tavallaan totta, olihan minä siellä aseman penkeillä nukkunut....joskus

UUSI AVIOLIITTO

Olin vihdoinkin saanut virallisen eron vaimostani, joten avioituminen tämän uuden tyttöni kanssa oli mahdollista. Minä en avioliitto systeemistä tykännyt. Mutta koska avioliitto oli uuden tyttöni/naiseni toivelistalla ensimmäisenä. Niin meidät vihittiin avioliittoon Roihuvuoren kappelissa, eräänä torstai-iltana töiden jälkeen klo 18.00. Vihkipastori oli Nilla Outakoski, hän oli radio pastori ja todistajina oli kaksi seurakunnan työntekijää. Pastori kysyi ennen vihkimistä, pitkän vai lyhyen kaavan mukaan. Sanoin, mahdollisimman lyhyen. Pastori vastasi siihen, katsotaan nyt miten kauan jumala puhuttaa. Tähän minä, toivotaan ettei sillä olisi paljoa asiaa, eikä sillä ollut. Vihkimisen jälkeen pastori kysyi, onko meillä mitään juhlatilaisuutta. Sanoin siihen että meinattiin käväistä herttua krouvissa, mutta on meillä puolikas pöytäviinapullo kämpillä, jos sopii niin käydä kämpillä yhdessä pienet ottamassa. Ei se käynyt pastorille, joten menimme kahdestaan krouville. Seuraavana aamuna fasaanit antoi herätyksen kaakattamalla ikkunan alla. Tulivat hakemaan aamupalaa, olivat tottuneet siihen että saavat aamupalan meiltä. Keitimme kahvit, jonka jälkeen lähdimme tuoreena mutta krapulaisena avioparina kävelemään E-instituutin rantasaunalle. Oli perjantai päivä, kumpikin piti töistä rokulia. Rantaan vievällä tiellä vastaan tuli silloinen SAK puheenjohtaja Niilo Hämäläinen, hän asui E-instituutin omistamassa Strömsin kartanossa, aivan siinä rantasaunan vieressä. Yllätys oli kova kun Niilo Hämäläinen tuli meitä kohti käsi ojossa ja onnitteli, teidät on kuulemma vihitty eilen, hän sanoi. Me kiitettiin ja juttelimme siinä vähän aikaa muun muassa kauniista ilmasta. Sittenjatkoimme matkaa rantasaunalle ja Hämäläinen jonnekin, minnekä lie ollut menossa. Me ihmettelimme sitä, mistä SAK puheenjohtaja oli tietonsa saanut, ennen kaikkea ihmetytti ne onnittelut. Hämäläinen oli -suuri herra- ja me tavallisia duunareita. Mistä hän tiesi että meidät oli vihitty edellisiltana. Muuta yhteistä meillä kun ei ollut, kuin se että asuimme samalla tontilla ja osuuskauppa Elanto oli yhteinen tekijä ...en tiedä?Kultainen sormus oli hankittu vihkitilaisuutta varten. Mutta siihenpä sen sormuksen taru sitten päättyikin. Heti seuraavalla viikolla, myin sen sormukset takaisin siihen liikkeeseen, josta olin sen ostanut. Ei meillä ollut kihlasormuksiakaan. Eihän se sormus ole muuta kun esine/symboli. Eihän niitä tarvita, sillä oikea avioliitto syntyy ja solmitaan rakkaudesta, sisällä sydämessä eikä millään sormuksilla. Eikä sellaista rakkautta tarvitse kirkonkirjoihin välttämättä laittaa, eikä sinetöidä suurilla häillä. Sillä häät on vain teatteria. Minä en henkilökohtaisesti kannattanut enkä halunnut avioliittoa, saatikka häitä. Mutta kun tämä uusi tyttöni/naiseni vihjaili jatkuvaan, että voitaisiko joku ilta krouville mennessä käydä tuolla kirkon sakastissa. Suostuin siihen viimein. Tämäkin tapaus on jäänyt muistiin varmaankin Outakosken ja Hämäläisen takia, ei tässä muuten mielestäni mitään erikoista ollut.

SAATTOKEIKKA

Kun tämä tapahtui vaimo ei ollut silloin mukana, olin yksin öiseen aikaan Helsingin rautatieasemalla. Ennen sinne menoa olin istunut iltaa baarissa, sieltä lähdettyäni ajattelin pistäytyä rautatieasemalla. Olin välillä ulkona rappusilla, kävin välillä asematunnelissa ja nousin sieltä takaisin rautatieaseman aulaan. Aseman lähistön ravintolat olivat sulkeneet ovensa. Ravintoloiden päihtyneitä asiakkaita oli rautatieasemalla ja aseman ympäristössä kuten aina. Päihtynyt nainen tuli luokseni, kertoi olevansa tulossa ravintola Fenniasta ja pitäisi päästä asematunnelin kautta ratikkapysäkille, mutta ei uskalla yksin mennä, pelkäsi tunnelissa olevaa epämääräistä porukkaa. Hän kysyi voisinko lähteä viemään hänet asematunnelin kautta ratikkapysäkille. Totta kai minä naista autoi, ja sanoin vieväni hänet turvallisesti ratikkapysäkille. Siellä pysäkillä nainen kysyi, minne minä olin menossa. Sanoin eläväni hetkessä, ei tietoa minne menen. Nainen ehdotti että voisinko saattaa hänet kotiin asti, otettaisiin siellä yhdessä lasilliset. Kysyin, missä nainen asui, ja asuuko hän yksin. Hän kertoi asuvansa kallion kaupunginosassa miehensä kanssa, joka ei nyt ole kotona. Päätin lähteä saattamaan hänet kotiin. Menimme ratikalla kallioon, siellä naisen asunnolle. Asunnossa menin istumaan olohuoneen sohvalle, nainen haki vajaan vodkapullon, kaatoi siitä minulle ja itselleen lasilliset. Otin lasin käteeni -kippis ja kulaus- ja ryyppy lasista. Sen jälkeen makuuhuoneesta kysyi miesääni, kenen kanssa sinä siellä olet. Nainen katsoi minua hämillään, laittaa sormen huulilleen merkiksi, nyt hiljaa. Sitten hän vastasi, mitenkä sinä nyt olet kotona. Ääni makuuhuoneesta, pääsinkin tulemaan jo aikaisemmin, laita se muu porukka heti ulos ja tule tänne. Nainen supisi minulle, se on mieheni, anteeksi nyt tämä... Juo tuo lasillinen nopeasti, sitten sinun täytyy lähteä. Hän saattoi minut ovelle, kiitti kotiin saattamisesta, sekä pyysi anteeksi. Sanoin ettei ole mitään syytä pyytää anteeksi, nainen antoi suukon. Ja minä poistuin asunnosta Helsingin yöhön. Minua harmitti, se oli niin lähellä, se reikä jäi hoonaamatta. Harmitti koska reiän ympärys sekä koko runko näytti oikein hyvältä, ja olin siitä varma että naisellakin oli se sama ajatus, hänen käytös rautatieasemalla ja ratikassa oli jo sitä luokkaa, että siitä vaan. Kävelin takaisin rautatieasemalle, oli kaunis kesäyö. Rautatieasemalla oli vielä porukkaa ja lihakauppa näytti käyvän vilkkaana. Kaikenlainen tavara meni kaupaksi aamuyön markkinoilla. Tarjolla oli muun muassa päihteitä, naisia ja poikia. Katselin sitä menoa nojaillen kioskin tiskiin. Kanssani siinä oli tuttu trokari, joka tunnisti minut ajalta menneeltä ja tuli juttelemaan. Meitä lähestyi mies muovikassi kädessään. Hänellä oli toinen jalka lyhempi, jonka takia hän nilkutti. Mies tuli minun viereen ja kysyi, lähtisinkö hänen luokse asun tässä lähellä, sitten se näytti muovikassiaan ja sanoi juomaa olevan riittävästi. Sanoin ei onnistu ja voitko häipyä ja äkkiä, ennen kun oksennan, mies poistui. Saakelin homo kaikenlaisia kuvatuksia, hyi helvetti eikö noiden pitäisi paremminkin pyöriä Lapinlahden sairaalan liepeillä, sanoin trokarille. Hän hymyilee ja sanoi, sinulla olisi vientiä. Siinä sitten aikamme juteltiin, kunnes trokarin täytyy lähteä töihin, tuli asiakkaita. Minä seurailin vielä vähän aikaa, sitä touhuaa rautatieasemalla. Sitten hyppäsin taksiin ja ajoin kämpälle.

TÖISSÄ

Matkan varrelta, muutama muistelo työelämästä. Olen luonteeltani sellainen, että jos joku alkaa toistaa itseään, eli tulee rutiiniksi, lopetan sen. Niin tapahtui usein töissäni. Lopputiliä en ole saanut koskaan. Olen aina itse lähtenyt. Minua kiinnostaa kaikki uusi ja halu oppia uutta. Ammatit joissa olen ollut, niihin minulla on myös koulutus, paitsi huoltoasemat jotka olivat ensimmäisiä työpaikkojani, kesätyötä nuorena. Huoltoasemien jälkeen olen ollut, autokoritehtaalla valmistamassa palo-, kirjasto-, ja myymäläautoja. Maansiirtokoneiden maahantuojalla, konemaalarina. Hydraulimoottori tehtaalla testaajana. Kuljettimia ja turvevoimala komponentteja valmistavalla konepajalla työnsuunnittelijana. Autokorjaamolla asentajana. Myyntialalla olen ollut eri liikkeissä tavarataloissa jalkine-, urheilu-, rauta-, kalastustarvike-, kodintekstiili-, autovaraosa-, ja elintarvikeostolla myyjänä sekä osastonhoitajana. Olin myös jonkun aikaa vammaisten palvelutalossa yleimies jantusena. Itsenäisenä yrittäjänä olen ollut ravintola-alalla, kolme omaa ravintolaa, autokorjaamoyrittäjänä sekä tapahtumatuottajana. Sivuhommia ovat olleet kirja-, säle-,ja rullaverho sekä paljeovi myynti. Sivuhommina olen myös tehnyt rakennusten remontointia sekä lisärakennusten valmistusta piirustuksista lähtien, kuten hevostallit. Lisäksi olen sivuhommana tai olisiko oikeampi sanoa harrastuksena tehnyt musiikkia, säveltänyt, sovittanut, soittanut, miksannut ja tuottanut. Musiikkiani on levytetty sekä sitä käytetään esim. Amerikan mantereella tietokonepelien ja mainosvideoiden musiikkina. Jonkun verran olen tehnyt myös maalaushommin (tauluja) ja niitä on käytetty muun muassa televisio ohjelmissa lavastekuvina. Onhan sitä kerennyt tehdä paljon muutakin mutta tässä oli ne tärkeimmät. Seuraavana kerron joitakin tapahtumia työelämästäni. Ne on yksittäisiä juttuja eli sieltä sun täältä.

YLEISMIES JANTUNEN

Aloitetaan tämä työpaikka muistelot tästä vammaisten palvelutalon yleimies jantusen hommasta. Työpaikkana se oli vähän erikoinen, tällä koulutuksella ja aiheutti ihmetystä ja uteluita kanssa eläjissä, että miten sinä voit. Itse minä en nähnyt siinä mitään ihmeellistä sillä eihän se ole koulutuksesta kiinni vaan tekijästä. Mutta kerron sen nyt kumminkin. Työtehtäväni olivat siellä kaikkien apulaitteiden huolto ja korjaus. Esim.  pyörätuolienkorjaus ja huolto, monissa sähköllä kulkevissa pyörätuoleissa oli kaukohjaimet hisseille, oville, audiovisuaalisille laitteille ym, tälläiset pyörätuolit oli asukkailla jotka eivät pystynee muuta kuin istumaan pyörätuolissa tai nukkumaan sängyssä. Suoritin myös siellä sairaanhoitajan mukana kulkien parin viikon pikakurssin, jonka jälkeen toimin myös yökkänä, sekä tyhjensin tarvittaessa vitsarakon ja peräsuolen asukkailta joiden normaalit toiminnot ei enää pelannet sekä vaihdoin vaipat ja kylvetin. Asukkaat oli pääasiassa nuori jotka olivat vammautuneet, autokolareissa, uimahyppelyissä ym vastaavassa tai jonkun sairauden seurauksena. Myös sairaalassa käytöt olivat minun tehtäviäni. Kerran vei sairaalan erästä poikaa vatsalaukun tähystykseen, lääkäri kysyin kun vein pojan sinne saliin, voinko toimia hänen avustajanaa. Sanoin kyllä se käy. Vaikka kaikki oli minulle uutta, en ollut edes koskaan nähnyt miten  tähystys tehdään, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Lääkäri kertoin mitä pitää tehdä ja minä tein mitä piti, ja tähystys onnistui hyvin. Myös kapakassa käytöt olivat tehtäviäni, Istuin illan kapakassa heidän seuranaan ja juotin pillillä juomaa, välillä käytiin vessassa. Tyttöjä/naisia vessassa käyttäessäni, niin siellä olleet päihtyneet naiset kysyivät, mitä sinä jätkä täällä naisten vessassa teet, kun sanoin että olen töissä, niin siihen vastattiin usein, tuutko pyyhkimään hänenkin pimpin. Vastasin siihen aina, kyllä se käy kun sovitaan paikka ja aika, mutta nyt olen varattu. Infa vessoja ei siihen aikaan ollut, ainakaa kapakoissa. Niin siis mikä tässä aiheuttaa ihmetystä ja utelua, no varmaankin se että menin ja aloin pokkana tehdä sellaisia toimia kuin virtsarakon tyhjennys ym. Minusta siinä ei ollut mitää ihmeellistä, se oli asenne kysymys ja lisäksi se täytyi ottaa vaan työnä.

PRESIDENTIN ROUVA

Olin Anttilan tavarataloissa töissä, Helsingissä sekä Kuopiossa. Helsingissä olin Makkaratalossa/City-Anttilassa ja siellä sattui sekä tapahtui, mutta enimmäkseen hauskaa. Tällainen tapaus sattui 70-luvun alussa. Presidentti Kekkosen luona oli valtiovierailulla Tansanian presidentti rouvansa kanssa. Meille Anttilaan soitettiin ulkoministeriöstä että Tansanian presidentin rouva haluaa käydä ostamassa maton Suomesta, Suomi viemisiä Tansaniaan. Suomen Ulkoministeriössä olivat päättäneet että käyttävät presidentin rouvaa matto ostoksilla Anttilassa, ja sehän Anttilalle sopi. Suoritettiin pieniä erityisjärjestelyjä ulkoministeriön ohjeitten mukaan jotta tämä ostosreissu onnistuu. Sitä me vaan Anttilassa ihmeteltiin, miksi Anttila, eikä Stockmann, jossa yleensä kävivät/käyttivät valtiovierailulla olevia henkilöitä ostoksilla. Me Anttilassa tultiin siihen tulokseen etteivät Suomen valtion päättäjät (ulkoministeriössä) arvostaneet kovin korkealle, tummaihoista Tansanian presidenttiä (heimopäällikköä) eikä hänen rouvaansa. Ostosreissun järjestelyt hoituivat nopeasti, yhdessä ulkoministeriön virkamiesten kanssa. Minut Anttilan mattopuolen vastaavana valittiin hoitamaan mattojen esittely presidentin rouvalle. Apulaisina tarvittaessa toimisivat Erik ja minun esimies Sinikka (nainen). Presidentin rouva tuli Anttilaan matto-osastolle mukanaan muutama virkamies ja tulkki. Kysyin presidentin rouvalta, millaista mattoa rouva oli ajatellut, hän vastasi haluavansa katsoa suomalaisia mattoja. Esittelin rouvalle kaikki  suomalaiset matot, mutta niistä ei löytynyt mieluisaa. Joten me siirryimme katselemaan ei suomalaisia mattoja, ja niistä löytyi mieluisa matto, joka oli isokokoinen Englannissa tehty itämainen plyysimatto. Matto laitettiin rullalle ja läksin presidentin rouvan kanssa  hissillä kolmannesta kerroksesta ensimmäiseen kerrokseen, hississä oli mukana tulkki ja yksi virkamies. Erik ja Sinikka toivat maton ensimmäiseen kerrokseen. Ulkoministeriön limusiini odotti presidentin rouvaa keskuskadun sisäänkäynnin edessä. Minä ja rouva kävelimme hissiltä autolle päin, takanamme tulivat Erik ja Sinikka kantaen mattorullaa, mattorulla oli pitkä. Meidän edestä oli poistettu kaikki esteet, jotka estivät esteettömän pääsyn keskuskadulla odottavaan limusiiniin. Vähän ennen ovea oli kuitenkin paksuköysi, poikittain reitillämme. Kun tulimme köyden luo, niin virkamies jonka oli tarkoitus ottaa köysi pois edestämme, oli hidas. Presidentin rouva ei jäänyt odottelemaan, hän kumartui tarkoituksenaan mennä köyden alitse. Tämä oli niin yllättävä liike takana tulleille Erikille ja Sinikalle etteivät ehtineet pysähtyä, vaan tökkäsivät mattorullalla rouvaa takapuoleen, jolloin hän kopsahti kontalleen lattialle. Kaikki säikähtivät, ja ryntäsivät auttamaan rouvaa ylös. Minä yritin jo tarttua hänestä kiinni siinä vaiheessa kun huomasi hänen kaatuvan, mutta en onnistunut löytämään hänen kättään mistä tarttua kiinni. Rouvan vaatetus oli "epämääräinen" näin suomalaisen silmin, se oli sellaisia kaapuja ja lakanoita, asu jossa ei ollut hihoja, kädet olivat siellä kaapujen alla piilossa. Presidentin rouva ei itse ollut moksiskaan tästä takapuoleen tökkäämisestä ja kaatumisesta, hän naurahti vain koko tilanteelle. Tilanne oli tosiaan hauska, mutta eipä siinä kukaan muu nauranut kuin rouva itse. Sinikka kävi vielä pyytämässä limusiinin luona presidentin rouvalta anteeksi, rouva huitaisi vaan kädellään ja hymyili. Että näin Tansanian presidentin rouva sai Suomesta muistoksi englantilaisen itämaisen plyysimaton.

TYÖTÄ TEKEVI RAHAA TAKOVI 

Näitä työpaikkoja on ollut paljon, ja kaikenlaista on tapahtunut, mutta onko ne kertomisen väärtiä? Kerronpa kuitenkin tällaisen ajalta kun olin konemaalarina maansiirtokoneita maahan tuovassa yrityksessä. Olin siellä konemaalarina, alun perin menin asentajaksi, mutta kun korjaamopäällikkö kertoili töihin ilmoittautuessani muistakin vapaista työpaikoista, niin kiinnostui konemaalarin työstä, koska minulla ei ollut siihen koulutusta ja halusin oppia senkin homman. Hyvä hommahan se oli, ainoa haittapuoli oli liiton luottamusmies. Se oli jatkuvaan houkuttelemassa liittoon jäseneksi, mutta sitä virhettä en tehnyt. Olin nuori ja tarvitsin rahaa, ja liitto olisi omalla tavallaan estänyt sen, joten hoidin palkka ym juttuni itse. Kiireisempinä aikoina tein normaalit päivätyö myös ruokatunti mukaan lukien, ruokatunnit tupla palkalla. Yöksi jäin urakkahommana maalaamaan koneisiin, siellä pajalla valmistettuja uusia hyttejä. Tämä tällainen hullu työnteko ei olisi ollut sallittua liitossa oleville. Luottamusmies oli jatkuvaan minun kimpussa. Liity liittoon niin saat oikeat edut ja työajat sekä tietysti pienemmän palkan, no tätä viimeistä (pienemmän palkan) se ei sanonut, mutta sitä se liitoon liittyminen olisi merkinnyt. Sanoin luottamusmiehelle, että eikös se liitto ole laiskoja varten. No tämä ajatusmallini ei toiminut kaikkien kohdalla, mutta minun kohdalla se toimi. Halusin aina itse sopia omat asiani, ei mitään taulikko juttuja. Se tietenkin vaati sen, että osasit ja suostuit tekemään työt erilailla kuin toiset. Olin petturi, mutta minä ajattelin vain itsäni, en muita.

PULTSARI

Olin Valintatalossa Helsingissä Kalliossa linjoilla vähän aikaan maito-osaston vastaavana. Myymälänhoitaja oli entinen alkoholisti, joka oli tullut uskoon, ja oli uskovaiseksi oikea piru. Hän sotki joka asiaan sitä uskontoaan, en jaksanut sitä kuunnella, siksi olin vain vähän aikaa siellä töissä. Kun aloitin työ siinä myymälässä, niin sain häneltä heti ensimmäisenä ohjeet, miten toimitaan roskakoreja penkovien puliukkojen ja akkojen suhteen. Ne ohjeet tuntui aivan kahjoilta. Tiskiltä myytyjen makkaroiden ja lihatuotteiden roiskeet, eli osat jotka leikattiin makkaroista ja lihoista pois, esimerkiksi makkara tankojen päät. Näiden roiskeiden antaminen pultsareille oli kiellettyä, jopa näiden myyminen oli heille kiellettyä. Tämän lisäksi esimerkiksi vanhentuneet jogurtit ja juustot piti tuhota sekä maidot ja piimät kaataa viemäriin. Miksi ei saanut antaa pultsareille? Koska tämän uskovaisen myymälänhoitajan mukaan, he aiheuttivat suurta paheksuntaa kaupassa käyvien asiakkaiden keskuudessa, mikä oli joissakin tapauksissa varmaan tottakin. Lisäksi kiinteistön asukkaat olivat valittaneet kaupan roskakoreja penkovista pultsareista. Ajattelin miksi heittää hyvää ruokaa menemään, kun toisilla on nälkä. Eikä ne pultsarit siellä pyöri, jos kehtaa vähän järjestellä asioita. Joten järjestelin vähän asioita, eli keräsin iltaisin töistä lähtiessäni vanhentuneita elintarvikkeita muovikassiin, jonka vein sitten asunnolle mennessäni Karhupuistoon. Jossa minua odotti sovittuun aikaan aina joku pultsari...Ihminen. Sovin näitten pultsarien kanssa tällaisesta menettelystä, kun näin hänen norkoilevan kaupan roskakorien lähettyvillä.
Tämä sopimus minun ja pultsarien kesken toimi. Tästä ei tullut sanottavaa kenenkään taholta. Tosin moni ei siitä tiennyt. Luulivat varmaan että vien ne itselleni. Tämä myymälänhoitaja halusi näyttää näillä hulluilla ohjeillaan olevansa kunnon ihminen, hän kun on uskossa ja vihaa pultsareita ja alkoholin käyttäjiä. Hän ei ollut vielä löytänyt sitä elämän kultaista keskitietä, vaan siirtynyt tien yli pientareelta toiselle pientareelle.. 

KORJAAMOLLA

Minulla oli autokorjaamo muutaman vuoden. Olin myös autokatsastus ryhmässä kehittämässä nonstop katsastusasemaa. Olin suurin yksityinen autokatsastuspalveluja käyttävä taho niillä nurkilla. Myös ammattikoulun autonasentajalinjan oppilaat suorittivat korjaamollani työharjoittelu jaksot. Sitten selkäni alkoi reistailla. Aluksi hain lääkäriltä vain särkylääke reseptin, lääkäri olisi kirjoittanut sairaslomaakin, mutta yrittäjänä en voinut pitää sairaslomaa. Reseptin jouduin uusimaan jatkuvaan, viimein lekuri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Kertoi osa-aika eläkkeen ensin tulevan. Vasta toisella tai kolmannella hakupapereilla tulee työkyvyttömyyseläke. Hän oli entinen kelan asiantuntia lääkäri. No me haettiin sitä eläkettä ja osa-aikaeläke sieltä tuli, ja se riitti minulle, ja lopetin korjaamo toiminnan. Korjaamohalli oli bunkkeri asuntojen vieressä. Bunkkeri asuntoihin kaupunki sijoitti asukkaita, joita ei voinut tavallisiin asuntoihin sijoittaa, kuten alkoholisti ja vankiporukat ym vastaavat. Sillä alueella tapahtui kaikenlaista.
Kerrankin kaksi kaveria tuli siihen korjaamon pihaan nahistelemaan, oli kesäpäivä ja minulla oli hallin ovet auki. Toisella nahistelijalla oli puukko ja toisella leipäveitsi kädessä, lisäksi toinen oli jo saanut osumaa, koska sen korvanlehti roikkui poskella. Menin siihen hallinovelle ja huusin, hei jätkät tuosta ei hyvä seuraa kummallekaan, toinen teistä lähtee multiin ja toinen linnaan jos ette nyt lopeta. Ne lopetti, ihme, antoivat vielä teräaseensa minulle, kun pyysin niitä. Sen jälkeen soitin ambulanssin, poliisit tuli ambulanssin perässä paikalle.
Tällaisia kahakoita sattui usein, aina en ehtinyt tapahtuma paikalle ajoissa. Sattuipa näin, hallin eteen kurvasi auto, täynnä miehiä, yksi miehistä huusi. Et sitten nähnyt mitään tai ketään, tämä huutaja oli minulle tuttu. Menin bunkkerille katsomaan, mitä oli tapahtunut. Yhden asunnon edessä makasi kaveri otsanahka silmillään, rintaansa pidellen. Soitin ambulanssi ja poliisit tuli myös. Myöhemmin kuulin että tältä kaverilta oli myös mennyt muutama kylkiluu poikki sen otsanahka vamman lisäksi. Kyse oli ollut viina asioiden selvittelystä, trokari ja asiakas.
Eräs päivä korjaamolle tuli mies asiakas, joka oli kauhuissaan, koska minä korjailin autoa kumartuneena moottoritilaan kun takanani korjaamonlattialla istui sekavassa tilassa oleva naisihminen valkoisissa housuissaan. Asiakas tuli viereeni ja supisi, tiedätkö, kuka tuo nainen on, ja mitä se on tehnyt, eikö sinua pelota, kun olet selin siihen. Vastasin että joo joo tiedän, se istuu usein täällä minun luona. Tämä nainen oli tappanut nukkuvan miehen kaivamalla puukolla sen sydämen irti, vienyt sen sitten toisessa huoneessa korttia pelaavan juoppoporukan pöydälle. Hän oli erään lentokentän johtajan entinen vaimo.
Jonkun verran minulla oli myös hankaluuksia poliisin kanssa. Syystä koska työskentelin monesti yksin korjaamolla, ja tarvitsin äkkiä jonkun varaosan tai muuta. Niinpä hyppäsin autooni ja hain puuttuvan tavaran/osan. Ajelin raskaalla jalalla, joten ylinopeus sakkoja kertyi yli sallitun, sen seurauksena kortti otettiin pois. Tarvitsin kuitenkin melkeinpä päivittäin hakea jotakin, joten karautin hakemaa ne autollani, kiire kun oli niin tuli ajeltua ylinopeutta ja vielä ilman korttia. Korjaamolta kaupungille oli n.4 km matkaa, osa pitkää maantiesuoraa jossa oli 50 km nopeusrajoitus. Siinä ajoivat monet muutkin ylinopeutta kuin vain minä. Aina oli jossakin puskassa poliisi tutkan kanssa osoittelemassa. Peltipoliiseja ei siihen aikaan vielä tunnettu. Tästä kehkeytyi kissa ja hiiri leikki minun ja joidenkin poliisin välille. He saattoivat jopa istua parituntia autossaan korjaamon parkkipaikalla kytäten minua. Kävin paikallisin vt. poliisipäällikön juttusilla, pyytäen korttiani takaisin. En saa oli vastaus, en ennen kuin olen ollut vuoden ilman mitään liikenne rikkomusta. Vt. päällikön luonta tullessani muistin veljeni neuvon, soita poliisikoulun johtajalle, niin se järkkää sinulle kortin. Tämä poliisikoulunjohtaja oli tuttu nuoruudesta, nuoruuden kotikaupunkini poikia. Sanoin poliisin kansliassa olevalle naiselle, soitapa tällaiselle henkilölle, ja kerroin mistä on kyse. Nainen lupasi hoitaa asian. Iltapäivästä korjaamon puhelin soi ja poliisin kanslian nainen ilmoitti, että voin tulla heti hakemaan väliaikaisen ajokortin poliisilaitokselta, varsinainen ajokorttini oli jossakin, sitä ei löytynyt silloin, eikä myöhemminkään mistään?. Kysyin, mitä poliisikoulun johtaja oli sanonut. Hän oli sanonut tietävänsä, miten se kortitta ajo loppuu, antakaa sille ajokortti, hänen luvalla ja hän hoitaa asian. Tämä minun kortin saanti oli muutamalle paikkakunnan poliisille vaikea paikka nieltäväksi. Pillit alkoivat soida ja valot vilkkua kun he minut näki, tämä vielä kortin palauttamisen jälkeenkin. Tarkistivat, onko korttia, vaikka tiesivät että on, kyselivät vielä, miten tämä on mahdollista, vastasin tuntevani heidän puljusta vähän korkeampi arvoisempia henkilöitä kuin he. Siinä se.

HOMMIA SIELLÄ SUN TÄÄLLÄ JA SITÄ SUN TÄTÄ

Olin perheeni kanssa sellaista liikkuvaa sorttia. Asuinpaikkakuntaa muutettiin milloin mistäkin syystä. Kerran muutettiin lähempänä synnyinseutuja olevaan kaupunkiin. Sieltä oli ensimmäiseksi löydettävä töitä, no se ei ollut ongelma, sillä tekevälle niitä aina löytyi.

- Menin aluksi Sokos-tavaratalon kenkäostolla myyjäksi, mutta vain vähäksi aikaa. Ei ollut minun hommia, mutta olihan sekin mukava kokeilla.

- Siirryin viereiseen tavarataloon urheiluosastolle myyjäksi, mutta sielläkin olin vain tovin. Se oli huijarifirma, tavaratalo osti tavaran sisään kakkoslaatuna, joka sitten myytiin ykköslaatuna. Tällainen asiakkaiden huijaaminen ei minulle sopinut, joten valistin asiakkaita, että viereisestä tavaratalosta saa aitoa ykköslaatua, ja vieläpä halvemmalla kuin mitä meidän kakkoslaatumme. Tästä toiminnastani ei esimieheni tietenkään tykännyt, meillä oli pientä kärhämää, joten otin loparit. Tämä tavaratalo toimii edelleen usealla paikkakunnalla.

- Siirryin kalastustarvike liikkeeseen myyjäksi. Liike oli Suomen tunnetuimpia alallaan, se toi maahan laadukkaista ja näin ollen myös kalliita kalastustarvikkeita. Tämä myyjän pesti oli todellinen haaste. Koska itse en harrastanut kalastusta, olin vain lapsena käynyt pari kertaa mato-ongella. Pohjoiseen lohi vesille menevät, kävivät mennessään hakemassa kalastustarvikkeet tästä liikkeestä. Pois tullessa toivat sitten suuria kalanpäitä täytettäväksi. Olin aluksi pari päivää kokeneen myyjän "oppipoikana", kuuntelin tarkasti, mitä hän kertoi asiakkaille. Sitten olin jo kokenut kalastustarvike myyjä. Aloin myydä ammattimaisin ottein kalastustarvikkeita sekä jakaa neuvoja kalastajille. Esimerkiksi minkälainen viehe siihen vesistöön kannattaa ottaa sille ja sille kalalle.. Enhän minä rehellisesti sanottuna kalastuksesta tiennyt mitään, mutta kun oli pokkaa, niin kaikki meni täydestä. Osa niistä neuvoista on saattanut osua kohdalleenkin, ja kalaa saaneet? Käynyt samoin kun minulle, tämän saman liikkeen tikanheitto ennätyksen suhteen. Ennätys oli viidellä tikalla 49 (max 50). Minua pyydettiin myös kokeilemaan. Sanoin etten ole mikään tikanheitto spesialisti, joskus lapsena tätäkin vain kokeillut. Otin tikat ja heitin ne puolihuolimattomasti tauluun, tulos oli 50. Tulos hyväksyttiin ennätykseksi koska paikalla oli kolme todistajaa. Eräs paikalla ollut sanoi, tuo oli pelkkä vahinko. Sanoin ettei se ollut vahinko, koska tarkoitin taulun keskelle. Jos nuoli olisi osunut otsaasi, silloin se olisi ollut vahinko. Tämäkään myynti homma ei ollut pitkäaikainen, koska otin loparit.

- Siirryin viereiseen tavarataloon kodinkone osastolle myyjäksi, myös tämä työpaikka jäi lyhytaikaiseksi. 

Kaikista näistä työpaikoista otin itse lopputilin. Erikoista näissä työpaikoissa oli se, että kaikki oli saman torin ympärillä. 

- Näitten myynti hommien jälkeen korjailin autojobbarin autoja. Tämän jobbarin leivissä hankki hyvin, koska jobbari maksoi palkan homma kohtaisesti ja pimeänä.

Jobbari homman jälkeen menin kuljettimia ja turvevoimala komponentteja valmistavaan yritykseen työnsuunnittelijaksi.

Tuo jatkuva työpaikan vaihtaminen voi tuntua oudolta. Mutta ei tuo vielä mitään, on sitä työpaikkaa nopeamminkin vaihdettu. Ne tapahtui näin. Joulu lähestyi, joten suunnittelimme vaimoni kanssa reissua jouluksi maalle, myös uusivuosi otettaisiin vastaan siellä. Palaisimme Helsinkiin sen jälkeen. Mutta konepajan uudellepäällikölle tämä ei sopinut, hänen mukaansa pitää tulla joulun jälkeen töihin. Emme päässeet sopimukseen, joten otin lopputilin. Entisen päällikön kanssa tällaisista asioista olisi päässyt sopimukseen, mutta nyt nuori päällikkö ei vielä ollut sisäistänyt hommeliaan. Olihan siinä lopputilissä hyvätkin puolensa, näin sain hyvät joulurahat, eli lopputilin ja lomarahat.
Palasimme sitten uudenvuoden alkupäivinä Helsinkiin, menin työvoimatoimistoon katselemaan, mitä töitä on tarjolla. Siihen aikaan 70-luvun alussa oli työntekijän markkinat, ja töitä oli tarjolla. Otin sieltä muutaman työpaikan tiedot ylös. Meni ensin elintarvikekauppaa esittäytymään, me teimme työsopimuksen. Sen jälkeen kävelin Hakaniemeen Elannon tavaratalon työhönottoon. Sinne olivat avaamassa uutta farkkuosastoa, johon etsivät osastonhoitajaa, Mika Sundqvist tulisi esiintymään avajaisiin, niinhän siinä kävi että teimme työsopimuksen. Kävelin Elannon tavaratalon puhelinkopille ja soitin elintarvikekauppaan etten tule töihin. Sitten läksin kävelemään kaupungille, odottelin vaimoani töistä Fazerin Colombia kahvilasta. Kävelin Mannerheimintietä kun huomasin Anttilan pääkonttorin, ovessa luki, työhönotto. Menin siihen työhönottoon, siellä kun aikani jutustelin niin olinkin jo City-Anttilaan kodintekstiilioston kymppi, vastuualueeni oli matot ja ryijyt ym vastaavat. Kun poistuin Anttilan konttorilta, soitin heti Elantoon ja kerroin etten tule heille töihin. Mutta miksi valitsin Anttilan, ainut syy oli raha. Elintarvikekaupassa olisi ollut pienin palkka, Elannossa vähän suurempi, mutta vain  taulukkopalkka. Anttilassa sanoivat palkasta puhuttaessa, mitä pyydät, sanoin palkka toiveeni ja he hyväksyivät sen mukisematta. Kolme työpaikkaa samana päivänä, kahdessa niistä en ennättänyt olla töissä ollenkaan, kun jo tavallaan otin lopputilin. Anttilassa olinkin sitten pitemmän aikaa, kunnes sitten kesken työpäivän otin lopputilin. Tuli riitaa esimieheni (nainen) kanssa. Olimme olleet ruokailemassa ravintolassa, minä ja pari osastonhoitajaa sekä tavaratalopäällikkö H Anttila (Kallen veli, Tuko omisti silloin Anttilan). Olimme nauttineet jonkun verran juomia, josta esimieheni kimpaantui ja alkoi rähjäämään asiattomasti, minun ei tarvinnut sellaista kuunnella, joten se oli siinä ja kaput. Toiset mukana olleet osastonhoitajat läksivät kotiin mutta eivät ottaneet lopputiliä. Tavaratalopäällikkö ei puuttunut asiaan.

Tämän jälkeen menin Eiran kaupunginosaan erääseen autojen huolto ja varaosaliikkeeseen myyjäksi. Asiakkaana olivat eri maiden suurlähetystöt. Heiltä riitti ministeriviinoja meillekin. Bulgarian suurlähetystön autonkuljettaja toi joka perjantai meille ilmaiset ministeriviinat. Kerran Ruotsin suurlähettiläs pyysi lumilapiota lainaan, kun hän toi lumilapion takaisin, niin hän aukaisi Volvonsa peräluukun ja sanoi, ota tuolta niin paljon kuin haluat, peräkontti oli täynnä viinaa. 

KEIKALLA

MUUSIKKO JUTTUJA

Musiikki touhuissa tuli tehtyä-, ja tapahtui kaikenlaista, raapaisemapa nyt hivenen pintaa.
Kerran oltiin keikalla pienen kirkonkylän paikallisessa. Kun keikka oli soitettu ja kamat pakattu autoihin. Autoihin siksi koska tultiin eri kyydeillä keikalle. Olin rumpali Eskon kanssa samalla autolla, me läksimme viimeisinä keikkapaikalta. Oli tammikuun aamuyö ja pimeää, lunta tuli taivaalta niin perhanasi, auton valoilla ei kovin pitkälle eteensä nähnyt. Ajelimme lumista ja mutkaista syrjäkylän tietä, kun Esko huomasi tiellä lumen seassa jotakin punaista, vai luuliko vain nähneensä. Jarrutin kuitenkin kaiken varalta ja  näimme että kyllä siellä jotain on. Pysäytin auton ja Esko meni katsomaan mitä siellä on. Siellä oli punainen sähkökitara. Tunnistimme kitaran, se oli joren kitara, hän oli soittamassa paikallisessa. Kitara näytti olevan kunnossa, ainakin päällisin puolin. Otimme kitaran kyytiin ja jatkoimme matkaamme. Vein Esko kotia josta jatkoin matkaani omalla kämpälle. Soitin kämpälle päästyäni jorelle, josko hän olisi jo kotona, hän oli kotonaan. Kysyin, onko mitään kadoksissa. Jore vastasi että "on, tai oikeastaan ei oo kadoksissa. mutta kitara jäi sinne paikalliseen, otin kyllä muistaakseni sen, mutta kerrankos sitä erehtyy". Sanoin. - Kyllä sinä sen otit, ei se jäänyt sinne, se on nyt minulla-. "Mitä sinä horiset - siis minä otin sen, mutta se on sinulla". -Niin, eikös olekin hyvä temppu?- "Vittu mitä paskaa sinä syötät, montako paukkua otit paikallisessa". Jore jyrähti. - Ok ok en ottanut yhtään paukkua, ja kyllä sinä sen siltä paikallisesta olit itse ottanut, mutta me otettiin sen kyytiin tuolta maantieltä, lumen seasta.- "Jaa jaa tarinaa tulee, ootko käyny tohtorilla yskänlääkettä hakemassa, kun tuollaisia sekavia syötät". - Tää on tosi, en valehtele, enkä oo koskaan tarvinnu tohtorin yskänlääkettä, muuten se kitara näyttää olevan kunnossa.- Viimein jore uskoi että puhuin totta, hän sanoi että tuo kaikki on mahdollista. Joren auton takalukko kun saattoi avautua kuopassa tai töyssyssä, Luukku jäi sen jälkeen raolleen, sellaisessa tapauksessa kitara on varmaankin pudonnut. Jore oli kyllä silloin kotiin tultuaan  huomannut takaluukun olevan raollaan, Mutta ei ollut ajatellut että kitara on voinut pudota siitä. No eihän siinä mitään, kun kitara ehyenä selvisi. 

Myös tällainen talvinen ja luminen juttu samalta ajalta (70-luvun alku). Istuin perjantai iltana paikallisessa kuppilassa. Sami tuli sinne myös, haki juoman itselleen ja istuutui seurakseni pöytään. Sami kertoi että hänellä on luultavasti keikka tänään, hän ei kuitenkaan ollut ihan varma, oliko vai ei. Hän kertoi ryypänneensä paripäivää reilummin, ja olevansa sekaisin päivistä sekä kaikesta muustakin. Kävin hakemassa torstain lehden. Katsoin tanssi-ilmoitukset, näytin lehdestä Samille missä hän esiintyy tänä iltana, tai pitäisi esiintyä. Sami katsoi lehteä ja sanoi, voi vittu vittujen vittu, miten pääsen sinne, olen kyllä laulu kunnossa ja lääkettä on autossa. Meidän pöydässä istui muitakin, ja Samilla oli idea, jota hän ei kuitenkaan kaikkien kuulle voinut sanoa. Joten hän kutsui minut mukaansa vessaan, siellä hän pyysi minua kuskiksi. Sanoin että olen juonut jonkun verran. Sami siihen, "ei se mitään haittaa, ajetaan vuorotellen, kun toinen väsyy, niin toinen hyppää rattiin, jos tiellä pysytään niin ei mitään hätää, vaikka ollaan vähän otettu", ja jatkoi,"matkaan menisi noin tunti tai puolitoista jos ajetaan syrjäteitä pitkin, valtateitä pitkin kiertämällä menisi vähintään parituntia, lähetkö mukaan". Ok lähetään ajamaan, sanoin. Se keikkapaikka oli pienellä kirkonkylällä, tuttu paikka molemmille. Kuppilasta kävelimme kurssikeskuksen asuntolan parkkipaikalle, jossa auto oli, Sami sanoi "tuli könyttyä tuolla viime yö, tytöt on mukavia, eikö vaan, mutta vain niin kauan kuin eivät ole oma vaimo, ei haittaa jos on jonkun toisen vaimo". Sami oli vähän aikaisemmin kokenut ilon ja pettymyksen tunteen perä jälkeen. Hän oli tullut kotiin kuukauden ravintolakeikalta, toiselta puolen Suomea. Iloisena kiiruhtaa vaimon luo, mutta vaimon vieressä nukkuukin sijais Sami. Niin siis tulimme siihen parkkipaikalle. Auto oli Fiat 600 jonka alla kuluneet nastattomat renkaat, sillä kuitenkin lähdettiin matkaan. Oli pimeää, lunta tuprutti. Minä ajoin autoa, Sami toimi kartanlukijana (karttaa ei tosi ollut), hän kertoi tietävänsä hyvän ja suoran reitin keikkapaikalle. Mitä pitemmällä ajoimme sitä lumisemmaksi ja tukkoisemmaksi tie muuttui. Minusta alkoi tuntua että ajamme  jotain metsäautotietä. Sami rupesi myös epäröimään, että olikohan hän erehtynyt reitistä. Katsoimme kelloa ja päätämme että se keikka oli siinä. Käännyimme takaisin ja toivoimme että pääsemme samoja jälkiä takaisin kaupunkiin, loppu matkasta jälkemme olivat jo peittyneet lumeen, mutta onneksi paikat alkoivat olla jo tuttuja joten pääsimme kaupunkiin. Ajoimme auton kurssikeskuksen parkkipaikalle, sen jälkeen marssimme kuppilaan, josta olimme lähteneet sille kolmen tunnin keikkareissulle. Kuppilassa otettiin kaljat ja naureskeltiin reissullemme. Kuppilassa kiersivät vapaakirkon edustajat kertomassa lauluillasta heidän kirkollaan, houkuttelivat mukaan laulamaan. Koska meidän edellinen keikkareissu meni harkoille, ja kun musiikkimiehiä oltiin, niin kai laulaa saa, joten lähdettiin vapaakirkolle. Käytiin muutama kipale laulamassa, mutta ei vanhaa holvikirkkoa ei laulettu, joka oli Samin bravuuri. Kun sitten lähdettiin pois, saatiin lahjaksi harmaat välihousut.
Menimme takaisin kuppilaan, mistä läksimme. Kuppilassa Sami huusi, "se joka ostaa hänelle kaljan saa uudet välihousut", ostajia oli ja Sami sai kaksi ilmaista kaljaa, kiitos vapaakirkon. Yöksi menimme sitten kurssikeskuksen asuntolaan, siellä tytöt olivat tosiaan mukavia, kuten Sami sanoi. No sehän nyt tiedettiin, että tytöt on mukavia, jos eivät satu olemaan lesboja. Minun täytyy tunnustaa että olin silloin naimisissa, mutta jotenkin se vaimo vaan pääsi unohtumaan, muisti on ollut jo nuorenakin välillä??? Niin tämä Sami oli artisti eli laulusolisti eri yhtyeissä 70 ja 80-luvulla, hyvä laulaja olikin. Meillä on paljon hyviä yhteisiä nuoruuden muistoja. Hän ajelee nykyään erään kaupunginkatuja sähköisellä pyörätuolilla. Oli sanonut nuorimmalle veljelleni, että haluaisi nähdä minut vielä ennen kuolemaansa. ja käydä läpi ne elämän (siis elämän, me kun elettiin) parhaimmat muistot vielä kertaalleen kanssani lävitse. En kuulema oo vittumainen jätkä? No kelle oon kelle en! Sehän ei ole minusta kiinni.

PONTIKKAA JA VENEILYÄ

Tuli muutaman kerran keiteltyä pontikkaa. Eräänä kesänä 80-luvun alkupuolella lupauduin vaimoni pikkuveljen kanssa kunnostamaan appiukolle ja anopille mökkiä. Vaimon kotipaikalla oli suoritettu sukupolven vaihdos. Joten entinen isäntä ja emäntä saivat häädön. Heille oli ostettu pieni mökki. Siihen mökkiin täytyi tehdä täydellinen remontti ja rakentaa uusi laajennusosa. Toimin vaimon pikkuveljen kanssa remontin ja laajennuksen pääasiallisina tekijöinä, eräs vanhempi kirvesmies toimi valvojana.
Vaimon pikkuveli vuokrasi naapurikylästä, metsän keskeltä hyväkuntoisen autiotalon, talon pihapiirissä oli sauna, pieni navettarakennus, liiteri, kaivo ja paskahuussi.
Sauna oli hyvä kuntoinen. Joten ajattelimme keitellä siellä vähän pontikkaa. Kaikki tarvikkeet pontikkatehtaan tekemiseen löytyi sieltä maatilalta, jossa sukupolven vaihdos tehtiin. Minulla oli aikaisempaa kokemusta pontikka tehtailusta, joten valmistin putket, pillit ja säiliöt. Kannet teimme puusta ja tiivisteenä käytimme leipätaikinaa. Samalla kun remontoimme mökkiä, niin valmistimme ne kannet. Juuri silloin kun olimme niitä kansia tekemässä tuli kirvesmies tarkistus käynnille, katsomaan onko kaikki oikein ja kunnolla tehty. Se vähän aikaa katseli siinä rakennuksen lattialla olevia kansia, kysyi sitten "mitäs ne nuo on", sanoin että "paskahuussin repijänkansia".." menevät tuonne mökille. Kirvesmies hymähti ja virnuili epäuskoisesti "vai paskahuussiin". Taisi tietää mihin ne oli tarkoitettu, hän oli raittiusmiehiä.. Vaimoni teki leipätaikinan tiivisteeksi. Pontikan pääraaka-aineena käytettiin pakastettua perunaa. Ja hyvää tuli.
Ensimmäinen erä valmistuttua ensimmäiset tiputukset heitettiin menemään (metanolia), ja loput pullotettiin. Kun kaikki oli tiputettu ja pullotettu, niin laitettiin ne jemmaan odottamaan viikonloppua.
Viikonloppuna oli tanssit kylän nuorisoseurantalolla. Mekin olimme sinne lähdössä. Olimme sopineet aikaisemmin kylän taksi kanssa että tulee metsämökille tiettyyn aikaan. Taksi tuli ja lastasimme sen peräkonttiin pontikat ja ajelimme nuorisoseurantalolle tansseihin. Nuorisoseurantalolla ajoimme talon takapuolelle, takahuoneen ovelle. Otimme takakontista muutaman pullon pontikkaa. Sovimme taksikuskin kanssa että tulee tanssien loputtua hakemaan meidät. Taksimiehelle annoimme luvan myydä pontikkaa, jos viinan tarvitsijoita on, rahat hän saa pitää itse.
Menimme nuorisotalon takahuoneeseen, tansseissa soittava yhtye oli minulle tuttu.
Yhtye soitteli ja porukkatanssi. Me (minä, vaimo ja hänen veli) takahuoneessa odottelimme yhtyettä tauolle, maistellen samalla pontikkaa.
Yhtyeen tauolla sitten porukalla maisteltiin pontikkaa, paitsi hanuristi. Hän ajoi keikka-autoa, joten hän ei maistellut meidän mainiota juomaamme.
Pojat ottivat lavalle mukaan limsapulloihin pontikkaa. Toisella yhtyeen tauolla huomasi jo että pontikka rupesi vaikuttamaan. Sillä takahuoneesta lavalle meneminen alkoi tuottaa vaikeuksia. Basisti ratkaisi ongelman vetämällä piuhan vahvistimesta takahuoneeseen, sieltä käsin sitten soitimme basistin kanssa vuorotellen bassot. Rumpali yritti vielä mennä rumpujensa taakse, mutta kaatui niiden kanssa pitkin lavaa. Oli hyvä että hanuristi oli myös autokuskina, sillä hän pystyi soittelemaan yksin viimeisen setin. Laulusolisti yritti käydä laulamassa muutaman kappaleen loppuillasta, mutta hanuristi käski hänet pois. Kyseessä kun ei ollut mikään kapakan karaoke ilta, jossa laulu intoa on mutta??? Tanssit päättyivät klo 01 mutta olimme vielä klo 04 siellä. Istuttiin takahuoneessa ja nautittiin pontikkaa. Talonmies (joka oli nainen ja meidän tuttu) kävi muutaman kerran pyytelemässä meitä poistumaan, hänen täytyi päästä nukkumaan. Sanoin että soita taksi niin me lähdetään ulos, taksi kävi jo tanssien loputtua, niin kuin oli sovittu. Sovimme silloin että soitamme kun tulee uudestaan. Myös hanuristi hoputti muita soittajia lähtemään, mutta lähtö vain viivästyi.
Menimme sitten ulos porukalla odottamaan taksin tuloa, olin luvannut yhtyeelle matkajuomaa taksin takakontista..toivottavasti sitä on siellä. Taksi tuli ja juomaa oli neljä pulloa. Annoin ne kaikki yhtyeen pojille. Meille oli muutama pullo metsämökillä. Taksi oli myynyt muutamia pulloja, menekkiä olisi ollut enemmänkin, hän ei kaikkia kuitenkaan myynyt, mikä olikin viisaasti tehty. Tämä yhtyeen laulusolisti oli erään ison olut tehtaan laboratoriossa töissä, hän vei tätä meidän pontikkaa sinne työpaikalleen ja testasi sen. Tulos. Hyvin pudasta ja vahvaa pontikkaa, tällaisen viestin hän lähetti meille, erään ravintolan kautta.
Teimme sinä kesänä kolme satsia pontikkaa ja kaikki meni. Tämä oli sellainen "kokeillaan huvikseen projekti" ei me mitään pahaa tehty, eihän?. Niin ja se uusi asunto anopille ja appiukolle valmistui suunnitellusti. Siitä tuli muuten hyvä. Tein heille sen asunnon rappusiin bonuksena takometalli koristekaiteet.



Joskus kavereitten kanssa innostuin ottamaan kuppia reilummin, mutta vain silloin kun tiesi ettei työ häiritse kupin ottoa. Kun olin itse ravintola alalla (oli vaimon kanssa muutama oma ravintola) niin minulla oli tällainen ottoilta kahden kaverin kanssa. Ne kaverit olivat älykkö jape, joka ei koskaan tehnyt mitään oikeita töitä, hän oli ylioppilas, ja aloitti teologian opiskelut aikomuksenaan valmistua papiksi. Mutta opinnot jäivät kesken, kun tuli linnaan kutsu. Ei kuitenkaan presidentin linnaan, vaan Sukevalle. Japen mielestä papin homma oli kuin hänelle luotu. Uskonto on täyttä huijausta ja sen hän hallitsee. Mielestäni hän ei koskaan tehnyt mitään vakavaa rikosta. Ainoastaan huijasi ja tehtaili petoksia, sitten sivuhommana teki pari kassakaappi murtoa. Hän oli istunut vankilassa kuusitoista vuotta (16) näitten tekosiensa takia. Toinen kaveri tässä minun illanvietossa oli keke, saakelin hyvän näköinen rakennusmies, siis hyvän näköinen naisten mielestä. Tätä synnynnäistä lahjaansa keke käytti siekailematta hyväksi naisten keskuudessa. Kerran kun istuimme kapakassa, niin häneltä tuli humalainen mieshenkilö utelemaan,- miksi hän ei ole avioitunut, luulisi tuolla kropalla vaimon saavan-, keke vastasi, - ei  tässä omaa akkaa kerkiä, kun aika menee muitten ukkojen kiimaisia akkoja naidessa -. Niin siis olin näiden kahden kaverin kanssa iltaa istumassa. Illan aikana jape sai idean, hän ehdotti että lähdetään käymään yhdellä huvilalla, siellä on paljon laatujuomia, hänellä on avaimet sinne. Eihän meillä juomista puutetta ollut, että sen takia olisi huvilalle pitänyt lähteä. Mutta kun on humalassa, niin silloin tehdään humalaisen älyttömiä päätöksiä. Jape kertoi ettei sinne huvilalle ollut pitkämatka, ajoi vain satamasta suoraan järvenselän poikki vastarannalle, vene on satamassa, jolla "liidämme" sinne huvilalle. Lähdettiin siitä sitten kävelemään satamaan, sen enempää miettimättä. Soitin matkan varrelta puhelinkopista meidän ravintolaan, vaimo oli siellä "pomotus" vuorossa. Käskin tekemään hyvät sapuskat kolmelle hengelle, me mennään veneilemään. Pyysin japea hakemaan ne sapuskat sieltä ravintolasta, jape haki ne. Vaimoni oli laittanut muovisen pesuvadin täyteen ruokaa, siinä oli ranskalaisia, salaattia, kinkkua, makkaraa ym ym herkkuja. Satamaan tultuamme jape läksi hakemaan venettä. Käveli kohti rantaa, jossa oli monenlaisia hienoja veneitä. Hetken päästä hän tuli takaisin rantavedessä kävellen, vetäen perässään yhden hengen kilpavenettä, pientä mäkärää. Meiltä keken kanssa pääsi nauru, se oli hupaisa näky, hyvä vitsi. Keke sai naurunsa lomassa kysytty, tuollako me järvenselkä ylitetään. Niin niin, miksi ei, mitä vikaa tässä on sanoi jape ja lisäsi, kyllä tällä yksi järvenselkä ylitetään. ei mitään ongelmaa. Sanoin, elä helevetissä pelleile. Uskokaa nyt, tällä me mennään, jape tiuskasi. Kenes tuo vene on, kysyi keke, jape sanoi se olevan yhden tutun kaverin. Kertoi ajaneensa kyseisellä mäkärällä? Joten hän osaa sillä ajaa. Me päätettiin sitten lähteä sillä mäkärällä. Suunniteltiin miten liikkeelle lähtö tapahtuu. Mäkärän kyytiin ei voinut mennä kuin yksi, silloin kun se on paikallaan, se uppoa jos siihen muita menee. Siinä mäkärässä vain kuski makaa mahallaan veneen pohjalla. Teimme tällaisen liikkeelle lähtö suunnitelman, vene vietiin kahden pitkän laiturin väliin, niiden alkupäähän, ruokavati tietysti ensin veneen sisälle keulaan. Jape asettui kuskinpaikalle mahalleen makaamaan, ja moottori käyntiin. Minä ja keke menimme laiturien loppupäähän, toinen toiselle laiturille. Jape läksi liikkeelle, hyppäsimme kyytiin kun hän oli meidän kohdalla, hyppäsimme veneen "siiville", toinen toiselle puolelle moottoria istumaan.  ja yritimme saada jonkinlaisen otteen japesta sekä veneen kopanreunasta, jotta pysymme kyydissä, tähän "kiinnittymiseen" oli aikaa vain pari kolme sekuntia, jos töpeksi kauvemmin niin vene ehti upota, Mutta kaikki onnistui ja jape laittoi "ökyä pesään" eli kierrokset täysille. Sitten  me "liitelimme" yli järvenselän vaatteet märkinä, koska vettä roiskui niin maan perusteellisesti veneen "liidellessä", Tosiasiassa vene kulki perä just ja justa pinnalla, mutta kuitenkin kovaa vauhtia, ja keulapystyssä. Kun järvenselkä oli ylitetty ja lähestyimme huvilanrantaa aikamoisella haipakalla, niin jape ilmoitti ajavansa täysillä mahdollisimman lähelle rantaa, sitten äkkiä kone seis, ja vene uppoaa, samalla pysähtyen kuin seinään. Me kylläkin kastumme, mutta ei hätää, olemmehan rannassa. Me päästiin rantaan ja kesä kuivasi vaatteet. Mäkärävene jäi rantaveteen, veden alle, vain moottori ja vähän keulaa näkyi. Menimme huvilan sisälle, se huvila oli tosiaan huvila, ei mikään mökki, vaan oikea luxus huvila.  
Siellä sitten aloimme niitä laatujuomia maistelemaan sekä ruokavadin antimia nauttimaan. Niin kai se oli mennyt koko yö? Minulla kun ei muuta muistikuvaa huvilla olosta ole. Seuraava muistikuva on vasta seuraavalta aamulta, kun olimme kaupungissa rautatiesillan alla soutuvenettä rantaan vetämässä. Siinä rannassa jape ja keke innostuivat ottamaan vähän mittaa toisistaan (riitaa tuli naisesta, japen silloinen vaimo kun oli keken entinen porausalusta). Mutta siitäkin selvittiin hengissä ja pahaa oloa menimme hoitamaan juottolaan. Myöhemmin selvisi että tämä vati, mihin vaimoni oli ne ruuat laittanut, oli koiran ruoka-astia. Huvilan-, sekä mäkäräveneen omistajat jäi minulle hämärän peittoon, eli ei tietoa kenen huvila ja kenen vene. Mutta asialla olikin jape, joten se siitä. Me keken kanssa vain "liitelimme" siivellä. Tämä tällainen veneellä ajelu ei varmaan onnistuisi selvin päin, eikä sitä uskaltaisi edes yrittää silloin. Mutta mehän olimme silloin humalassa. 

Näitä erilaisia extrareissuja tuli japen kanssa tehtyä useita, Esim, kerran reissullamme mersu vaihtui aamu yöllä huoltoasemalla bemariin ja taskut täynnä rahaa matka jatkui, Kerran Skoda käännettiin katolleen puroon kun siitä bensa loppui.

Jape meni myöhemmin naimisiin yliopiston opettajanaisen kanssa, he perustivat asuntolan ja ostivan muunmuassa sitä varten kaksi kerrostaloa. Lentelivät yksityiskoneella lomailemassa Saudi-Arabiassa ym.

KAPAKASSA -  TISKIN MOLEMMILLA PUOLILLA

Korso tunnettiin 70-luvulla villinäläntenä, ainakin joissakin piireissä. Muun muassa eräässä kapakassa huijattiin asiakkaita. Työkaverini meni tilipäivänä tähän kyseiseen kapakkaan ryyppäämään, sillä seurauksella että rahat hävisi. Kuukauden palkka, juomalla sitä ei ollut mahdollisuutta kokonaan tuhlata. Kaveri tiesi tämän kapakan maineen ja häntä oli varoitettu maksamasta siellä juomiaan isoilla seteleillä. Kaveri kiroili ja syytti kapakkaa rahojensa viemisestä. Mutta oliko asia näin. Päätimme ottaa siitä selvää. Menin lauantai iltana yhdessä parin kaverin kanssa tähän tiettyyn kapakkaan. Teimme jo ennen kapakkaan menoa suunnitelma, että me kaikki otamme juomaan reippaaseen tahtiin, tai tilaamme kaikille juomaa, mutta kaksi meistä vaan juo niitä. Yksi vai näyttelee juovansa tilaamiaan juomia, hän hoitaa kuitenkin kaikkien juomien maksut. Tähän humalaista näyttelemään valittiin työporukkamme paras ja suulain "näyttelijä", hän oli jo luonnostaan sellainen kuin olisi syntymähumala koko ajan. Jo heti alkuillasta alkoi rahaa häviämään. Systeemi oli heillä tällainen.Kun tarjoilija toi pöytään tilaamamme juomat ja lasku joka oli esim 35 mk, humalaista näytellyt kaveri antoi tarjoilijalle 100 mk ja tarjoilija läksi käymään kassalla, tuli kohta takaisin tuoden palautusrahat 15mk (50mk puuttui). Tässä vaiheessa emme vielä puuttuneet asiaan mitenkään. Tilattiin vielä muutaman juomaa lisää, osa maksettiin tasarahalla ja pari muuta tilausta isommalla setelillä, ja näistä palautusrahasta puuttui aina osa, siis virheestä ei voinut olla kyse. Kutsuimme tarjoilijan paikalle, kysyimme häneltä, miksi rahasta vastataan aina väärin. Tässä vaiheessa myös humalaista näytellyt kaveri kertoi olevansa selvin päin. Tarjoilija sanoi hetkinen, ja poistui paikalta, palaten sitten portsarin kanssa. Yritimme keskustella asiasta heidän kanssaan, mutta se ei onnistunut. Porstsari käski vain meitä poistumaa kapakasta, emme suostuneet tähän, vaan halusimme rahamme. Mitään virhettä ei ollut tapahtunut, portsarin mukaan. Mutta kun emme suostuneet lähtemään kapakasta ennen kuin olemme saanet rahamme, joten henkilökunta soitti poliisit paikalle. Nämä poliisit sitten saattoivat meidät ulos kapakasta. Saimme myös elinikäisen porttikiellon kyseiseen kapakkaan. Kaikki ei mennyt aivan oikein, mutta poliisit olivatkin Korsosta, me emme.


Minulla oli myös vaimoni kanssa muutaman vuoden kolme omaa ravintolaa, kaikki eri paikkakunnilla. Isoin ravintoloista oli erittäin suosittu, asiakkaita oli paljon. Työskentelin siellä myös itse juomanlaskijana.. Kun olimme sulkemassa ravintolaa, ja asiakkaat poistuivat ravintolasta. Niin melkeinpä aina joku naisasiakas pyysi siinä ravintolan ovella minulta lisäpalveluna kyytiä asunnolleen. Monesti suostuinkin tällaiseen lisäpalveluun, mutta vain silloin kun vaimoni ei ollut työvuorossa. Varmaan ymmärrätte miksi en voinut silloin lähteä ketään kuskaamaan, kun vaimo oli paikalla. Sillä tiesin näillä kyytiä pyytäneillä naisilla olevan muutakin mielessä. Ja juuri siksi läksinkin aina mielellään heitä kyyditsemään, kun se vain oli mahdollista. Kyydin pyytäjän täytyi kuitenkin olla makuuni sopiva, hyvän näköinen ja muutenkin mukavan tuntuinen nainen, iällä ei ollut väliä. Kun pääsimme kyydittävän kotipihalle. Niin yleensä nainen pyysi asuntoonsa, joissakin harvoissa tapauksissa nainen saattoi kysyä, mitä kyyti maksaa, ja alkaa kaivaa käsilaukkuaan kuin muka etsien rahaa. Todellisuudessa tällaisten naisten kohdalla, vain naisen rohkeus petti, vaikka olivat nauttineet rohkaisua. Osasin lukea naisten ilmeistä ja eleistä, mitä ne todellisuudessa ajatteli, joten kysyin, oliko hänellä kenties jotain muuta mielessä. Pientä hämmästynyttä vilkuilua ja hymyn pilkahdus naisella ja sitten, no joo yksin minä tuolla asustelen, tai jotain sen tapaista... selittelyä.
Siellä asunnossa jotkut tarjosivat juomaakin, ja minä väsynyt kun olin töitten jälkeen, sortui ottamaan juomaa, hahahaa!. Siinä sitten saattoi käydä niin, että kotiinkuljetus venähti jopa aamu tunneille asti, tätä tapahtui usein. Kun sitten menin kotiin, niin vaimo vannoi kostoa, ja kostohan on suloinen. Koston hän suoritti oman reissun muodossa. Tällaista se avoin liitto on. Mustasukkaisuus mitä se on??? Jos itse teet jotain, miksi se olisi kiellettyä toiselta, näissä meidän tapauksissa puolisolta. Minua ei nämä reissut ei pahemmin haitanneet. Enemmänkin haittasi ja vitutti se kun tutut tai jopa tuntemattomat tulivat kertomaan minulle vaimoni reissuista. Kenen kanssa ja missä oli. Usein jouduin oikomaan heidän kertomuksiaan, niitä heidän suuria paljastuksiaan. Koska asiakohdat ym eivät aina pitäneet paikkaansa. Sen jälkeen sainkuulla olevani hullu, ja alkoivat räkyttää, tähän tyyliin - Akkas ei osaa muuta kuin persettään levitellä, ja sinä hullu et välitä mistään mitään, antaisit edes turpaan akkaasi -. Tavallinen suomalaisen miehen kommentti. Mutta vapaudesta ei saa kuitenkaan liikaa innostua. Sillä yksi vieras pillu päivässä, riittää kyllä pitämään oman akan loitolla. Tuon olen yrittänyt pitää mielessä, kohtuus kaikessa.


Tältä ravintola ajalta on muistissa myös tällainen tapaus, ja liittyy tuohon räkyttämiseen. Olin eräässä ravintolassa istumassa (en omassa). Siihen pöytäni viereen tulla tupsahti nuorimies. Näin hänet jo ravintolaan tulle, moikkasin hänelle ja hänen kaksoisveljelleen, he nojailivat parin muun kaverin kanssa baarintiskiin. Tämä pöytäni viereen tullut nuorimies rupesi kornuamaan rahaa tai juomaa, sanoin ettei tule mitään. Siitä se sitten innostui ja alkoi räkyttämään vaimostani, tuollaisia saman tyylisiä juttuja, millaisista kerroin tuossa oikaisemassa jutussa. Nousin ylös ja vetäisin kaveria turpaa. Se riitti ja hän läksi pois. Kun olin siinä aikani istunut, niin läksi kävelemään kotia, lähtiessäni huiskautin heipat baari tarjoilijatytölle. Kun oli kävellyt öistä katu parin korttelin verran, niin osuuspankin nurkan takaa hyökkäsi nämä kaksoisveljekset ja heidän pari kaveriaan kimppuuni. Vetivät käteni selkäni taakse ja painoivat pääni alas, tarkoituksenaan juntata minua sitä osuuspankin tiiliseinää päin. Mutta sen kummempaa ei ennättänyt tapahtua, kun nurkan takaa poliisin maija kurvasi paikalle. Poliisit ottivat kaksoisveljekset ja heidän kaverit kyytiin. Kysyivät sitten minulta, kotiinko olet menossa, sanoin että juu. Kysyin, mistä he arvasivat tulla paikalle, vai oliko vain sattumaa. Poliisi kertoi että heille soitettiin tuolta ravintolan baarista, että siellä on pieksämismeiningit yhdellä porukalla. Baarin tarjoilija tyttö oli kuullut, kun porukka oli suunnitellut minun pieksämistä. Sitten kun olin lähtenytravintolasta, niin tämä porukka oli lähtenyt perääni. Baarin tarjoilija tyttö tiesi missä asun, joten hän oli osannut kertoa, poliisille mahdollisen reitin mitä kävelen. Joten he osasivat tulla paikalle. Poliisit kysyi, onko mitään vaateita, sanoin että ei. He sanoivat ajeluttavansa kyytiin otettua porukkaa vähän aikaa, että kerkiä kotia, ottavat heiltä tiedot ylös ja päästävät ne pois. Minua vitutti sen verran että en mennytkään kotia vaan siinä lähellä olleeseen pubiin. Seuraavan päivänä veljekset tuli meidän ravintolalle ja pyysivät anteeksi, sanoin ok asia kunnossa. He olivat ennen tätä tapausta ja tämän jälkeenkin meidän vakio asiakkaita, 


Kerran Helsingin reissullani päätin käydä tutustumassa Fennia ravintolaa, tähän joka vanhoissa suomalaisissa elokuvissa on usein tapahtumapaikkana. Fennia oli hieno ravintola, vessassa oli parturi, joka leikkasi hiukset tai parran, häneltä myös sai partavettä, deodoranttia, koko putelia ei tarvinnut ostaa, siltä sai pari suihkaisua, pientä maksua vastaan. Menin saliin ja siellä pöydän luo, jossa istui yksin nuorimies, tervehdin häntä ja kysyin, onko vapaata. Vapaata oli, joten istuin pöytään ja tilasin vodkan vichyllä. Pöydässä istuvalla miehellä näytti olevan samanlainen juoma. Mies pöydässä nosti lasiaan minuun päin, nostin omaani ja kilistelimme. Sitten mies sanoi, melkein samanlainen juoma, mutta lasistani puuttuu vodka. Sitten hän kysyi, saako hän kertoa ja ehdottaa yhden jutun. Sanoin, siitä vaan anna tulla. Hän kertoi ettei hän juomissaan yleensä ole alkoholi, ainakaan vielä tässä vaiheessa iltaa, hän juo vichyä jäillä. Hän kertoi myös olevansa tavallaan töissä, ja nauroi sitten. Kertoi olevansa metsästäjä, ja metsästävänsä varakkaita vanhempia naishenkilöitä, kertoi edellisen kahden viikon duuninsa loppuneen just. Nyt pitäisi löytää uusi duuni, koska on rahaton, vain muutama markka taskussa. Hän ehdotti että kun hän on tällaisen sopivan naisen löytänyt, niin hän ensin tanssittaa sitä, pyytää sen sitten pöytäänsä, tässä tapauksessa meidän pöytään. Naisilla on yleensä oma alkoholipitoinen juoma mukanaan. Metsästäjä on juovinaan vodkaa vichyllä. Naiset yleensä pyytää, anna minä maistan, mitä sinä juot ja maistavat hänen lasistaan. Hän antaa vodka lasin naiselle, samalla lirkuttelee. Mutta ongelma on siinä, kun hänellä on vain vichyä lasissaan. Sovittiin että istumme pöydässä vastatusten, juomamme ovat siinä keskellä pöytää vierekkäin. Minun vodka lasi, hänestä katsoen vasemmalla puolen. Hän itse ryyppää pelkkää vichyä jäillä (humalassa ei töitä tehdä). Jos nainen haluaa vodkaa, niin hän tarjoaa sitä minun lasista. Laseistahan ei erota päällisin puolin kumpaa on kummassa. Tällaisen pelin tiesinkin kuuluvan hänen ammattiinsa. Ymmärsin kaveria hyvin, ja aina ihmisiä on autettava pääsemään ammatissaan eteenpäin. Joten sanoin, minulle sopii mainiosti. On siinä mahdollisuus toisinkin päin käydä, hän aprikoi, eli jos nainen tarjoaa hänelle vodkan vichyllä. Metsästäjä pyysi että sellaisessa tapauksessa hakisin pelkän vichyn jäillä siihen pöydälle. Hän joisi sen vichy ja minä saisin se naisen hänelle tarjoaman vodkan, mutta tätähän nainen ei saisi tietää. Yksin kertainen juttu, mutta vaikuttaa monimutkaiselta ainakin suunniteltaessa. Työt on aina suunniteltava hyvin etukäteen. Metsästäjä sanoi että saan illanmittaan maksun tästä kaikesta. Hän löysikin sopivan naisen melko nopeasti, nainen oli juhlatuulella joten juttu luisti meidän pöydässä mukavasti ja oli hauskaa. Metsästäjä esitteli minut naiselle kaverinaan, sanoi jopa nimeni Kim Holmi, joka ei kylläkään ollut oikeanimeni. En ollut tuota nimeä ennen kuullut, mutta olin sen illan Kim. Aina kun piti jotain "veistellä/keksiä" niin metsästäjä iski minulle silmää, ja minä yritin parhaani mukaan keksi tilanteeseen jotain järkevää, mikä edisti metsurin ammatillisia pyrkimyksiä. Kun kello oli yli puolenyön niin metsästäjä ja nainen alkoivat tehdä lähtöä naisen asunnolle. Lähtiessään metsästäjä kiitti ja sanoi hoitavansa, sen mitä oli luvannut. Nainen kävi lähtiessään halaamassa minua, antoi jopa suukon suulle, sitten he poistuivat. Sitten tapahtui se, mitä metsästäjä oli luvannut, minulle tuotiin pöytään vodka vichyllä. Näytin tarjoilijalle että minulla on vielä entistä, enkä ole uutta tilannut. Teille on jo maksettu viisi vodka vichyllä etukäteen. Pariskunta joka istui pöydässänne, maksoi ne lähtiessään. Istuin siinä ja kuuntelin musiikkia, jota orkesteri soitti sekä nautin vodkaa vichyllä. Arvelin etten kerkiä/ jaksa millään kaikki viittä vodkaa juoda, jotka oli jo maksettu. Mutta apu saapui pöytääni päihtyneen naisen muodossa, ihan kivan näköinen apu olikin. Hyvä tarkoitushan sillä naisella oli pöytääni tulla, sen verran humalassa oli että sanoi heti, mitä hän haluaa. Sanoin että saamasi pitää. Joimme ensin ne minulle etukäteen maksetut vodkat pois. Sitten läksimme toteuttamaan naisen toivetta. Mutta ensi piti käydä stadionin majalla. Otettiin pimeä taksi, joka oli vanha pösö 404. Majalta kävin hakemassa tavarani, sitten ajoimme takaisin Fennian luokse. Menimme fennian nurkan takana olevaan matkustajakotiin. Jossa yövyimme, mutta emme kuitenkaan nukkuneet, oli muuta touhua, toiveen toteutusta. Aamupäivästä sitten poistuimme sieltä, läksimme eri suuntiin, kumpikin omille jutuillemme, ja ah niin tyytyväisinä.


Olin iltaa istumassa kotikaupungin seurahuoneen baarissa, tanssiravintolan puolella oli esiintymässä yksi Suomen tunnetuimmista tango laulajista. Nojailin baaritiskiin ja naukkailin vodkaa. Viereeni tuli nainen, hän huikkasi baarimikon luokseen ja tilasi juoman itselleen. Nainen näytti jotenkin tutulta. Nainen vilkaisi minua "syrjäsilmällä", kääntyi kuitenkin heti uudelleen katsomaan tarkemmin. Kysyi sitten, anteeksi mutta oletko sinä ...... Vastasin, kyllä olen. Katsoin tarkemmin naista, ja kysyin, oletkos sinä Raija. Olenhan minä, vastasi hän. Siinä sitten käytiin läpi ne tavanomaiset jälleen näkemis höpötykset ja halaukset läpi, kylläkin vähän korostetusti johtuen jo nautituista juomista, sitten Raija pyysi minua siirtymään hänen pilttuuseen, baarin nurkkaan. Illan aikana kävimme välillä tanssimassa, ja juteltavaahan meillä riitti, olihan yhteisiä muistoja, hauska ilta oli. Seurahuoneen pippaloiden loputtua, käväisimme läheisellä grillillä syömässä, sieltä sitten Raijan asunnolle. Asunto oli lyhyen kävelymatkan päässä seurahuoneelta ja oli kimppakämppä. Raijan lisäksi kämpässä asui kaksi tyttöä. Nämä tytöt näin vilaukselta siellä seurahuoneella, istuivat hetken meidän seurana, mutta vain hetken, sillä tytöillä oli vauhtipäällä, - täytyi löytää ja saada -! Heti sinne kämppään astuessani, aistin ettemme olleet kahden, siinä huoneessa. Valoja ei sytytetty, oli pimeää. Kuului erinäisiä ääni, ne ei olleet kidutusääniä, eikä kuorsaamista! Äänet ei häirinneet meitä, vaan jopa innosti meitä tuottamaan samanlaisia ääniä. Aamulla sitten herätessäni huomasin, että kämppä käsitti vain yhden ison huoneen sekä pienen alkovi keittiö. Raijan sänky oli sen ison huoneen yhdellä seinustalla, heti oven vieressä. Vastakkaisella seinustalla oli leveä vuode, jossa nämä seurahuoneella tapaamani kaksi tyttöä loikoilivat. Siinä samassa sängyssä tyttöjen keskellä, aamu venyttelyään suoritti myös joku mies. Kun venyttelyt ym aamutoimet oli suoritettu, ja  aamukahvit juotu sekä juteltu niitä näitä, siinä vierähti sellaiset pari tuntia. Sen jälkeen minä sekä tämä toinen mies läksimme pois, suukkoja ja heippoja vielä siinä lähtiessä. Lähtöä tehdessämme tämä toinen mies antoi tytöille valokuvansa, nimikirjoituksella. Minulla ei ollut antaa mitään valokuvaa, nimikirjoituksen olisin voinut kirjoittaa vaikka sanomalehden nurkkaa, mutta tytöt eivät sitä pyytäneet. Mikä mies se toinen oli kun valokuvien kanssa kulki, ja niitä jakeli. Hän oli se tunnettu tangolaulaja sieltä seurahuoneelta. Nyt jo edesmennyt, hän oli ukkomies, jos sillä nyt mitään merkitystä on.


KYLILLÄ

Olin jo nuorena kotikylälläni erikoinen tyyppi, miksi? Ensinnäkin pukeuduin muodikkaasti, samanlaisia vaatteita ei niiltä seutuvilta toisia löytynyt. Minut yritettiin vaatetukseni takia leimata "hiveloksi", kateellinen toppatakki porukka yritti tätä leimaamista. Se oli sitä aikaa kun kaikilla miehillä piti olla toppatakki ja teryleenihousut upslaakilla sekä valkoinen kauluspaita. Näin se varmaankin oli kaikkialla maaseudulla, kylissä ja kaupungeissa. Erikoista oli kyläläisten mielestä myös se kun en harrastanut esim kalastusta enkä metsästystä, en kehunut voimillani, enkä kulkenut nyrkit pystyssä, perkele anna kun minä, tyyliin. Tarkoitan tällä voimilla retostelua. Minun harrastukseni olivat enemmänkin luovuutta, taitoa sekä ajatusta vaativia, ainoa urheiluksi luettava harrastus oli nyrkkeily, sitä harrastelin muutaman vuoden. Se että toppatakki porukka nimitteli, ei minua haitannut tippaakaan, ainoastaan sillä oli väli, mitä tytöt ja naiset ajatteli. Olihan mukavampi mennä esimerkiksi kapakkaillan jälkeen tytön kämpälle, ja hänen viereensä. Kuin jonkun toppatakki pojan kämpälle, tiedä sitten mitä siellä tapahtuisi? Sitä en voi tietää, koska en yöpynyt toppatakki poikien kämpillä, enkä muidenkaan poikien/miesten kämpillä. Helsingissä en erottunut massasta, siellä toppatakki oli merkki maalaisuudesta, olit heinäkenkä ja turpaan tuli. Äitini oli Helsingin tyttöjä, jossa hänen sukunsa asui siellä, joten minäkin siellä paljon oleskelin, ja vaatteeni sieltä hankin.


Kotikylä oli huippupaikka. Jos ei nyt oteta huomioon tätä, erilaisuutta ei hyväksytä asennetta. Kerron nyt muisteloita tältä kylältä ja joitakin juttuja jotka jotenkin liittyy tähän kylään.
Kylälle tuli iltaisin ja viikonloppuisin nuorisoa muilta kyliltä sekä kaupungista. Kaupunkilaiset tulivat yleensä, vain tappelu mielessä. Se nahistelu oli tavalla suosituin harrastus nuorison ja vähän vanhempien keskuudessa. Meni minne vaan, niin aina muutama mättely oli. Kirkossa nyt ei varmaankaan mätelty. Kirkossa en käynyt, joten luulen että siellä vain kaatuiltiin ja ihme parannuttiin.
Eräänä iltana kylälle saapui kaupungista moottoripyörä porukka, rähinät mielessä. Ne ajeli Jawa ja MZ pyörillään edestakaisin kylänraittia, herjoja huudellen. Välillä ajoivat työväentalon pihaan kaasuttelemaan pyöriään. Pitäisiköhän niitä käydä jututtamassa, tuumasi työväentalon baarissa jehu. Jehu oli aina valmis tappelemaan, hän ei ollut mikään riidan jauhaja eikä tappelujen aloittaja, mutta isona miehenä osallistui kyllä niihin. Silloinkin jehu kokosi baarista porukan. Läksi porukka kanssa kylänraitille, hakivat läheiseltä pellolta heinäseipäitä ja asettuivat väijyyn tien laitaan, puiden ja pensaiden taakse. Kun moottoripyörä porukka tuli kohdalleen, niin he syöksyi tielle, yrittäen napsia seipäillään motoristeja pyöriensä selästä pois. Jos motoristi sai osuman ja kaatui pyörineen, niin selkäsauna siitä tuli. Sillä kertaa pahiten sai selkäänsä kaupungin hautausurakoitsijan poika, hän joutui käymään paikattavana sairaalassa, ruuvimeisseli oli tehnyt reiän hänen kaulaansa. Tällaisia pieniä yhteenottoja sattuu usein, sekä kylällä että kaupungissa. Jehusta kerron yhden jutun. Kerran hän saapui näyttävästi työväentalolle tansseihin. Bändi soitti ja porukka tanssi, sitten alkoi kuuluu kovaa kopsetta työväentalon eteisestä, jehuhan se siellä oli tulossa hevosella ratsastaen tanssisaliin. Ei rihman kiertämää päällään, tai tuo nyt oli liioiteltua, tosiasiassa oli hänellä hattu päässä. Maalla kun oltiin, niin tanssikansan joukossa oli runsaasti hevosmiehiä, jotka veivät jehun ja hevosen ulos. Jehu häipyi saman tien työväentalolta,ja  kotiinsa kai ratsasti.


Eräänlaista viihdettä oli myös tarjolla kun Jehovan todistajat pystyttivät telttansa työväentalon kohdalle, tien toiselle puolelle. Yksi telttaan menijä istui baarissa, odottaen pääsyä telttaan. Hän oli jo valmiiksi eräänlaisessa "siunatussa tilassa", eli juovuksissa. Hän oli isontalon laiskapoika Kalle, isontalon ainoa lapsi. Nuorempana Kallella oli tapana lähteä kiertelemään kyliä, heti kun kotona alkoi kevät ja kesätyöt. Hän palasi syksyllä kotiinsa kun työt oli tehty. Häntä kutsuttiin kulkuri Kalleksi. Kun vanhemmat kuoli ja Kalle jäi yksin asumaan kotitaloonsa, hän myi vähitellen kaikki pellot ja metsät, tekemättä mitään töitä. Talo ränsistyi, mutta Kalle asui siinä. Tämän tapauksen aikaan Kallella oli jo vanha mies, kulkurireissut olivat jääneet. Mutta joskus hän vielä kylällä pistäytyi, jos sai kyydin. Nyt hän oli saanut kyydin naapuriltaan, käyneet hakemassa jostakin korven kirkasta. Kalle oli sitä maistellut matkalla kylän kaupalle. Kalle oli huomannut teltan, ja kiinnostus jumalan sanaan oli herännyt. Tulivat baariin odottamaan rukoustilaisuuden alkua. Kun rukoustilaisuus alkoi, niin Kalle kiiruhti sinne. Baarista läksi hänen mukaansa mies joka ei ollut kiinnostunut jumalan sanasta, vaan siitä mitä Kallella oli mielessä. He menivät telttaan, istuutuneet takarivin penkille. Kalle oli kuunnellut niitä puheita, sitten heitä oli pyydetty rukoilemaan, Kallekin oli kumartunut rukoilemaan. Saarnamies oli lukenut rukousta pätkä, ja sitten teltassa ollut porukka toistanut saman. Kalle ei ollut toistanutkaan saarnamiehen rukousta, vaan aivan omaa tekstiään, jota hän kovalla äänellä oli paasaamaan. "Hallelujaa hallelujaa Kallella meni liian lujaa, hallelujaa hallelujaa liian lujaa, hallelujaa antakee kallelle pottuja halleluja....", Tämän pidemmälle Kalle ei rukouksessaan päässytkään, kun hänet heitettiin teltasta ulos. Eikä Kalle saanut herätystä, eikä varmaan pottujakaan. Kallella oli varmaankin Jehovan todistajien mielestä mennyt liian lujaa, joka se ei oikeuttanut saamaan "pottu" avustusta. Me jotka tunsimme Kallen ennestään. Tiesimme että jotain extraa on tulossa, joten menimme baarin pihaan kuuntelemaan, mitä sieltä tulee. Kun Kalle sitten heitettiin teltasta ulos, niin me annoimme aplodit hänelle. Näin kerrottuna juttuna tämä tuntuu, ei miltään, mutta kun oli silloin paikalla, niin se oli jees, Jo Kalle itsessään oli hupaisa näky, ja se Kallen ääni siellä teltassa, ja ne hänen puheet, niissä ei huolipainanut


Yksi juttu minua on kaivellut jo reilut 50 vuotta. Tällainen tapaus. Eräänä iltana kun olin siinä kylän baarissa, tai tulin baarille autollani (oli kupla), ja menin istumaan pöytään, jossa oli kylän poikia, muun muassa veljeni. En kerennyt kunnolla painaa persuksiani penkkiin, kun baariin tulla pölähti perässäni kaksi tyttöä, jotka eivät koskaan tavallisesti käyneet siinä työväentalon baarissa, vaikka asuivat siinä vieressä. Toinen näistä tytöistä oli kylän kauppiaan tyttö, he menivät istumaan nurkkapöytään, ja kutsuvat minut sinne. Kauppiaan tyttö pyysi minut kanssaan soittamaan levyjä jukeboxista, tyttö valitsi rakkauslauluja. Huomasin heti että on menossa iskuyritys, puheetkin tytöllä oli sellaiset. Siinä sitten juteltiin vähän aikaa, ja minä annoin tytölle rukkaset, koska ajoitus oli väärä. Minulla oli pari muutakin seurustelu juttua juuri silloin menossa. Tyttö hyppäsi pöydästä ja juoksi itkien ulos, ja se toinen tyttö meni perässä. Tytöt olivat varmaan seuranneet kaupan ikkunasta milloin tulen baarille, ja tulivat sitten perässäni sinne. En sitä asiaa silloin sen enempää miettinyt, johtui varmaan siitä kun sitä toimintaa oli silloin enemmälti. Nyt sitten vanhempana miettii, niitä mahdollisia nuoruuden virheitään. Vielä enemmän aloin miettimään tätä kauppiaan tyttöä, kun kuulin hänen kuolleen auto onnettomuudessa, jossa kuolivat myös hänen kaksi lastaan ja aviomies. Mietin olisiko näin käynyt, jos olisin pitänyt ne rukkaset itselläni, enkä antanut sille tytölle. Olisiko siitä jutusta kehkeytynyt vakavampaa? Jos nyt voisin palata takaisin siihen aikaa, niin en antaisi niitä rukkasia, tytössä ei mitään vikaan, mutta minä. Olin noin vuosi sitten käymässä veljeni kesämökillä, missä olin viimeksi käynyt noin 45 vuotta sitten (eikä muuallakaan oltu tavattu 45 vuoteen), silloinkin 45 v sitten kävin vain saunan sinne kesämökille tekemässä, se sauna oli muuten vielä minun jäljiltä, ja hyvässä kunnossa. Me veljeni kanssa liikuttiin nuorena eri porukoissa, eikä pahemmin juteltu asioista, vaikka asuttiin saman katon alla, ikäeroa meillä on vain vuosi. Esimerkiksi tansseissa ym vastaavissa kuljettiin eri kyydeillä ja eri porukoissa. Isäni kuoli hiljattain (94v), hänen hautajaisissa sitten tapasin siskot ja veljet. Siskoja en ollut nähnyt 30 vuoteen. Ei meillä mitään riitoja ole ollut, mutta mitä sitä jatkuvaan hönttee toestesa luona. Niin siellä kesämökillä käydessäni veljeni kysyi, minkä takia se kauppiaan tyttö rupesi siellä baarissa itkemään, sitäkin oli vaivannut se 50 vuotta. Kerroin hänelle syyn itkuun, eikä siitä sen enempää juteltu. Siinä samalla muisteltiin muitakin tyttöjä, joita tapailimme tai tunsimme nuoruudessamme. Paljastui monta mukavaa sattumaa/juttua, muun muassa sellaisia, että olimme velipojan kanssa seurustelleet samojen tyttöjen kanssa. Velipoika kysyi, tunsitkos sinä sen tytön, vastasin että tunsinhan minä hyvinkin, kun seurustelin sen kanssa, velipoika sanoi, elä perkele, niin hännii. Sama maku meillä veljeksillä on ollu ainakin tyttöjen suhteen, kun samat tytöt ollu kierrossa, eli yksi veli kun jätti niin toinen otti. Onhan siitä silloin voinu olla puhetta tyttöjen kanssa, että oottako työ veljeksiä, mutta se kun on ollut sivuseikka, niin se on mennyt ohi. No tämän jutustelun jälkeen minulle tuli uusi miettimisen aihe. Miksi velipoika kysyi, syytä tytön itkuun? Oliko siinä tapauksessa menossa vaihto, eli toinen veljes kun jätti niin toivottavasti toinen otti. Jos se kauppiaan tyttö olikin sen takia iskemässä minua, kun sillä oli tullut päng veljeni kanssa. Pittää minun kysyä sitä velipojalta 50 vuoden päästä. Tämmöistä se on eläväisen ihmisen elämä, vanhana sitä miettii heilojaan, kun ne oli nuoria, mummoina saavat olla rauhassa.   


Nyrkkeily oli ainoa urheilulaji, jota harrastelin.
Silloin 60-70 luvulla nyrkkeily oli suosittu harrastus, vähän joka paikassa nyrkkeiltiin. Kotikaupungissani oli työväen nyrkkeilijät, ja alajaostoja joka kylällä,. Harjoituksia pidettiin muun muassa työväentaloissa sekä kansakoulujen voimistelusaleissa. Minäkin kävin harjoituksissa, sekä kiersin otteluissa, mutta vain katsojana. Kerran harjoituksissa työväentalolla, nyrkkeilykaverin kanssa sovittiin, että otetaan oikea nyrkkeilyottelu. Oli kehätuomari, sekä tarvittavat henkilöt kehän ympärillä, kylläkin omaa nyrkkeilyporukkaa. Tämä vastustajani oli minua päätä pitempi sekä painavampi, eli ylemmän sarjan kaveri. Ottelu alku sujui hyvin. Sitten toisessa erässä tämän vastustajani löysi aukon suojauksestani, ja tälläsi kunnolla. Se oli sitten, tililulei, en pudonnut, mutta paljoa ei olisi tarvinnut lisää niin olisin, siihen aikaan ei ollut vielä tietoakaan pääsuojuksista. Tämä tyrmäys ei kuitenkaan lopettanut nyrkkeily harrastustani. Oli  muita asioita, joten nyrkkeily jäi vähitellen pois. Mutta nyrkkeily kaverit eivät jääneet pois, pyörin heidän kanssa paljon myöhemminkin, ja aina tapahtui jotain hauskaa. Esimerkiksi muistuu tälläinen pikku juttu. Kerran istui paikallisessa parin nyrkkeilykaverin kanssa. Humalainen voimiensa tunnossa oleva pullistelija, tunnisti seurassani istuvan moninkertaisen nyrkkeilyn pohjoismaiden ja suomenmestarin. Tuli siihen pöydän viereen jelluilemaan, tälle nyrkkeilymestarille. Kale tämä nyrkkeilymestari ei kuitenkaan mitenkään noteerannut sitä kaveri. Siinä se aikansa pullisteli ja läksi sitten pois, kun huomasi ettei kale reagoinut mitenkään hänen pullisteluihin, sanoi vielä lähtiessään kalelle, pelkuri oot. Kysyin kalelta, tekikö mieli kopsauttaa. Älä edes kysy, kulman takana sitten, jos tulee vastaan, missä kukaan ei näe, vastasi kale. Mutta nuihin tavallaan tottuu. Kale oli hyvä hermoinen jätkä, ei koskaan hermostunut, mutta juoppo hän oli.Tällaisia samanlaisia humalaisten pullisteluja sattui aika usein, ja tietenkin paikoissa jossa tarjoiltiin alkoholijuomia, kuten baareissa ja vastaavissa. Piti humalassa näyttää että on kovajätkä, uskaltaa vittuilla nyrkkeilijälle. Kotikyläni naapuripitäjässä oli viisi nyrkkeilijäveljestä, hyviä nyrkkeilijöitä olivatkin. Olin näistä veljeksistä nuorimman, eli Ollin kanssa käymässä kaupungissa, pistäydyimme siellä baariin kahville, niin heti eräs humalainen isokokoinen mies tunnisti Ollin. Se mies tuli siihen pöytämme viereen ja tietysti alkoi heti naljailemaan ja lässyttämään, että mittees ne poijat, pelottaako teitä liikkua täällä yksin, kun ei oo äiti mukana, ja muuta saman tyylistä paskaa. Me siinä hieman nauraa hymähtelimme. Mies vaan jatkoi naljailemista. Olli kuitenkin sen verran reagoi että sanoo siihen, montako teitä on tulossa. Tähän ei jaksanut kuunnella, joten sanoi, häivytkö siitä, vai annanko turpiin. Johon se humalainen, mitä sinä nulikka sanoit, Olli siihen että taijat haluta turpaas, lähetäänpäs sitten tuonne ulos. He menevät ulos, tämä isokokoinen mies ja Olli, joka ei ollut mikään isokokoinen, 60kg sarjassa nyrkkeili. Kohta Olli tuli baariin, käveli sen isokokoisen miehen kavereiden luo, naurahti ja sanoi. Menkäähän katsomaan kaverianne, ettei palellu tuonne pakkaseen, siellä se koisii lumipenkalla. Jos luulette että löin häntä, en lyönyt, ei tarvinnut, vähän vain lapasella läpsäytin, mutta en lyönyt. Porukka läksi eikä heitä sen jälkeen näkynyt. Aktiivi nyrkkeilijät eivät tavallisesti näihin mittelöihin osallistuneet. Mutta Olli nyt kuitenkin kävi läpsäyttämässä.

AUTOHOMMIA

Minun levottomalle ja liikkuvalle luonteelle ei aina vakituinen työpaikka sopinut, keikka hommelit sopivat paremmin. Tein välillä muun muassa erilaisia special remontti hommia rakennus-, ja autoalalla, meni sinne, missä tekijää tarvittiin. Kerran juhannusaatto aamuna minulle soitti puolituttu mies, kertoi että heille kesäloma reissullaan kyläilemään tulleiden sukulaisten kuplavolkkarin moottori oli alkanut pitää omituista"naputtavaa ääntä". Auto pitäisi saada kuntoon illaksi, koska heidän olisi tarkoitus mennä juhannusjuhlimaan kylille. Lupasin tulla katsomaan mikä kuplan moottoria vaivaa. Ajelin sinne paikalle, isäntä ja autonomistaja tulivat siihen maalaistalon pihaan minua vastaan ja mentiin siitä sitten "potilaan" luo. Autonomista laittoi kuplan käyntiin, kuuntelin moottorin ääntä ja sanoin, moottorista on mennyt alapäänlaakerit joten mäntä naputtaa kanteen, siitä seuraa se että mäntä katkeaa ylimmän männänrenkaan kohdalta jos ei vaihda alapään laakereita. Huhu sanoi autonomistaja, koko moottoriko on otettava pois ja purettava, vastasin että niin on, mutta ei se ole ongelma, tässä on muutama tunti aikaa. Mutta pitäisi saada ne uudet laakerit jostain, mutta kaikki varaosaliikkeet ovat kiinni. No siinä porukka alkoi voivottelemaan surkeaa tilannetta, talon naisväki tuli myös ulos ja liittyi voivottelijoihin. Minä en voivotellut, vaan kysyin, saanko käyttää talon puhelinta. Soitin tutulle mekaanikolle, jolla oli oma korjaamo, noin tunnin ajomatkan päässä. Tämä kaveri oli tunnettu volkkari mekaanikko ja entinen Wihurin F1 tallin kuljettajan Leo Kinnusen mekaanikko. Menin soittamaan hänelle, ja laakerit löytyi, nyt vaan joku hakemaan niitä. Talon isäntä ja volkkarin omistaja sitten läksivät minun autolla laakereita hakemaan. Kysyin ennen heidän lähtöään talon isännältä, saanko käyttää talon maataloustyökaluja ja traktoria. Isäntä antoi luvan, käytä vapaasti vaan, mitä tarttet. Kiertelin tontilla etsien hyvää remontti paikkaa, se löytyi aitan taakse, siellä oli traktorin laidaton peräkärry. Ajoi kuplan kärrin viereen ja aloin irrottaa sen moottorin. Kun sain moottorin kolme pulttia irti, niin vetäisi sen pois paikoiltaan ja pudotin maahan. Sitten hain traktorin, laitoin siihen ensin paskatalikon, ajoin se kuplan luo, ja nostin traktorin paskatalikolla kuplan peräpään ylös. Näin sain moottorin vedettyä kuplan alta pois, nostin sen moottorin peräkärryyn. Purin moottorin, ja laakerit hakijatkin tulivat siihen sopivasti. Laitoin laakerit paikalleen ja kasasin moottorin ja laitoin se paikalleen kuplaan. Porukka pääsi juhannusjuhliin eikä kuplan moottori naputtanut enää.
Toinen tällainen minun kupla keikka oli jo vähän pidempi ja rattoisampi. Minulta kysyttiin olisinko halukas muuttamaan vanhan 6 voltin kuplan 12 voltin kuplaksi, ja rakentamaan siihen tehokkaamman moottorin, olinhan minä halukas joten otin hommelin. Tämä kupla oli kesämökin lähellä olevassa ladossa. Kesämökki oli sukutilan rantalepikossa, lepikossa?? niin koska siihen aikaan ne työläisten "mökit" tahtoivat olla jossain jättömaa lepikossa. Pienviljelytila poika oli tullut siihen ikään, että oli lähtenyt maailmalta elanto etsimään. Helsingistä se elanto oli sitten löytynyt, jonkun tölkki tehtaan hihnan vierestä. Kesällä sitten tultiin lomailemaan maalle, omalle mökille, rantalepikkoon hissattuun vanhaan parakkiin, jonka eteen oli rakennettu terassin tapainen, jonka kaiteeseen ei kärsinyt nojata, se oli varmaankin tehty vain silmän iloksi. Tällainen oli tämä Helsingin lomalaisten oma mökki,ei mitään mukavuuksia, liejuinen mutaranta, rannassa puoliksi uponnut puuvene, laiturina kaksi lahoa lankkua tolppien päällä, ja saakelisti hyttysiä.
Tältä rantalepikon kesämökiltä kulki tie peltojen poikki sinne pienviljelytilalle, mökille oli siis kuljettava sen talon pihan kautta. Talossa asui pienviljelijä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa. Isäntä, tämä pienviljelijä oli sellainen tissuttelija tyyppi, eikä se vaimokaan näkynyt kuppiin sylkevän. Tytöt olivat kauniita, noin 20 vuoden ikäisiä. Tein sellaisen havainnon heti sinne kesämökille tultuani, että pannu porisee. Mutta ei se minua häirinnyt. Tämä kuplan omistaja ei itse ollut paikalla, hän tulisi perheineen vasta viikon päästä sinne mökilleen. Sovittiin että minä asustelen siellä mökillä sen aikaa kun laitan sitä kuplaa siellä ladossa. Sen kuplaan moottori tuli osina postiautossa, neljässä postin tavara laatikossa, eräältä moottorivirittämöltä kaupungista, ne olivat jokkis kuplan koneistettuja osia. Katselin niitä osia ja totesin että joudun työstämään esimerkiksi kytkinkoppaa että saan moottorin paikoilleen. Kuplan omistaja ilmoitti ettei ulospäin ei saa mitenkään näkyä, että sitä oli muuteltu, viritelty, pillit täytyi olla takana ym.
Kävi töihin, ensi töikseni muutti sähköjärjestelmän 12 volttiseksi, se ei ollut kummoinen homma. Seuraavaksi siirsin kuplan ladosta talon piharakennukseen ja ryhdyin kasaamaan moottoria. Talon isäntä kävi siinä aina välillä höpöttelemässä omiaan, sanoi senkin että talosta löytyy kyllä juomaa jos illalla tarttee, unilääkkeeksi. Sanoin että kyllä unilääke aina kelpaa. Isäntä siihen, no sitten lähetys tulee illalla ja läpsäytti minua hartioille. No se ilta tuli, minä istui siinä rannan tuntumassa, vanhan perunalaatikon päällä ja kuivasin itseään, olin käynyt uimassa, pesemässä päivän paskat pois. Talon suunnalta alkoi kuulua räminää, käännyin katsomaan räminän suuntaan, räminän syy selvisi heti, sillä toinen talon tytöistä polki vimmattua vauhtia vanhalla polkupyörällä pellonlaitaa kulkevaa tietä mökille. Tyttö kurvasi siihen minun viereen, otti kassin pyörän tangosta, ja tyrkkäsi pyörän lepikkoon. Tyttö otti kassista puukon ja antoi sitten kassin minulle ja sanoi, tässä on sinulle isä ja äiti lähetti, isältä on juomat äidiltä tuo kalakukko. Tyttö löi, kassista ottamansa puukon pystyy siihen peruna laatikon reunaa ja sanoi, ruvetaanko syömään, juomaan ja n...., Minä siihen, että mikä siinä, kaikki kyllä käy. Me istuttiin siinä ilta-auringossa pellon laidassa, tyttö haki viltin mökistä, minkä päällä oli hyvä makoilla. Syötiin kalakukkoa ja juotiin pontikkaa sekä piimää. Käytiin välillä uimassa, alasti,. Minulla ei ollut kuin pelkkä pyyhe ympärilläni, silloin kun se tyttö tuli sinne rantaan. Mutta ei sillä tytölläkään ollut muuta kuin se ohut kesämekko yllään, sen minä huomasi kun tyttö istahti siihen eteeni, huomasin että joku hymyili minulle sieltä tytön mekon alta. Minun ja tytön ilta meni todella hyvin. Kun aurinko laski mailleen, niin me siirryttiin mökkiin puolelle, jossa meidän yö sujui rattoisasti, ja hymyhuuletkin sai makkaraa nieluunsa. Aamulla sitten yhtä matkaa mentiin talolle hommiin. Tätä samaa rataa meni minun loputkin yöt sillä keikalla, siellä parakissa tyttö seurana. Kuplan moottoria kasatessa ei isoja ongelmia tullut eteen. Mutta paikalleen asennuksessa jouduin hivenen soveltamaan, vauhtipyörä ei mahtunut kytkinkoppaan, joten ripoja muokkasin, sekä kaasuttaja systeemiä muuttelin jotta konepelti mahtui menemään kiinni. Sitten kuplan omistaja saapui perheineen Helsingistä mökilleen. Kupla oli valmis, mutta savuja ei oltu vielä otettu. Olin laitellut kaiken kuntoon, joten pientä jännitystä, mitä sanoo kupla. Meni autoon, kuplan omistaja seisoi siinä auton vieressä ja hänen vaimonsa kuplan takana, hienossa valkoisessa kesä puvussaan. Starttasi kuplaa, ensin pientä jauhatusta ja muutama "rykäisy" ja sitten kupla PAMAHTI käyntiin, kone jyräsi oikein kunnolla, ja kuplan omistaja oli haltioissaan, mutta hänen vaimonsa ei. Sillä hänen hieno valkoinen kesäpukunsa ei ollutkaan enää valkoinen, koska hän seisoi siellä kuplan takana kun kupla PAMAHTI käyntiin, niin kaikki karstat ja noet lensivät pilleistä hänen päälleen. Sen puvun sai kai pyykkäröimällä puhtaaksi, se ei kuitenkaan ollut minun ongelma. Eikä niitä ongelmia minulla ollutkaan, kupla oli täysi 10 omistajan mielestä. Minä sai rahani ja vielä bonuksena asunnolleni vieraaksi talon tyttären. Tämä oli hyvä duuni. Niin kuin tyttökin, hän oli sellainen joka osasi rakastella eikä vain naida, sen piti kokeilla kaikkea, mahtava likka.


En minä aina korjannut autoja, sattui joskus niinkin, että minun käytössä auto särkyi. Kerran kun oli taas juhannus, ja vuokrasin mökin siskoni ja veljeni kanssa, sinne tulivat tietenkin myös meidän puolisot. Juhannusaattoilta sujui mukavasti grillaten, saunoen ja uiden. Mutta kun tuli yö, niin naisväki riitautui jostakin syystä, ehkä alkoholin nauttimisesta, jota toiset nauttivat enemmän ja toiset vähemmän. Tämän naisten riitely johti siihen, että mökiltä lähtivät pois veljeni sekä hänen vaimonsa ja siskoni. He poistuivat salaa, meiltä jotka jäimme mökille, eli mökille jäi minun lisäkseni, vaimoni ja siskon mies. Kun tilanne selvisi meille mökille jääneille, niin se ei kuitenkaan meitä vielä siinä vaiheessa pahemmin haitannut. Otimme siinä vielä muutamat oluet, sekä olimme siinä luulossa että meillä on vielä viinaa ainakin pari pulloa jäljellä. Mutta ei ollut, niitä viinoja kun ei löytynyt mistään. Nämä vaivihkaa lähteneet olivat ottaneet juomat mukaansa. Tätä sitten harmiteltiin aikamme, päätimme sitten ottaa riski ja ajaa kaupunkiin. Laitoimme paikat mökillä kuntoon ja läksimme sitten ajamaan kohti kaupunkia. Alku matka ajettiin mutkaista soratietä ja kunnes päästiin valtatielle, sitä soratietä oli noin kolmekymmentä kilometriä. Kun olimme ajaneet sitä valtatietä jonkin matkaa, kuului kova pamaus ja auton konepeltiin tuli patti, samalla valtava savupilvi pölähti moottoritilasta. Pienen tutkimuksen jälkeen selvisi, että moottorin alapään laakeri oli leikannut kiinni, ja sen seurauksena sekä kiertokanki että mäntä olivat tulleet lohkon läpi, ja pamahtaneet konepeltiin. Matkanteko päättyi siihen. Sillä autolla oli ajettu vasta noin 50 000 km, eli ei mikään vanha auto, mutta se oli Englannissa valmistettu auto, niin sen jotenkin ymmärsi, paska mikä paska.. Minä kylläkin ajeli vähän liian raskaalla jalalla, ja sitä se kone ei kestänyt. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin ruveta pysäyttelemään ohi ajavia autoja. Kyselemään heiltä että saisiko kyytiä kaupunkiin, tai jopa hinausapua. Siihen ajoi sitten tuttu taksimies, Plymouth Valiant autollaan. Hän oli menossa kaupunkiin päin, kuten mekin olimme. Hän otti meidät hinaukseen. Siskon mies taksimiehen kanssa laittoi hinausköyden, ja sitten köröteltiin köyden jatkona kaupunkiin. Kaupungissa auto laitettiin parkkiin, ja sitten olikin maksun aika, minä nousin hinatun auton kuskinpaikalta, menin taksimiehen luo. Silloin taksimies kiroili ja railakkaasti, - sinä saatana olet humalassa, jos tuon tiesin, en olisi hinannut senttiäkään -. Minä istui koko ajan autossaan, kun siskon mies hoiteli hinausköyden ym. Mutta nythän sille ei enää voinut mitään, tehty mikä tehty. Kun taksimies sai rahansa, niin hän rauhoittui, laitoin vähän lisänä "tippiä" hänelle.
Tämän jälkeen läksimme kävelemään kaupungin keskustaa kohti, tarkoituksena mennä johonkin ravintolaan. Matkalla tapasimme tutun paikallisen artistin, joka oli juhlatuulella, koska hän oli juuri julkaissut single levyn. Hieno juttu sitä mennään sitten juhlimaan yhdessä ravintolaan. Mutta kello olikin jo niin paljon ettei ravintolat enää olleet auki. Apu kuitenkin löytyi, muutama soitto ja pimeäpullo tai paremminkin pullot tuotiin torille, jossa sitten jatkoimme juhlimista aamuun asti, koska silloin oli juhannus, niin siellä torilla oli silloin paljon muitakin juhlijoita. Seuraavalla viikolla kävin sitten vaihtamassa/ostamassa toisen auton.

JOS KIINNOSTAA TÄLLAISIA JUTTUJA LUKEA, NIIN NIITÄ ON TULOSSA LISÄÄ, JOKA OSIOON